tiistai 13. lokakuuta 2015

Yhteistyökumppanuuden aloitus!

ENSIMMÄINEN BLOGIYHTEISTYÖ 
ALOITETTU!!

Blogissani on alkanut uudet tuulet puhaltamaan ja tälläkertaa minäkin paneuduin yhteistyökummapanuus mahdollisuuten.
Niinpä sain luotua sopimuksen Nordic-Healthin kanssa. 

Ennekuin esittelen teille tuotteen, kerron oman ja poikani tarinani aluksi. Tarina on pitkä ja laaja joten ota aikaa lukemiseen. 

Minä ja 11-vuotias nuorinpoikani olemme kärsineet todella pitkään kivuliaista ja inhottavista jalka- ja lihaskivuista. Välillä  nämä jalkakivut ovat tehneet meidät suorastaan ihan kiukkuisiksi ja olomme todella levottomaksi.

Poikani jalkoja tutkittiin aikanaan satakunnan keskussairaalan lastenpolilla reumatologin vastaanottoa myöden. Silloin aikanaan Saimme reumatologilta viimeinkin vastauksen miksi poikani sai kivuliaita jalkakipu kohtauksi aina öiseen aikaan ja säännöllisesti toistuvia. Hänelle todettiin levottomat jalat oireyhtymä (restless legs -syndrome).
Samaan aikaan totesivat myös minulla saman taudin ja niin ollen tätä todella inhottavaa tautia lähdettiin hoitamaan vitamiineilla, magnesiumilla. Nyt ollaan vuosia syöty erilaisia magnesium tuotteita ja niiden vaikutus on ollut kohtalaista. Eli ei niinkään vastaavaa helpotusta ikäviin ja kivuliaisiin oireisiin.

Viime viikolla tuli jälleen kerran aika mennä jalkakivuista lääkärin puheille, koska kivut ovat jälleen pahentuneet. Lisäksi pojan jalat tuntuivat olevan ihan jatkuvassa liikkeessä joka ei tuntunut rauhoittuvan yhtään. 
Lääkäri tarkastutti verikokeilla otettavan ferritiini arvon ja se näytti 20 eli matalinta mahdollista. Ferritiinin viitearvo on 20-300 ja meidän pojalla se näytti alhaisinta mahdollista lukua. 

Jalkakipuja lisäävät vielä nuoren miehen jääkiekko harrastus jossa lihakset saavat aikaan kovaa rasitusta lihaksissa ja nivelissä.
Lääkäri antoi meille käskyn mennä apteekista hakemaan rautakuuria, sekä mahdollisimman hyvä ja hyvin tehoava magnesium valmiste lisäksi tukemaan uutta hoitoa. Rautavalmisteiden aloituksesta oli aikaisemminkin ollu hoidon yhteydessä puhetta, mutta sitä ei oltu vielä toistaiseksi tarvittu. Kuitenkin lisääntynyt liikunta ja jalkojen rasitus vaativat nyt selvästi ferritiini arvon kohotusta.

Siinä sitä sitten pojan kanssa yhteistuumin mietittiin, että mistäs nyt sitten haettas se rautavalmiste ja mikä magnesium tuote olisi tehokkain hoitona tähän ikuiseen ongelmaan.

Päädyimme Lifen myymälään joka myy terveystuotteita, sekä homeopaattisia lääkkeitä.
Meille osui ennestään tuttu ja kiva myyjä sopivasti kohdalle joka suositteli meille magnesium oilia. Olimme korva tarkkana kun myyjä alkoi sitä meille esittelemään ja varsinkin huomasin poikani kuuntelevan todella tarkasti mitä siitä tuotteesta meille kerrottiin. 
Myyjä kertoi meille paljon tuotteesta ja ainakin yksi asia jäi hyvin mieleen tästä tuotteesta, "älkää suihkuttako sitä suun kautta". Nimittäin jokiu asiakas oli tätä kokeillut ja kertonut suihkeen maistuvan todella kamalalta. Eli suihke kuuluu suihkuttaa puhtaalle iholle ongelma kohtiin joissa esiintyy kiputiloja. Olin ajattellutkin, että tässä tuotteessa varmaankin on joku juttu mitä en tiedä, minä nimittäin olisin varmasti suihkutellut sitä suun kautta.

Kiinnostuin tästä tuotteesta niin paljon, että kyselin lisää tästä tuoteperheestä ja siitä, että tahtoisivatko tehdä kanssani blogiyhteistyötä? Mikäli tuote toimii niin meillä sitä kuluu aivan varmasti. 
Niinpä antoivat minulle Nordic-Healthin yhteystiedot ja lähetin heille sähköpostia asian tiimoilta. 
Tänään sain soiton ja tehtiin alkava yhteistyökumppanuus. Saan lähipäivinä tuotteita omaan testaukseen ja kerron täällä blogissani omakohtaisia kokemuksia tuotteiden käytöstä ja miten ovat vaikuttaneet omaan kehoni ja lihasteni toimintaan. 

Lisäksi ympärilläni pyörii paljon ihmisiä jotka kärsivät samankaltaisista ongelmista kuin poikani ja minä. Lisäksi tämä tuote ei auta vain levottomiin jalkoihin, vaan myös erilaisiin lihaskipuihin. Ajattelin jatkossa suihkauttaa tätä selkääni jossa minulla on todellinen ongelma kohta. 

