keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Valjakon kyydissä!

Pääsin eilen elämäni ensimmäistä kertaa koiravaljakon kyytiin. 
Tätä hetkeä olen elämässäni odottanut niin kauan ettei kukaan voi uskoakaan. Suurin unelmani olisi päästä oikein lappiin koiravaljakon kyytiin, sinne missä on paljon lunta, kauniita maisemia.

Minua on aina kiinnostanut nämä vetokoirat, metsästyskoirat. 
Pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan huskyn vetotouhuun.
Tosin tälläkertaa ei menty ihan perinteisellä husky ketjulla.

Eilen mentiin 7 koiran valjakossa, jossa oli kolme husky tyttöä, husky poika, ajokoira, ja meidän tytöt eli jämtlanninpystykorvat.

Laitan teille suoraan videon katseltavaksenne ennen kuin pääsette kuvia katselemaan.


Vauhti oli suurinpiirtein 40-50 km/h, vauhti on siis kova ja 7 koiraa vetää aika tehokkaasti. 

Ensimmäiset minuutit, kun lähdettiin matkan alkuun olivat kriittiset. Miina ja Ulli tekivät ensimmäistä kertaa lähituttavuutta näihin husky tyttöihin, poikaan ja ajokoiraan. Vähän ohjaajan kanssa mietittiin mihin järjestykseen laitettaisiin koirat valjakossa. Päädyttiin siihen, että Ulli ja Miina olisivat perimmäisinä.

Ei päästy vielä meidän pihasta lähtemään, kun kaikki 7 olivat ojassa  ottamassa keskenään toisitaan mittaa. Husky tytöt olivat sitä mieltä, että nyt me näytetään noille kahdelle nartulle mistä kana pissii ja kuka tässä porukassa johtaa ja ketä. 

Oli se melkoinen näky meikä akka huitoi siellä kaikkien 7 koiran keskellä käsiänsä ja repi koiria erilleen. Kukaan ei onneksi loukkaantunut, mutta sen verran sai husky poika omilta naisiltaan nenille, että nenuun tuli pieni vekki. Poika koirat nimittäin yrittivät komentaa husky tyttöjä ja meidän Miinaa rauhoittumaan.

Tilanne rauhoittui ja Johannan kanssa naurettiinkin, että pitihän siinä nyt ensin selvitellä välit, kuka on kuka ja sitten aloitettiin taipale. 

Niin me akat laitettiin koirat uudelleen järjestykseen annettiin lähtö käsky ja sitten mentiin niin, että hippulat vinkui.
Huh.. alkumatka oli kyllä sellaista kyytiä, että meinasi tämä akka alkaa kyydissä kiljumaan apua. Välillä ei oikein tiedetty, että mennäänkö ojan reunaa, vai keskellä tietä? Onneksi johtokoira kuitenkin osasi korjata valjakkoa ja veti aika nätisti koko sakkia.

No mitens ne meidän tytöt sitten meni?
Kuten kuvasta näkyy ullin takajalat on ilmassa ja mennään todella omanlaisella maalaistyylillä.
 Ullilla on muutenkin hyvin persoonallinen juoksu tyyli. Miina pysyi  hyvässä linjassa koko matkan. Ulli sen sijaan välillä touhusi omia juttujaan ja "duppasinkin välillä ullia, hei Miina nääks kuinka kivaa tällä hyppynarulla hyppiminen on, hypin sinne sun puolelle niin saadaan mennä rinta rintaa yhdessä"!
Menivät meinaan ihan oikeasti välissä rinta rinta, ilmeisesti niin olo turvallisempaa. 


No entäs sitten se ajokoira?
 siinä olikin toinen persoonallisuus ja todella hauska ja veikeä vekkuli. Muiden korvat pysyivät suunnilleen pystyssä, mutta oli se hauskasen näköistä menoa, kun yhden korvat lepattaa ja lentää ilmaan. Annoin nimeksi suoraan "nalle luppakorva". Oikealta nimeltään tämä ihana herra on Papu.

