maanantai 28. syyskuuta 2015

Erämies on aina erämies! (tai nainen)

Viimein ja vihdoin kerkisin kirjoittamaan postausta tänne blogin puolelle. 
Meillä on ollut viimeviikkoina melkoista menoa suuntaan jos toiseenkin. Hiljaista on siis ollut, mutta nyt paikkaan tätä hiljaisuutta ja kerron eilisestä metsäreissustamme. 

Eräjuttua vaihteeksi ja näistähän te tykkäätte.

Vietiin koirat eilen aamusta metsälenkille ja siihenhän on nyt hyvä syy. Parin viikon päästä startataan jälleen hirvenmetsästys kausi käyntiin joten koirienkin pitäisi olla sillon valmiit menemään lujaa niiden hirvien perässä.

Koirat päästettiin vähän eriaikaan ja ensimmäisenä lähetettiin Ulli liikenteeseen, tämä tyttö onkin osoittautunut melko rohkeaksi menijäksi. 
Miina päästettiin muutamaa minuuttia myöhemmin ja nopeasti tämä otti Ullin kiinni. Miehellä oli tiedossa hyvä paikka jossa hirvet ovat yön aikana kulkeneet ja mahdollisesti yöpyneetkin.
Harmi vain, että jäljet olivat täysin toisella puolen tietä mihin nämä kaksi hännän heiluttajaa lähtivät juoksemaan.
Mutta kallioilta löytyi papana jälkiä joten hirvi tai peura siellä oli liikkunut.




Erämies on aina erämie, oli sitten virallinen metsästykausi päällä tai ei niin ase kulkee aina olalla. Ase on hyvä olla mukana ihan varuillakin.
Peuroja saisi jo kaataa, mutta näitä meidän koiria ei saa opettaa peuran perään, koska ovat hirvikoiriksi syntyneet. Mikäli niin kävisi, että nämä kaksi neitosta ajaisivat peuraa niin milläs sen niille sanot, että niitä ei sitten ajeta. 
Toisilla koirilla tulee ihan luonnostaan ajo ja oppivat nopeastikin hirven perässä menemään. Toisilla koirilla voi taas kestää kauemmin hirvenperään oppiminen. 
Tässä sitä nyt sitten jännitetään kumpi näistä kahdesta lähtee tehokkaammin menemään niiden hirvien perään. 
"Yritäppä sanoa koiralle, että et saa ajaa peuraa"!



Koirat lähtivät johonkin suuntan jalat ilmassa ja ja me lähdettiin sitten seuraamaan puhelin kourassa minne menevät. 
Jossakin vaiheessa huomattiin, että Ulli meni aivan eri suuntaan kuin Miina. Siinä vaiheessa mietitiin, että mihinkähän ne nyt menevät, kun jäljet ovat aivan eri suunnalla. 
Ullin mennessä eri suuntaan kuin Miinan ajattelimme, että toinen voi ajaa toista ja toinen toista.
Kartalla ei näkynyt punaista viivaa joten ei ollut myöskään haukkua. Sanoinkin miehelle monta kertaa, että haukkus nyt vähän niin kuulisi onko menossa jonkin sortin ajo. 
Vähän jäi epäselväksi miksi lähtivät siihen suuntaan mihin menivätkin. Hokasin jossakin vaiheessa, että jos menevät naapurin pellon suuntaan niin siellä on ainakin ollut useasti peuroja. Siinä sitä taas mietittiin, että ei kai ne aja peuroja takaa!!!

Metsästyskoiran koulutus ei ole helppoa hommaa!!


Mietintää, mietintää, puhelimen kartan tuijotusta. Onneksi on Ultra pointt ja gepsi olemassa. 
Vielä, kun itse näkisi niin kauas missä  koira menee niin ei tarvitsisi miettiä. 


Sieltähän ne tyttökullat tuleekin viimein ja vihdoin. 
Kysymys kuului? missä ihmeessä te oikein kävitte? Koirahan osaa vastata tähän kysymykseen ihan perus jutulla eli iloisesti tervehtien. Vastausta ei kuulunut, mutta gepsiltähän se reitti näkyy.
Tytöt olivat saaneet kunnon kastelua matkalla, koska olivat aivan märkiä ja likaisia kuin uitetut rätit.