Lisäksi haluan antaa hyvän kiertää ja saada nämä tuotteet teidän lukijoiden nähtäville, sekä kertomalla omakohtaisen kokemuksen näistä tuotteista. Mikäli sinä itse kärsit lihaskivuista ja vastaavanlaisesta tilanteesta niin käväseppä hakemassa putelli ihmeessä lähimmästä lifen myymälästä ja testaa.

Tämän suihkepullon lisäksi ostin erittäin hyvän rautalääkkeen tukemaan yhdessä hoitoa jota olemme nauttineet nyt yli viikon. Kaiken kaikkiaan rautalääkitys meillä pitäisi hoitona kestää n.3 viikkoa.
Yleensä rautalääkkeet apteekista ostettuna laittavat vatsan kivuliaaksi, ulosteen mustaksi ja muutoin olon ilmavaivaiseksi. Siksi päätin jälleen kokeilla erilaista hoitomuotoa.


KIPU-NIVEL MAGNESIUM


Magnesium suihke toimii parhaiten siten, että suikutat suoraan sinne missä kipu on. 
Suihkeessa on voimakas tuoksu, levittyy helposti iholle, aluksi saattaa olla pientä kirvelyä.
Villasukat jalkaan tehostamaan hoitoa ja kömmit lämpöisen peiton alle nauttimaan olostasi. Muutaman minuutin kuluttua ainakin itselläni alkaa tuntumaan jaloissa lämmittävä- ja levollinen olotila. 

Ensimmäisen yön jälkeen heräsin keskellä yötä ja ihmettelin, sitä kuinka jalat olivat aivan tunnottomat. Tajusin vasta siinä vaiheessa, kuinka levolliset ja rennot jalat olivat jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Tätä tuotetta suosittelen ihan avoimesti hyvällä mielellä kokeilemaan. 
Nyt melkein viikon kokeiltuani tuotetta voin kertoa, että aamuisin liikkeelle lähtö ei ole niin hankalaa kuin mitä se on ollut aikaisemmin.
Suuhun laitettavista tuotteista en ole saanut vastaavanlaista hyöty kokemusta.
Kyselin pojaltanikin, että miltäs ne jalat tuntuvat näiden öiden jälkeen, kun ollaan tuotetta testattu?
Poika kertoi, että yllättävän hyvältä ja jalat eivät enään ole niin levottomat ja jatkuvassa liikkeessä. Lisäksi poika kertoi nukkuneensa paljon levollisemmin.

Atoopikoille- ja allergigoille tiedoksi, että laita puhtaalle iholle ensin perusvoidetta ja sitten vasta suikuta ihon pintaan. 

Nordic-healthin sivustolle pääset TÄSTÄ  linkistä tutustumaan enemmän tuotteseen/tuotteisiin tai blogini oikealla puolella olevasta banner kuvasta jossa on kuvattuna koko tuoteperhe.

Positiivisella linjalla ja ajattelutavalla mennään eteenpäin joten mene sinäkin ja testaa tämä hyväksi todettu tuote!

Näin sitä mennään jälleen iloisella fiiliksellä bloggaamisessa eteenpäin.

Lopuksi jälleen muistutan, että äänestäkää blogiani sillä äänestysaikaa on vieläkin reilusti jäljellä.

Kivaa tiistai päivän jatkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Olen kokeillut erilaisia magmesium valmisteita ilman mainittavaa tehoa. Kuukausi sitten ostin ensimmäisen Magnesium Oil pullon. Tuntuu ainakin minulla LIEVITTÄVÄN kipua noin 20 minuutin kuluttua. Apteekista ostettuna noin puolta kalliinpaa kuin muualta. Tässäkin on syytä muistaa: mikä auttaa jollekin ei välttämättä auta toiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan ja kokemuksien kauttahan tätä tietoa jaetaan joten olet oikeassa siinä, että ei välttämättä auta kaikille. Mutta tämäkin tuote kannattaa testata, mikäli sitä ei testaa ei voi tietää vaikuttaako. Apteekeissa tuotteiden hinnat pomppaavat aika korkealle, mutta tämän hinta ei ollut ihan mahdoton. Jännä juttu tämän tuotteen vaikutus miten se lähtee vaikuttamaan. Sama täällä, että olen kokeillut monenlaista magnesiumia ja tämä on kyllä melkein tehokkain. Niin kauan, kun pystyn tätä testaamaan ilman etten saa iholle allergiaoireita niin näin on hyvä. Itse en ole aikaisemmin testannut näitä suihke tyyppisiä tuotteita, mutta nyt niitä saan testaamiseen joten enköhän muutaman viikon päästä ole jo viisaampi tästäkin asiasta. :)

      Poista
  2. Aivan mahtavaa päästä tekemään sellaisen yrityksen kanssa, joka tekee tuotteita tarpeeseen. Tässä myös se on hyvää, että kerrot totuuden mukaisesti toimiiko teillä tuote vai ei. Kiva päästä nyt lukemaan tulevaisuudessa kuin teidän käy, onko tästä apua?
    Hienoa TaRa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Sainpahan kerrankin avattua suuni oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Lähettivät ison kasan tuotteita testattavaksi ja pakkohan niistäkin on mun kertoa. Seuraava postaus on siis jälleen terveyttä ja hyvinvointia täynnä. Hyvin mielenkiintoisia tuotteita tuli ja ollaan niitä nyt junnun kanssa testattu! :)

      Poista

Elma tapahtuma!

Helsingin messukeskus täyttyi ihmisistä ja elämästä viime viikonlopulla huippuunsa. Messukeskuksessa järjestetty Elma-taphtuma toi yhteen ...