keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Valjakon kyydissä!

Pääsin eilen elämäni ensimmäistä kertaa koiravaljakon kyytiin. 
Tätä hetkeä olen elämässäni odottanut niin kauan ettei kukaan voi uskoakaan. Suurin unelmani olisi päästä oikein lappiin koiravaljakon kyytiin, sinne missä on paljon lunta, kauniita maisemia.

Minua on aina kiinnostanut nämä vetokoirat, metsästyskoirat. 
Pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan huskyn vetotouhuun.
Tosin tälläkertaa ei menty ihan perinteisellä husky ketjulla.

Eilen mentiin 7 koiran valjakossa, jossa oli kolme husky tyttöä, husky poika, ajokoira, ja meidän tytöt eli jämtlanninpystykorvat.

Laitan teille suoraan videon katseltavaksenne ennen kuin pääsette kuvia katselemaan.


Vauhti oli suurinpiirtein 40-50 km/h, vauhti on siis kova ja 7 koiraa vetää aika tehokkaasti. 

Ensimmäiset minuutit, kun lähdettiin matkan alkuun olivat kriittiset. Miina ja Ulli tekivät ensimmäistä kertaa lähituttavuutta näihin husky tyttöihin, poikaan ja ajokoiraan. Vähän ohjaajan kanssa mietittiin mihin järjestykseen laitettaisiin koirat valjakossa. Päädyttiin siihen, että Ulli ja Miina olisivat perimmäisinä.

Ei päästy vielä meidän pihasta lähtemään, kun kaikki 7 olivat ojassa  ottamassa keskenään toisitaan mittaa. Husky tytöt olivat sitä mieltä, että nyt me näytetään noille kahdelle nartulle mistä kana pissii ja kuka tässä porukassa johtaa ja ketä. 

Oli se melkoinen näky meikä akka huitoi siellä kaikkien 7 koiran keskellä käsiänsä ja repi koiria erilleen. Kukaan ei onneksi loukkaantunut, mutta sen verran sai husky poika omilta naisiltaan nenille, että nenuun tuli pieni vekki. Poika koirat nimittäin yrittivät komentaa husky tyttöjä ja meidän Miinaa rauhoittumaan.

Tilanne rauhoittui ja Johannan kanssa naurettiinkin, että pitihän siinä nyt ensin selvitellä välit, kuka on kuka ja sitten aloitettiin taipale. 

Niin me akat laitettiin koirat uudelleen järjestykseen annettiin lähtö käsky ja sitten mentiin niin, että hippulat vinkui.
Huh.. alkumatka oli kyllä sellaista kyytiä, että meinasi tämä akka alkaa kyydissä kiljumaan apua. Välillä ei oikein tiedetty, että mennäänkö ojan reunaa, vai keskellä tietä? Onneksi johtokoira kuitenkin osasi korjata valjakkoa ja veti aika nätisti koko sakkia.

No mitens ne meidän tytöt sitten meni?
Kuten kuvasta näkyy ullin takajalat on ilmassa ja mennään todella omanlaisella maalaistyylillä.
 Ullilla on muutenkin hyvin persoonallinen juoksu tyyli. Miina pysyi  hyvässä linjassa koko matkan. Ulli sen sijaan välillä touhusi omia juttujaan ja "duppasinkin välillä ullia, hei Miina nääks kuinka kivaa tällä hyppynarulla hyppiminen on, hypin sinne sun puolelle niin saadaan mennä rinta rintaa yhdessä"!
Menivät meinaan ihan oikeasti välissä rinta rinta, ilmeisesti niin olo turvallisempaa. 


No entäs sitten se ajokoira?
 siinä olikin toinen persoonallisuus ja todella hauska ja veikeä vekkuli. Muiden korvat pysyivät suunnilleen pystyssä, mutta oli se hauskasen näköistä menoa, kun yhden korvat lepattaa ja lentää ilmaan. Annoin nimeksi suoraan "nalle luppakorva". Oikealta nimeltään tämä ihana herra on Papu.

Papun vierellä valjakossa kulki husky poika Peto. Peto ei kuitenkaan ole ihan nimensä veroinen peto kuten moni voisi kuvitella. Ensin vähän asennoiduin skeptisesti tähän husky poikaan, mutta meistä taisikin tulla aikas hyvät frendit tämän reissun jälkeen. 


Ketäpäs siellä etuvaljakossa sitten kulki?

Pedon ja Papun edessä juoksi kaksi husky tyttöä eli Cesse ja Pinka. Cesse taisi olla se joka aluksi riidan sai meidän Miinan kanssa alulle. Cesse on toisaalta hyvinkin kiltti, mutta kova komentamaan toisia ja rähisee kyllä tarpeen tullen. Cessellä oli hyvin poikkeuksellinen vetotyyli. Lyyli veti kokoajan vinoon vasempaan suuntaan ja se vähän hankaloitti muita koiria. Mutta hienosti koirat kulkivat loppujen lopuksi. 
Pinka oli pinka joka meni hyvin linjassa ja tasaisesti.


Sitten se porukan sankari!
"ai sulla on kamera, saanks  mä vähän poseerata? mä oon Tico ja tämän valjakon päätähti. 
Meistä vois tulla hyvät kaverit ja voisit tulla meidän mukaan useimminkin. 


