sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Ystävämme P&P

Meikälälisellä ollut kiireistä aikaa, enkä ole  pahemmin kerinnyt tekemään blogipostauksiakaan.
Työharjoittelu paikkakin vaihtui joulun jälkeen ja se toi perusarkeen vähän uudenlaista vipinää. 

Mutta antaa kuvien puhua puolestaan.

Mitä kuuluu veljeksillemme Pippurille ja Pekalle?
Nämä pojat syö, liikkuu ja syö niin, että kohta aletaan olemaan oikein kunnon kollin koossa. 
Muistan lukeneeni, että norjanmetsä kissa on kolme vuotiaana vasta täydessä kasvussaan.
Meidän pojat ovat siis puoliksi norskeja ja puoliksi sekarotuisia. 

Pippuri odotti tammen oksalla minua, kun tulin töistä kotiin. yhdessä me sitten tultiin ovesta sisään ja toinen meistä vähän enemmän nälissään. 


Mahtoiko ottaa selfien? ihan siltä se ainakin näyttää!


Tämä kaveri on sellainen, että en saa siitä ikinä oikein kunnon hyvää kuvaa. Pekka on väritykseltään niin tumma, että kuvista tulee ihan suorastaan onnettomia.
Muutenkin tämä meidän paholainen on aina liikkeessä ja kun yrität kuvata niin kuvista tulee samanlaisia liikahtaneita kuin kissojen äitiäkin kuvatessa. "äitiinsä tullut"!


Sain sentään yhden hyvän kuvan!


Kyllä sen kuvastakin näkee, että syöty on niin hiiriä, rottia, papuja ja märkäruokaa!


Pippuri on meidän linssilude ja kuvauksellisin koko porukasta. Taitaa herra oikein nauttia, kun siitä napsitaan kuvia. 
Jännä juttu, mutta pysyy hyvin paikallaan, kun kuvailen sitä.


Niin suloisen suloista kuvailla tätä mun suurta sydän ystävääni, joka viihtyy sylissä, nukkuu melkein kainalossa, lämittää jalkoja, lohduttaa silloin kun olen surullinen.


Kyllä tulee varmasti puhdasta jälkeä!


Veljekset voivat olla kissoissakin niin erilaisia. Toinen viihtyy pitkään sylissä on kiltti ja rauhallinen. Toinen tekee kaikki mahdolliset konnuudet, ei viihdy kauan sylissä, ei katso edes kunnolla silmiin.

Mielenkiintoista tämä eläinmaailma. 


Mutta kummatkin ovat silti niin rakkaita ja tekevät tärkeää työtä täällä maalla. Ilman näitä kahta karvaista ystäväämme olisimme ongelmissa hiiri ja rotta ongelmamme kanssa. 


Sellaisia kuvia tänään.

Mikä kuvista oli sun suosikki?







tiistai 3. tammikuuta 2017

Happihyppelyllä!

Vuoden ensimmäinen potkari lenkki koirien kanssa tehty.
Eilen illalla olin niin innoissani edellispäivän aikana sataneesta lumesta. 
Niin innoissani olin, että eilen illalla kävin koirien kanssa testaamassa pääseekö  potkarin kanssa liikkumaan ja luistaako ollenkaan.

Noh pääsihän siellä ja illasta satoi vähän vielä lisää, joten ajattelin tämän päivän olevan hyvä kelkkapäivä.

Niin me sitten tänään tehtiin se tämän talven ensimmäinen virallinen kelkkalenkki tyttöjen kanssa.

n. 5-6 km päästä meistä on joki ja sen yli menee kulkusilta, yleensä teen  sinne lenkin koirien kanssa niin talvisin kelkalla, kuin kesäisin pyörällä. Talvella aikaa menee hyvillä lumikeleillä n.15 minuuttia menosuuntaan ja  pyörällä aika liki saman verran. Toisinaan tuntuu, että maisemat vain vilahtavat ohitse, kun koirat vetävät vauhdilla kelkkaa tai pyörää!