No eipä siinä kauan mennyt. Juoksivat isännän luokse, saivat makupalat ja jälleen uusi vauhti ja menoksi. Eipä pahemmin keritty ajattelemaan isännän kanssa yhtään mitään, kun koirat olivat jälleen karonneet näköpiiristä. 

Hetken katseltiin jälleen puhelimen karttaa ja isäntä totesi, että tää ei voi olla totta! Lähtivät sitten samalle reissulle kuin edelliskerrallakin, kun olin miehen mukana. 
Eipä siinä auttanut kuin istuskella autossa ja odotella hetken aikaa, että kuinka pitkälle painavat menemään. Vauhti oli välillä kovaa joten ajateltiin, että saattavat siellä ajaakin jotakin takaa.

Täytyy kyllä tunnustaa, että minä en pysyisi näiden koirien tahdissa ja jälkeen jäisin ihan muutamassa minuutissa. 
Huonokuntoisiksi ei ainkaan voi todeta kumpaakaan koiraa, kun melkein 20 kilsaa vetivät menemään.

Välillä lähdettiin ajelemaan autolla toiselle puolen meidän kylää, että saataisiin koirat kiinni, mutta nämä vauhtivekarat tekivätkin täys käännöksen ja tulivat takaisin samaa reittiä samaan paikkaan josta olivat lähtenee.
Auto siis ympäri ja vauhdilla takaisin, puhelimesta katseltiin kuinka kaukana olivat autosta ja kuinka pian oltaisiin niitä vastassa.


Viimeinkin kohtasimme koirat tiellä ja siellähän ne tulivatkin rinta rottingilla vieri vierellä toistaan seuraten.

Miina oli sen näköinen, että ei oikein tainnut tykätä meidän saapumisesta paikalle. 
 Ilme on niin hauskan kiukkuinen tässä alimassa kuvassa, että voisin melkein vannovan sen olevan kiukkuinen, kun tulimme niitä vastaan.
"kuvittelitteko todellakin, ettei me osattaisi palata takaisin"!


Koirat saatiin takaisin reissultaan ja päätettiin vielä vähän jatkaa erämies retkeä.
Päätettiin mennä metsätysseuran laavulle paistelemaan makkarat ja saatiin samalla vähän kahden keskistä omaa aikaa miehen kanssa. 

Tuli nuotiolle ja odottelemaan.


Mestari itse laittamassa valkeeta.


Täällä ne meidän erämiehet istua tapittavat, nauttivat oluesta, grillimakkarasta ja mitä nyt eväiksi mukaan ovat keksineetkään. 
Kiva paikkahan tämä on ja lämpimän nuotiotulen vierellä on mukava istuskella. 


Puuvarastokin paikallaan.


Erämiehet merkinneet selvästi oman paikkansa.


Taitaa tyttö tietää mitä on odotettavissa. Eipä oikein nauttinut kiinni olosta, mutta jos Miina olisi päästetty vapaaksi niin taas olisi lähtenyt menemään jalat ilmassa.
Kuten kuvasta näkyy niin märkänä on ja kotona odottaa lämmin suihku päivän metsäretken päätteeksi.



Illallahan laavulla olisi mukava istua kynttilöiden valossa. 


Vähän vielä odotellaan ennenkuin nuotio on valmiis ja voi alkaa paistelemaan makkaroita.


Viimein ja vihdoin, johan tässä alkaa olemaankin nälkä.
Mielestäni tuo näyttää enemmänkin hevosen kengältä kuin makkaralta.


Pääsinpä välillä lepuuttamaan kamerakättäni ja paistamaan itsellenikin makkaraa.


Meillä on erilaista kahdenkeskistä aikaa, mutta kyllähän tästäkin nauttii.


"hei, epistä! eiks me saada ollenkaan"!
Kyllä parhaat ystävämmekin saivat lämmintä grillattua makkaraa. 
Mä oisin niin halunnut istuskella siinä nuotion lämmössä ja ottaa tytysit siihen vierelleni lämmittelemään, mutta päätettiin vielä käydä seuran mailla kävelemässä koirien kanssa ja katsomassa löytyisikö sieltä tuoreita hirven jälkiä.