Papun vierellä valjakossa kulki husky poika Peto. Peto ei kuitenkaan ole ihan nimensä veroinen peto kuten moni voisi kuvitella. Ensin vähän asennoiduin skeptisesti tähän husky poikaan, mutta meistä taisikin tulla aikas hyvät frendit tämän reissun jälkeen. 


Ketäpäs siellä etuvaljakossa sitten kulki?

Pedon ja Papun edessä juoksi kaksi husky tyttöä eli Cesse ja Pinka. Cesse taisi olla se joka aluksi riidan sai meidän Miinan kanssa alulle. Cesse on toisaalta hyvinkin kiltti, mutta kova komentamaan toisia ja rähisee kyllä tarpeen tullen. Cessellä oli hyvin poikkeuksellinen vetotyyli. Lyyli veti kokoajan vinoon vasempaan suuntaan ja se vähän hankaloitti muita koiria. Mutta hienosti koirat kulkivat loppujen lopuksi. 
Pinka oli pinka joka meni hyvin linjassa ja tasaisesti.


Sitten se porukan sankari!
"ai sulla on kamera, saanks  mä vähän poseerata? mä oon Tico ja tämän valjakon päätähti. 
Meistä vois tulla hyvät kaverit ja voisit tulla meidän mukaan useimminkin. 


Tico on ehkä valokuvauksellinen, mutta mää en nyt viitsis, kun vähän häikii eikä ole niitä arskojakaan päässä. 


Määkin voisin vähän vilkasta siihen kameraan....


Ajettiin valjakko suoraan laavulle ja pidettiin pieni ruoka tauko. Koirat sai makkaranpaloja komeasta ajosta.

Minä ja Johanna naureettiin itsemme kipeiksi hulpeasta menosta ja tietenkin hauskasen vaarallisista tilanteista. 


Meidän tytöt olivat ihan sikin sokin solmussa narujensa kanssa.
Miina kyttäsi sitä yhtä husky tyttöä ja yritti kokoajan päästä ärhentelemään sille.


 Tässä taas huskyt kattelee meidän tyttöjä, että mitähän noi nyt oikein touhuaa ja miks toi yks murisee meille?


Antaa noitten naisten nyt touhottaa touhotuksensa, mää ainakin oon niin töööttt!! Tommosia akkoja kukaan järkevä mies kestä!!


Ei oikeesti voi olla totta! ne laitto mut tänne yksin seisoon!!
Miks mää en saa olla kaikkien noiden tyttöjen luona?
(siksi, koska parilla tytöllä oli juoksut päällä ja tämä papu poika on leikkaamaton uros)
"mä voisin silti mennä vaikka ton nätin jämti tytön luo vähän leikkimään.


Poseerataas välillä tolle kamerealle!!


Hei camoon! et sää mitenkään vois antaa sitä makkaraa lisää, se oli niin mahtavan hyvää. 


Ei ooo todellista kattokaa ny mitä toi toinen jämti likka touhuu, se menee tonne  puukasakn päälle ja putoo sen yli! Joo muta mikä tota toista vaivaa, kun se murisee meille kokoajan. 
Eihän me tollasta tehä koskaan??

Oikeesti toi jämti likka vie meidän poikakaverit, kattokaa ny miten papu leikkii jo sen kanssa....


No jaa.. otetaaks jo vähä rennommin ja kattellaan taas josko me saatas makkaraa!


Saatiin me se nuotio sentään sytytettyä. Kyllä me akat vaan osataan.
Lämmiteltiin välissä, kun tuli ihan totaali hiki rehatessa reen ja koirien kanssa.



Johanna toi koirat ja valjaat, reen, ja veti ohjauksen hikipäässä. Minä tarjosin lämpimät kaakao juomat, makkarat ja muut mausteet päälle. 


Tottakai se pakollinen selfiekin oli otettava!!


Mikähän mun nenääni oikein on pistänyt, kun on ihan tulipunainen. 


