sunnuntai 7. elokuuta 2016

Heilutus heinäkuulle!!

Niin loppui Heinäkuu, mutta kesää on vielä jäljellä jonkin verran.
Ilmat tosin muuttuivat heti elokuun puolelle päästyä syksyisemmäksi. 
Mikähän siinä onkin, että elokuun saapuessa tuntuu kuin oltaisiin jo pidemälläkin syksyssä?

Meidän perhe vietti heinäkuun viimeisen lauantain häissä, ei niin missään myymälöissä vaan pienissä häissä.
Ei nämä häät tosin mitkään pienet olleet, vieraita oli ihan kunnioitettava määrä.

Sain otetuksi häistä ja niiden jälkitunnelmista muutamat kuvat.
Kuvia otin toki paljon, mutta toisaalta aivan liian vähän. Ensin olin niin innokas lähtemään häihin kamera laukussa, mutta jokseenkin se meikäläisen kuvaaminen taas tyssäs kuin seinään. Suurin osa ajasta meni seuratessa juhlan etenemistä, kuunnellessa puheita jne.. eli kuvaaminen vain unohtui.

Hanna & Jesse
30.07.2016

(hää-lahja idea näkyy toisessa blogissani)
Paina TÄSTÄ niin pääset näkemään lahjan esittelyn.


Olisin niin tahtonut ottaa muutaman lähikuvan hääparista aitan eudtalla, mutta auringon valo häiki paria niin pahasti, että kuvaajat siirsivät kuvattavat aivan toisaalle auringon edestä.


Hääpaikkana toimi Jämijärven korvenhovi.
Suosittelen. 
Ruoka oli hyvää.


Kyseessä on ilmeisemminkin vanha heinävintti tai navetan ylinen. 
Juhlatilasta saa varmasti jokainen juhlia muokattua omansa näköisen.


Rouva ja Herra kateissa, kuten aina meikäläisen riehuessa kameran kanssa.


Isäntä paremminkin villiintyi kuvamaan, mutta kuvasi vähän väärää paria. 
Saatiin jälleen tälläinen äiti-poika kuva mustoksi.


Näissäkin juhlissa oli koristeltu lasipurkkeja ja laitettu luonnokukkia, auringonkukkia ja päivänkakkaroita purnukoihin.

Mä niin rakastan näitä lasipurkki koristeluja edelleen.


Ruokaa, kahvia- ja kakkua odotellessa on kiva ottaa tuijotus kilpailua. Mehän ollaan Joelin kanssa siinä ihan hakoja!


Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja kotiin palattessa, saatiin nauttia kauniista suviyön huuruisesta maisemasta. 



Kotiin päästyämme pyysin isännän ottamaan muutamia kuvia. 
Ei sitä montaa kertaa kesäsää näe meidän junnuja ja perhettä juhlavaatteet päällä joten tilanne pitää hyödyntää.


Toinen ainakin suostuu halaamaan ...
ja ilmeilemään...
  

Kuvaaja vaihtui...
ja mies otti tilanteesta kiinni!!


Se mikä meitä alkoi huvittamaan kesken kuvauksen niin johtuu linssin takana ja sen vieressä seisovista kahdesta tyypistä, jotka heittivät jälleen omaa hauskaa nähdessään äidin ja isin pusuttelevan.


Heipati hei heinäkuu
Tervetuloa elokuu...

Sellainen juhlakesä meillä oli tänäkesänä.
Nyt siirrytään loppuloman viettoon. Mies palaa töihin huomenna, mutta me poikien kanssa vielä muutama päivä touhutaan omia juttujamme...

Lopuksi!!!

Poiketkaapas Valkean Harson facesivutolle, siellä mm: myynnissä tekemiäni kortteja. 

Paina TÄSTÄ  niin pääset sivustolle.







2 kommenttia:

  1. Aivan ihana postaus! Tässä oli kuvien avulla nähtävissä niin paljon rakkautta <3
    Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa TaRa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Rakkauden täyteläinen päivä ja häät ovat aina niin ihania. :)

      Poista