Tänään mulla oli tarkoitus mennä sinne silalle ja vähän samalla kuvailla talvimaisemaa. Noh.. ei ihan mennyt kuin strömsössä tämäkään innostus.
Kyllä me sentään ihan oikeaan suuntaan mentiin ja mentiin todella reippaasti. Mikä sen tunnelman sitten rikkoi ettei sinne päästy? no se ei niin talvinen keli tälläkin kertaa. Lunta ei sitten ollut tullutkaan niin riittävästi, että kelkka olisi sutjakkaasti kulkenut tiellä.
Sen verran takkuili ja koirat eivät jaksaneet vetää tälläistä norsua kelkkoineen päivineen, että vauhti hiipui kui seinään. Alkupäästä matkaa mentiin niin, että hippulat vinkui, mutta jo 100 metrin jälkeen tytöt totes, että ei tää ookkaa niin kivaa kuin viime talvena. 
Sitten totesin minäkin, että ootte muuten ihan oikeessa ja nyt käännytään takas kotiin päin.
Mutta riittää se kilometrikin aluksi ja voin kertoo, että hiki tuli!!

Nyt siis odottelen sitä lunta lisää ja sillä välin voin hakea uudet suksiosat kelkkaan, kun ei oikein tunnu viimetalvena ostetuissa olla tehoja kunnolla. 


Pakkasmittari näytti aamulla -7 astetta ja sen vuoksi en ihan heti lähtenyt juoksuttamaan koiria kylmään ilmaan. 
Eilen illasta, kun käytiin testi lenkillä niin henkeeni otti aikalaillakin tämä kylmä ilma. Siksi ajattelin, että annetaan mittarilukeman hieman laskea ja sitten mennään.


Kyllä sitä väriä alkaa olemaan poskissa ja nenän päässä jo ensimmäisen 150 metrinkin jälkeen..
Vaikkei sitä pakkasta niin paljon ollut niin piti silti vetästä vanha tuttu turvallinen myssykypärä päähän korvien ja suun suojaksi. 


No mutta! Mikäs se sieltä pilvien välistä yrittää kurkkia kirkailla säteillään?


Äitee ... me ei haluttas vielä kotiin, oltas ny menty vaan sinne sillalle ja vaikka pidemmällekin.
No... sori tytöt jos tuolta isolta taivaalta tippuisi jotakin valkoista vielä lisää niin varmasti pääsette sinne sillalle käymään!




Sellainen happihyppely tänään!
Katsotaan mitä sitten seuraavaksi keksitään!

Kivaa päivää kaikille!



sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Metsään mentiin!

 vuosi vaihtui jälleen ja meillä uudenvuoden aatopäivä alkoi metsässä.

Mieheni oli viikolla metsänhoitoyhdistyksen asiamiehen kanssa tarkistus kierroksella meidän metsissä.
Tarkoitus olisi tehdä jokavuotinen metsänsiivous ja uudelleen istutus. 
Ensin oli tarkoitus, että metsikköä vähän karsittaisiin, eli kaadettaisiin vain osa puista kumoon, mutta toisin kävi. Tämäkin alue joudutaan raivaamaan kokonaan kumoon. Raivauksen jälkeen odotellaan lupaa uudelleen istuttamiseen. 
Helppoa ei siis ole tämä metsänkasvatus- ja hoito.
Kaikki siis kumoon ja onneksi metsä on uusiutuva luonnonvara. Ilman tätä uusiutuvaa luonnovaraa monet tilalliset olisivat ongelmissa. Nimittäin monelle metsänkasvattajalle se tulon lähde tulee juurikin vuosittaisista puukaupoista.

Mies oli asiamiehen kanssa törmännyt vähän ikävempään juttuun meidän metsikössä. Tästä ikävästä puolesta tosin ei ollut meilläkään tietoa, joten tuli vähän meillekin puskista. 