Sitten aleettiin valmistelemaan kotiinpaluuta ja narujen selvittelyä.


Sitten valmistaudutaan taas komeaan järjestykseen ja lähtö valmiuteen.


Husky tytöt alkoivat kuorossa laulamaan ja ujeltamaan, Papu poika hyppi nelin tassuin tasajalkaa ilma hypyjä ja haukkui innokkaasti.


Ulli taisi olla porukan hiljaisin ja seurasi, että mihin mamma meni, ei kai se vaan jätä mua tänne yksin. 
Miina haukkui niin paljon kuin ääntä lähti.


ALLA OLEVASTA VIDEOSTA NÄETTE MITEN SE LÄHTÖVALMISTELU TAPAHTUU!!



Sitten lähtökäsky ja menoksi....


Ulli  ja Miina rinta rinnan ja kas Ulli se on löytänyt jälleen hyppynaru leikin ja on hypännyt miinan puolelle. 


Kattokees, kun mää kerkiän täsä vielä kuvaamaankin meidän menoa. On tää vain aika jänskää touhua ja varmasti otetaan uusiksi.


Siinä mää sitten istuin kuin pikkuvauva valjakon kyydissä ja kattelin maisemia, sen minkä kerkisin. 


Näyttäs vähän siltä, että kohta täytyy pysähtyä ja auttaa Ullia narujen selvittelyssä.


Mentiin muuten ala-mäkeä ja yksi husky päätti heittää maaten sillä välin, kun kävin korjaamassa Ullin asentoa. 
Se husky vaan ei noussutkaan ylös vaan päätti ottaa rennosti ja muu joukko veti makuulla olevaa huskya.

ootkos nähnyt moista menoa?


Paluumatka kotiin meni vauhdilla ja rauhan merkeissä joten kaikki hyvin, loppu hyvin.



Päivän kruunasi iham mahtavan aurinkoinen päivä, hauskat koirat, ja todella upea ohjaaja!!

Kiitos Johannalle ja koirille!!


sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Vauhdikas viikonloppu!

Eilen oli ihan mahtavan raikas ja aurinkoinen päivä. Lunta oli satanut edellisyön ja päivän aikana oikein kunnolla. 
Aamulla heräilin melko aikaisin joka on sinänsä ihmeellistä, koska viikonlopulla sitä tekee mieli nukkua yleensä normaalia pidempään.

Mieheni meni puumetsälle aamupäivästä ja minä päätin ottaa koirat ja viedä niitä muuten vain metsään juoksemaan. 
Menin koirien kanssa edeltä ja päätin vähän kuvailla niiden touhuja. Koirat lähtivät irti päästyään, jälleen takatassut ilmassa juoksemaan. 
Eipä siinä sitten saanut kuvattua tälläkään kertaa koirien puuhastelua. Minkäs sille voit, kun veri vetää väkisinkin metsäneläinten jäljille.



Ajattelin kyllä, että sitä lunta ei enään tänätalvena saada, mutta toisin kävi. Sitä tulikin oikein reilusti vuorokauden aikana.
Toki luminen maisema on aina parempi kuin synkkä ja vesisateinen.



Koiria ei näkynyt missään ja muistin, että minun pitää laittaa puhelimestani ultrapointti päälle. Tosin epäonnea oli jälleen matkassa, sekään ei toiminut puhelimessani. Piti siis alkaa miehelle soittelemaan ja käskeä häntä tsekkaamaan missä meidän nelijalkaiset kaverimme mennä vipattavat. 



Jokseenkin pelästyin tämän jäljen nähtyäni, että minkä eläimen tämä on? Näin isoa jälkeä ei kyllä meidän koirien tassuista lähde!!



Puita lähti ja tuli vähän aukeaa paikkaa meidän mettiin!
Jahka nuo lumet tuosta kevään mittaan sulavat ja ilmat lämpiää niin menen katsomaan josko sieltä risujen seasta löytyisi yhtään käyttökelpoisia jätti käpyjä askartelua varten!





