tiistai 3. tammikuuta 2017

Happihyppelyllä!

Vuoden ensimmäinen potkari lenkki koirien kanssa tehty.
Eilen illalla olin niin innoissani edellispäivän aikana sataneesta lumesta. 
Niin innoissani olin, että eilen illalla kävin koirien kanssa testaamassa pääseekö  potkarin kanssa liikkumaan ja luistaako ollenkaan.

Noh pääsihän siellä ja illasta satoi vähän vielä lisää, joten ajattelin tämän päivän olevan hyvä kelkkapäivä.

Niin me sitten tänään tehtiin se tämän talven ensimmäinen virallinen kelkkalenkki tyttöjen kanssa.

n. 5-6 km päästä meistä on joki ja sen yli menee kulkusilta, yleensä teen  sinne lenkin koirien kanssa niin talvisin kelkalla, kuin kesäisin pyörällä. Talvella aikaa menee hyvillä lumikeleillä n.15 minuuttia menosuuntaan ja  pyörällä aika liki saman verran. Toisinaan tuntuu, että maisemat vain vilahtavat ohitse, kun koirat vetävät vauhdilla kelkkaa tai pyörää!

Tänään mulla oli tarkoitus mennä sinne silalle ja vähän samalla kuvailla talvimaisemaa. Noh.. ei ihan mennyt kuin strömsössä tämäkään innostus.
Kyllä me sentään ihan oikeaan suuntaan mentiin ja mentiin todella reippaasti. Mikä sen tunnelman sitten rikkoi ettei sinne päästy? no se ei niin talvinen keli tälläkin kertaa. Lunta ei sitten ollut tullutkaan niin riittävästi, että kelkka olisi sutjakkaasti kulkenut tiellä.
Sen verran takkuili ja koirat eivät jaksaneet vetää tälläistä norsua kelkkoineen päivineen, että vauhti hiipui kui seinään. Alkupäästä matkaa mentiin niin, että hippulat vinkui, mutta jo 100 metrin jälkeen tytöt totes, että ei tää ookkaa niin kivaa kuin viime talvena. 
Sitten totesin minäkin, että ootte muuten ihan oikeessa ja nyt käännytään takas kotiin päin.
Mutta riittää se kilometrikin aluksi ja voin kertoo, että hiki tuli!!

Nyt siis odottelen sitä lunta lisää ja sillä välin voin hakea uudet suksiosat kelkkaan, kun ei oikein tunnu viimetalvena ostetuissa olla tehoja kunnolla. 


Pakkasmittari näytti aamulla -7 astetta ja sen vuoksi en ihan heti lähtenyt juoksuttamaan koiria kylmään ilmaan. 
Eilen illasta, kun käytiin testi lenkillä niin henkeeni otti aikalaillakin tämä kylmä ilma. Siksi ajattelin, että annetaan mittarilukeman hieman laskea ja sitten mennään.


Kyllä sitä väriä alkaa olemaan poskissa ja nenän päässä jo ensimmäisen 150 metrinkin jälkeen..
Vaikkei sitä pakkasta niin paljon ollut niin piti silti vetästä vanha tuttu turvallinen myssykypärä päähän korvien ja suun suojaksi. 


No mutta! Mikäs se sieltä pilvien välistä yrittää kurkkia kirkailla säteillään?


Äitee ... me ei haluttas vielä kotiin, oltas ny menty vaan sinne sillalle ja vaikka pidemmällekin.
No... sori tytöt jos tuolta isolta taivaalta tippuisi jotakin valkoista vielä lisää niin varmasti pääsette sinne sillalle käymään!




Sellainen happihyppely tänään!
Katsotaan mitä sitten seuraavaksi keksitään!

Kivaa päivää kaikille!



3 kommenttia:

  1. Enpä ole koskaan ollut koirien vedettävänä. Olisipa kiva päästä testaamaan tuollaista mwnoa.

    VastaaPoista
  2. Teillä on yhtä vähän lunta kuin meillä . Pakkasta on 21 astetta.
    Koiravaljakolla en ole koskaan mennyt, mun kaveri meni Lapissa useamman koiran vetämänä, se tykkäs ihan hirveästi. Kosiskeli muakin tänä vuonna, en taida tohtia, kun toi lonkka on niin hiljan leikattu.

    VastaaPoista
  3. Heh, mä oon sanonu muutaman kerran, että pitäis ostaa pulkka ja antaa koirien vetää. Olisi varmasti menoa se!

    VastaaPoista