maanantai 12. lokakuuta 2015

Puinti hommissa!

Keväällä kirjoittelin täälä blogin puolessa, kuinka meillä aloitellaan ensimmäisen vuoden viljelyjä. Peltoihin saatiin kylvettyä kauraa ja niiden kypsymistä odoteltiin koko kesä. 

Jokainenhan sen tietää miten inhottava kesä saatiin niskaan, vettä satoi vähän väliä ja muutenkin ilmat olivat ihan surkeat. Eihän siinä voinut muuta tehdä kuin päivitellä ja toivoa, että sitä auringon valoakin saataisiin. Viljelijöiden kannalta tämä kesä oli kyllä kaamea ja kylän naisten kanssa mietittiinkin, että tänä syksynä varmaan puidaan vasta lokakuun puolella. No niinhän siinä kirjaimellisesti kävikin.

Elokuun lopulla ei vielä valoa paljon näkynyt kauran kypsymisen suhteen. Isäntä kulki pelloilla ja keräili hukka kauraa ja harmitteli sitä, ettei vieläkään pääse puimaan.

Seuraavaa murhetta lisäsi se, että rupesimme miettimään miten ne pellot puidaan? Eli otetaanko joku puimaan vai puidaanko itse? Mikäli itse puidaan niin pitäisi hakkia puimuri.
Isäntähän päätti sitten ostaa paukauttaa puimurin ja minä taas pyörittelin päätäni ja totesin, että niin no ainakin sitä me tarvitsemme.

Sopiva vanha käytetty puimuri löytyikin Porista ja sitä isäntä sitten lähti hakemaan ja eipä siinä montaa päivää mennyt, kun puimuri oli jo pihassa.
Loppujen lopuksi isäntä pääsi puimaan peltojamme. Pitkää päivää se raukkaparka painoi, päivät normaalissa päivätyössä ja illat puimassa. 

Välillä ajattelin, että miten tuo mies oikein jaksaa ja miten sillä tuota virtaa noin kauheasti riittää?
"huh.. kyllä miehet on vaan miehiä"!

Ennen puinteja mies rakensi meille navetan vinttiin uuden vilja laarin mihin laittaa puitu kaura.
Ihan mahdottomasti hommaa oli kyllä ennen puinteja ja tuntuu sitä olevan vielä puintien jälkeenkin.

Viimeisiä puinteja onneksi viedään tänä iltana, mutta miestä ei ole pahemmin kotona näkynyt. Minä sitten yritän hoitaa muut hommat täällä kotona ja olla kiltti vaimo. Milloin on mitäkin hermoja kiristävää tapahtunut pellolla, kun on meinannut puimurin kanssa vajota jos jonkun ojan reunaan. Välillä on mennyt puimuri hajalle ja sitä on korjattu. Helppoa ei ole maanviljelijän homma, mutta ilmeisesti on ollut miehelleni mielekästä hommaa, kun ei ole periksi antanut!

Kävipä sitten näinkin...
Ei taida tästä akasta olla tämän reissun jälkeen puimurinaiseksi!

Viikko sitten mies oli puimassa vähän kauempana meidän pelloilla jonne on yli puolentunnin ajomatka.
Jätti puimurin sinne yöksi ja me mentiin sitä yhdessä hakemaan seuraavana päivänä pois.
Minä jäin autoon istumaan risteykseen peltotien toiseen päähän ja ihmettelin, että on se nyt kumma, kun ei sitä puimurin ääntä ala kuulumaan. Soittelin miehelle, että mikä siellä oikein mättää? No eihän se kone lähtenyt käyntiin. Yöllä oli ollut jo ensimmäiset miinus asteet ja puimuri oli päättänyt jättää ilmeisesti itsensä talviteloille meidän pellon reunaan. (ei lähteny käyntiin)


Isätä otti akun irti koneesta ja kantaa raahasi sitä sylissään peltotien pätkän autolle. Minä tämän nähdessäni päätin olla ihan hiljaa, siirtyä hanttimiehen puolelle ja olla vain edelleen hiljaa. Hyvänen aika toinen kantaa ties monenko kilon akkua käsissään aivan hiestä märkänä. Pelkäsin sen jo lyyhistyvän sen akun kanssa peltotielle, kun katselin sitä akun kantoa. 