Mikäli tämän verran on ojissa vettä, niin mitähän se on sitten keväällä pelloissa?





Isäntä soitti minulle, että lähäreppäs autolla etsimään Ullia. Ultrapointin mukaan Ulli oli menossa sellaiseen paikaan johon koirien ei suotaisi menevän.

Ullin näin keskellä ajotietä seisovan, mutta oven avattuani ja sitä huutaessani, koira otti jalat alleen ja paineli takaisin metsään. Samassa isäntä soittikin uudelleen ja sanoi, että hänen puuhommat saa nyt jäädä tältä päivältä. Miina oli ultrapointin mukaan mennyt melkein toiseen päähän kylää ja meidän piti nopeasti lähteä hakemaan sitä pois sieltä. Selvisi paikalle päästyämme, että peuraahan se oli ajanut kovaa kyytiä!

Isännän taidon näyte siit miten meillä metsästyskoirat haetaan metsästä.
jep..jep..



Sitten palattiin jonkin matkaa takaisin kotiinpäin ja seurattiin mihin suuntaan Ulli oli menossa. Näytti siltä, että olisi tulossa samaan suuntaan kuin Miina. Tosin Ullin viiva pysähtyi hetkeksi ja pelästyttiin, että onkohan tapahtunut jotakin. 



Ullia etsiessämme löytyi metsätien varrelta tälläinen kiva pieni (piilopirtti), jonkun asunto lie ollut joskus aikanaan. Vuosia tosin ollut jo tyhjänä. 



 Loppujen lopuksi Ulli ei lähtenytkään Miinana perään ja löydettiin se "piilopirtistä vähän edemmäksi metsäst". Tosin ajateltiin, että se on tämän ison ojan toisellapuolen ja mietittiin, että mitenköhän se mahtaa päästä sen yli? Meidän jämtit, kun ei vedestä tykkää ja eivät ole innokkaita uimaankaan!

Onneksi ei Ulli ollut kuitenkaan toisella puolen ojaa vaan samalta puolelta se meitä vastaan viimeinkin juoksi.


Kaikki hyvin loppu hyvin, koirat löyty ja saivat kunnon metsälenkit juostua. 
Kotiakohti matka kävi takaisin ja saunottelemaan, vielä oli edessä 60 v. juhlille lähtö.




"Näytän teille kieltä. Pöhköt, kun tulevat aina perässä ja keskeyttävät parhaat metsälenkit. Kyllä me oltas ehkä iltaan mennessä tultu takaisin kotiin"!

no jaa....!!



Tätini 60.v juhlat menivät hienosti. Tekemästä lahjastani hän piti kovasti. 

Tänään aamusta lähdettiin taas ulkoilemaan. Murkku jäi nukkumaan, kuopus päästi ajelemaan pitkin pihaa moottorikelkalla ja minä päätin sitten kuvailla, kun sitä lunta tuli vielä eilen illalla lisää!






Siellä se meidän puutarha on lumen peitossa.



Onneksi sitä lunta tuli, pääsi poika ajelemaan kelkalla. Kerkisi jonkun aikaa ajella aamusta ennenkuin lähti isännän kanssa lätkäpeliin. Pelissäkin kävi hyvin pojat tasoittivat pelin luviaa vastaan 2-2  joten sillä kelpaa taas mennä eteenpäin. 
Kotiin tullessa mies sanoikin, että oli ollut kova ja jännittävä peli. Meidän Joel oli oikein kunnolla laittanut pelissä hanttiin vastaustajalle!



Viikonloppuun mahtui taas paljon kaikenlaista toimintaa ja tästä on hyvä jatkaa alkavaa uutta viikkoa kohden.

Tosin nämä viikonloput menevät aivan liian nopeasti!!


HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE!!
<3 font="">



Elma tapahtuma!

Helsingin messukeskus täyttyi ihmisistä ja elämästä viime viikonlopulla huippuunsa. Messukeskuksessa järjestetty Elma-taphtuma toi yhteen ...