Tico on ehkä valokuvauksellinen, mutta mää en nyt viitsis, kun vähän häikii eikä ole niitä arskojakaan päässä. 


Määkin voisin vähän vilkasta siihen kameraan....


Ajettiin valjakko suoraan laavulle ja pidettiin pieni ruoka tauko. Koirat sai makkaranpaloja komeasta ajosta.

Minä ja Johanna naureettiin itsemme kipeiksi hulpeasta menosta ja tietenkin hauskasen vaarallisista tilanteista. 


Meidän tytöt olivat ihan sikin sokin solmussa narujensa kanssa.
Miina kyttäsi sitä yhtä husky tyttöä ja yritti kokoajan päästä ärhentelemään sille.


 Tässä taas huskyt kattelee meidän tyttöjä, että mitähän noi nyt oikein touhuaa ja miks toi yks murisee meille?


Antaa noitten naisten nyt touhottaa touhotuksensa, mää ainakin oon niin töööttt!! Tommosia akkoja kukaan järkevä mies kestä!!


Ei oikeesti voi olla totta! ne laitto mut tänne yksin seisoon!!
Miks mää en saa olla kaikkien noiden tyttöjen luona?
(siksi, koska parilla tytöllä oli juoksut päällä ja tämä papu poika on leikkaamaton uros)
"mä voisin silti mennä vaikka ton nätin jämti tytön luo vähän leikkimään.


Poseerataas välillä tolle kamerealle!!


Hei camoon! et sää mitenkään vois antaa sitä makkaraa lisää, se oli niin mahtavan hyvää. 


Ei ooo todellista kattokaa ny mitä toi toinen jämti likka touhuu, se menee tonne  puukasakn päälle ja putoo sen yli! Joo muta mikä tota toista vaivaa, kun se murisee meille kokoajan. 
Eihän me tollasta tehä koskaan??

Oikeesti toi jämti likka vie meidän poikakaverit, kattokaa ny miten papu leikkii jo sen kanssa....


No jaa.. otetaaks jo vähä rennommin ja kattellaan taas josko me saatas makkaraa!


Saatiin me se nuotio sentään sytytettyä. Kyllä me akat vaan osataan.
Lämmiteltiin välissä, kun tuli ihan totaali hiki rehatessa reen ja koirien kanssa.



Johanna toi koirat ja valjaat, reen, ja veti ohjauksen hikipäässä. Minä tarjosin lämpimät kaakao juomat, makkarat ja muut mausteet päälle. 


Tottakai se pakollinen selfiekin oli otettava!!


Mikähän mun nenääni oikein on pistänyt, kun on ihan tulipunainen. 


Sitten aleettiin valmistelemaan kotiinpaluuta ja narujen selvittelyä.


Sitten valmistaudutaan taas komeaan järjestykseen ja lähtö valmiuteen.


Husky tytöt alkoivat kuorossa laulamaan ja ujeltamaan, Papu poika hyppi nelin tassuin tasajalkaa ilma hypyjä ja haukkui innokkaasti.


Ulli taisi olla porukan hiljaisin ja seurasi, että mihin mamma meni, ei kai se vaan jätä mua tänne yksin. 
Miina haukkui niin paljon kuin ääntä lähti.


ALLA OLEVASTA VIDEOSTA NÄETTE MITEN SE LÄHTÖVALMISTELU TAPAHTUU!!



Sitten lähtökäsky ja menoksi....


Ulli  ja Miina rinta rinnan ja kas Ulli se on löytänyt jälleen hyppynaru leikin ja on hypännyt miinan puolelle. 


Kattokees, kun mää kerkiän täsä vielä kuvaamaankin meidän menoa. On tää vain aika jänskää touhua ja varmasti otetaan uusiksi.


Siinä mää sitten istuin kuin pikkuvauva valjakon kyydissä ja kattelin maisemia, sen minkä kerkisin. 


Näyttäs vähän siltä, että kohta täytyy pysähtyä ja auttaa Ullia narujen selvittelyssä.


Mentiin muuten ala-mäkeä ja yksi husky päätti heittää maaten sillä välin, kun kävin korjaamassa Ullin asentoa. 
Se husky vaan ei noussutkaan ylös vaan päätti ottaa rennosti ja muu joukko veti makuulla olevaa huskya.

ootkos nähnyt moista menoa?


Paluumatka kotiin meni vauhdilla ja rauhan merkeissä joten kaikki hyvin, loppu hyvin.



Päivän kruunasi iham mahtavan aurinkoinen päivä, hauskat koirat, ja todella upea ohjaaja!!

Kiitos Johannalle ja koirille!!


4 kommenttia:

  1. Aivan mahtava kokemus varmasti. Hauskaa tuntuu olleen niin teillä naisilla kuin muutamalla uroollakin 😂😃😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siinä vauhtia riitti koko päivän edestä. :)
      Kokemuksena hieno ja opettavainen. :)

      Poista
  2. Ihania koiria. Varmaan oli huisia menoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli sitä lunta olisi oikein kunnolla niin vauhti on kovaa. :)

      Poista