Tultiin kotiin, anettiin akun olla latauksessa yön yli ja seuraavana päivänä mentiin sitten yrittämään uudelleen.
Tälläerää kannettiin akku yhdessä takaisin puimurille ja minä istuskelin jonkun vanhan heinäladon oven reunalla ja katselin, kun mies laittoi akkua paikalleen. 
Otin samalla näitä kuvia ja olen sanonut miehelleni, että paremminkin tuo meidän puimuri taitaa olla museo kamaa.


Ilta oli saapumassa ja sieltä pellolta pitäisi päästä pois ennen pimeän tuloa sen puimurin kanssa... 


Viimein mies oli saanut kaikki viritykset tehtyä ja pääsi istumaan ratin taakse. Mä totesin vain, että jos se ei nyt lähde käyntiin niin mä en enään kestä!
Mies oli sitä mieltä, että sehän lähtee nyt ja sillä sipuli. Ei muutakuin kokeilemaan ja kerrastahan se pärähti käyntiin. Siinä vaiheessa huokaisin helpotuksesta ja puimurin kuljetus kotio takaisin. Ei mennyt kauan, kun sain nousta miehen viereen "reunalle" seisomaan ja pääsisin puimurin kyydissä takaisin peltotien pätkän autolle.


Aivan nimenomaan peltotien pätkän autolle..
Tämä kerran jälkeen päätin, että minä en puimurin kyydissä enään mene sitä peltotietä!
Oli siinäkin seikkailua kerrakseen, minä haukoin suu auki happea ja katselin selkäni takana olevaa jäätävää pudotusta. Minulla oli niin pieni tila seistä, että kukaan heikkopäisempi tuskin olisi seissyt siinä. Turvakaiteen nostin vahingossa kerran auki ja olin pelätä tippuvani kyydistä. Koko puimuri keinui ja keikkui aivan kuin olisin ollut vuoristoradassa. Välillä sydämeni pomppi kuin aropupu kurkusta alas ja yritin olla katselematta olkani yli sinne ojan pohjalle. 
Isäntä nousi vielä seisomaan ja ohjasi siten puimuria ja katseli, että renkaat varmasti osuvat tien reunaan. Välillä, kun katsoin eteenpäin huomasin, että kohta mennään taas kauheasta vesilammikosta ja varmaan keinutaan kuin aalloilla. Näinhän se menikin, mies katsoi minua ja kysyi, että ootko liian korkealla. Ei en minä korkeita paikkoja pelkää jos näsinneulaankin uskallan mennä, mutta se onkin ihan eri asia kuin seistä miehen vieressä joka ajaa puimuria jossa ei ole minkään valtakunnan hyttiä ympärillä meidän suojana. 

Niin moneen kertaan suljin silmäni ja totesin, että jos tästä hengissä selvitään ilman kaatumatta niin minä kävelen ensivuonna tuon tien pätkän ihan liikunnan ilostakin! 

"Mies kehaisikin, että susta ei taida tulla puimuri naista koskaan". No ei tasan tule, mutta erittäin hyvä puimurin kuvaaja ja tarinoiden kertoja!


Löytyi tälläinen vihertävä siili siitä meidän pellon reunasta. Mun silmissä se näyttää siililtä joku toinen voi nähdä sen pelkkänä möykkynä. Mitäs sun silmät näkevät siinä?


Sellainen seikkailu tällä parilla, elämä on välillä hyvinkin jännittäviä tilanteita täynnä. 

Muistakaapa äänestää blogiani ja pitää peukkuja ylhäällä. 

Hyvää ja aurinkoista alkanutta viikkoa teille kaikille. 

2 kommenttia:

  1. No on siellä hommaa riittänyt ja ilman jänniä tilanteitakaan ette ole selvinneet.
    Minä näen nokkaeläimen tuossa siilin tilalla :D

    VastaaPoista
  2. No hui miten sää olet siellä keikkunut, olisin kiljunut niin, että kuskilla olisi korvat tinnittänyt :D Siilin sijasta näen kilpikonnan :)

    VastaaPoista