Metsisköstä löytyi iso alue piikkilanka aitaa, joka oli ajansaatossa painunut maanalle piiloon. Tämä piikkilanka jono on ollut siellä metsikössä hyvin, hyvin pitkään, eli vuosikymmeniä. 

Päätettiin miehen kanssa tehdä pieni alkusiivous eilen kyseiselle alueelle.


Siinä sitä piikkilankaa poikineen ollaan saatu revittyä ylös maasta ensimmäiset pätkät!


Mies meni edellä, veti piikkilankaa irti maasta ja minä seurasin pihdit ja moottorisaha kourassa perässä.

Tosin meikäläisellä tuli jossakin vaiheessa mitta täyteen ja sanoin, että nyt vaihdetaan osia, minä kuljen edellä, vedän lankaa maasta ja mies kerää lankaa rullalle perässä.
Ihan vain siksi, että mieheni kulkee hyvin reippain askelin metsikössä ja siinä kulkiessaan ei välttämättä huomaakkaan missä se lanka kulkee ja saattaa kävellä suoraan päin lankaa. 
Minä sen sijaan tarkemmilla silmilläni etsin vetäessäni piikkilankaa maasta, että mistä seuraava pätkä löytyy!


Jos en olisi siinä edellä kulkenut, olisi mies nimittäin yhdessä ellei kahdessakin kohtaa kävelyt suoraan päin ja saattanut loukata itsensä.
"taidan sopia hyvin tuohon etsi ja nuuski juttuun, koska löysin lankojen päät miestä nopeammin"!


Kyllä siinä alkaa ilmeet väkisinkin muuttumaan itsellänikin mitä edemmäs mennään hommassa!


Saha mukana, että saadaan raivata kovempaa oksistoa pois, että päästään itse kulkemaan ja saadaan samalla myös metsäkoneillekin tilaa. 
Tosin ei me pahemmin tälläreissulla tarvittu moottorisahaa.


Turvakengät, se on se maahiaisen kovin juttu!
Ilman näitä moni metsämies loukkaisi kyllä itsensä ja pahasti.
Ette varmaan usko, jos kerron, että nämä kengät painoivat jalassa enemmän kuin pää koko kropassa. 
Onneksi totuin näillä talsimaan aika reippaasti ja näillä voi astua huoleti piikkilangankin päälle, eikä tarvitse pelätä, että lanka repisi nilkat verille!


Tässä kuvassa on nyt hyvä osoitus siitä miten ikävästi se piikkilanka on imenyt itsensä vuosien saatossa puun rungon sisään!
Ei kaunista katseltavaa lainkaan. Ihme kun nuo puut ylipäätään kasvaa rehottavat noinkin hyväkuntoisina kuin mitä tämäkin puu oli kaikessa komeudessaan.


Mitä pidemmälle mennään niin sitä vekullimmaksi homma alkaa käymään. Tähän puuhun on iskeytynyt kyllä salama jossakin vaiheessa. Niin minä ainakin ajattelen, mutta mies oli vähän toista mieltä.
Epäselvää on siis se, että mitä tälle yksilölle on sattunut!


Tässä oikein hieno esimerkki siitä miten miten se piikkilanka siellä  metsässä kulkee. Siinä se suoraan edessä oli puiden välissä puihin imeytyneenä kuin iilimato konsanaan.
Tässä vaiheessa pääsi kyllä kiukkuinen rräpää ja pari muuta muuttujaa.


Ei muutakuin irrotus hommiin ja siitä se homma etenee pikkuhiljalleen.


Alue josta piikkilankaa revimme irti on toiminut aikanaan lehmien laitumena. Maisemaa ja metsikköä katsellessa tulee mieleen, että on hienoa maastoa aikanaan. Puustoa tosin on kasvanut paljon ympärille ja mietittiin miehen kanssa yhdessä, että varmaan suunnilleen 80-vuotta vanhaa puustoa. Voi tosin olla vanhenpaakin.


Siinä ensimmäinen pätkä päästy repimistouhussa ja jätetään kerä hetkeksi puun oksalle maamerkiksi odottamaan.


Tässä se ensimmäinen syy miksi kerätä vanhat piikkilangat pois metsistä!
Tällä alueella kulkee todella paljon hirviä ja peuroja. Jotta peuroille ja hirville taattaisiin jatkossa esteetön kulku metsissä niin metsien omistajien olisi hyvä kerätä tarpeettomat vanhat piikkilangat pois. Kulkiessaan näiden piikkilanka ansojen läpi aika moni metsäneläin loukkaa itsensä. Yhdessä piikkilangassa oli nimittäin pieni pala joko hirven tai peuran karvaa.

Tämän postauksen tarkoitus ei ole siis kokonaisuudessaan kertoa teille metsän hoidosta- ja kasvatuksesta, vaan myös metsäneläinten kulkureittien huolehtimisesta ja suojelusta.

Varmasti aika moni henkilö joka lukee tämän postauksen tajuaa, että piikkilangat voivat olla niin ihmiselle kuin eläimelle vaarallisia tuolla metsässä.

Lisäksi metsäkoneen kuljettajatkaan eivät varmasti ole kovin innoissaan siitä, että puita kaataessa leikkuri leikkaakin kasan piikkilankaa mukanaan. Leikkurin terä ei varmasti siitä pitemässä juoksussa tykkää.


Langan repimisen jälkeen oli aika katsella vähän muutakin ympäristöä ja aika hauskasti on metsissä kasvanut maasto tuollaisille myhkyröille.


Siinä on puu oksineen mennyt poikki oikein kunnolla ja tehokkaasti.


Tämän ankean synkkyyden keskellä löytyi sentäs ojasta jäätä ja talven tuntua.


Lievä juomatauko ja sitten tutkailemaan vielä toinen puoli kaadettavasta metsästä.



Löytyipä sieltä meidän metsiköstä lampikin!
Lampi joka on rehevöittynyt vuosien aikana.
Mutta on siinä sentään vielä vettä, josta pääsee metsäneläimet juomaan puhdasta vettä.


Tässä sitä lampea pitäisi olla, mutta niin on kasvanut umpeen kuin vain umpeen voi kasvaa.


No jopas nyt jotakin. Huh.. piti oikein hieraista pari kertaa silmiään nähdessään tämän kaatunut puu juurineen.
Eikä muuten ollutkaan ihan vain mikään pieni juuristo.




Maahisen piti päästä vähän halailemaan puuta. Oli meinaan sen verran jättirunkoinen kaveri, että piti oikein testata sen leveyttä. Ei riittänyt kädet ihan kokonaan ympäri, vaikka kuinka venytin ja venytin!


Siinä sitä P.i.i.k.k.i lankaa poikineen 50 m verran!
huh.. mielenkiintoni alkoi heräämään vielä enemmän tämän kerän saatuamme kasalle, että mistähän seuraavaksi lähtisin vainullani etsimään piikkilankaa.


Tämän postauksen myötä toivottelen hyvää alkanutta uuttavuotta 2017 ja täältä tullaan taas uusine postauksineen, tai sitten samanlaisineen.
Toivottavasti pysytte vauhdissa mukana!


Tästä on hyvä ottaa oppia ja miettiä, että josko ne muutkin metsänomistajat innostuisivat purkamaan niitä vanhoja tarpeettomia piikkilanka verkostojaan pois metsässä liikkujien tieltä.

Tähän varmasti vastaa joku näppäräsanainen tyyppi, että mahdatko edes tietää kuinka paljon näitä piikkilankoja oikeasti lojuu ihmisten metsissä.
No en tiiä ja oikeesti en halua tietää, mutta pahaa jälkeä se tekee niin ihmisille kuin eläimille.

Kiitos, jos jaksoit lukasta kokonaan!!