Mitäs sieltä metsästysmajan alueelta löytyykään?
Savusauna löytys, siellä en ole vielä käynyt kokeilemassa itseni ulos savustamista. Juhlissa ollaan oltu, ja majan sisäsaunaa testattu aikanaan.


Mutta mikäs se siellä olkikaan metsänkeskellä? nähtiinähän me ainakin yksi hirvi!! Haha.. metsästäjien harjoitusrata ja hirvet koristeena.


Eipä siellä pellolla ollut mitään erikoista. Ulli kävi tekemässä tuoksuttelu kierroksen ja isäntä joutui kantamaan sen sylissä mun luokse, että saatiin kytkettyä remmiin takaisin kiinni.
Toivotaan, että seuraavalla kerralla osuisi se hirvikin kohdalle. Enään meinaan pari viikkoa ja sitten se on taas menoa!


Seuraavaksi matka jatkui kotiin, koirat saivat kunnon pesun, ruokaa ja sisällä lepoa pitkän aamu-päivän reissun jälkeen.


Minä pääsin koirien pesun jälkeen itse hikisenä pesulle, vaihtamaan vaatteita ja viemään vanhempaa poikaa jalkapallo harkkoihin. Nyt meillä sitten pelataan niin jääkiekkoa kuin jalkapalloakin. Menoa siis riittää. 

Onneksi mustikat, puolukat, ja mehut  ovat jo pakastimessa. 

Mitäs piditte jälleen metsäläisten puuhista?


tiistai 1. syyskuuta 2015

Sumun silmin!

Jälleen kirjoitin melkoisen harjaanjohtavan otsikon, mutta ehkäpä tätä postausta lukiessanne ja kuvia katsellessanne selviää myös tuon otsikon salaperäisyys.

On sitä sitten odotettu koko kesä ja alku syksy. 
Viimeinkin saadaan päästää koirat vapaaksi ja antaa niiden nauttia vapaudestaan. 

Miinan kunto on päässyt rapistumaan kesän aikana ja nyt onkin aika alkaa taas liikuttamaan Miinaa oikein urakalla. Nimittäin ei ole enään montaa viikkoa, kun hirvestys kausi startataan käyntiin ja silloin Miinan pitää olla teräs kunnossa. Teräs kunnossa senkin vuoksi, että jaksaa juosta hirvien perässä. 

Eilen mentiin ensimmäisen kerran mieheni kanssa metsälenkille siten, että Ulli ja Miinakin olivat mukana. Vähän kyllä jännitti, että miten tässä tulee käymään, kun tytöt eivät ole vielä keskenään saaneet vapaasti liikkua luonnossa.
Miinalle laitettiin tutkapanta kaulaan, että saadaan välillä paikantaa koirien suuntaa missä menevät. Ullilla ei ole vielä tutkapantaa ja nyt oltiin aika kiperässä tilanteessa! Mikäli Ulli ei seuraisikaan Miinaa vaan lähtisi omille reiteilleen niin sitten oltaisiin korvia myöden liemessä, koska Ullin kulkua ei saisi paikannettua.
Onneksi nämä jämtlantilaiset ovat siitä hyviä, että tulevat aikanaan omia jälkiään pitkin takaisin joko niiden kanssa liikkujan tai sitten itsekseen kotiin. Tosin jos löytävät hirven jäljet ja haistavan hyvän lihan tuoksun niin voivat ajaa hirveä ties kuinka monta kilometriä ja kuulemani mukaan voivat parikin päivää haukkua paikallaan samaa hirveä. 

Onneksi näin ei tälläkertaa käynyt, mutta aika hilkulla oltiin.
Matkan alkupäässä päästettiin koirat vapaaksi ja se oli selvää, että jalat ilmassa mentiin ja lujaa.
vauhti oli melkoista menoa ja Ullin haukunta alkoi kuulua ensimmäisenä ja miehen kanssa tuumittiinkin ettei kai ne nyt heti voinut löytää hirveä?
Onneksi eivät löytäneet ja vähän ajan päästä tytöt palasivat peräkkäin luoksemme. Annoin tytöille makupalat ja käskin jatkaa matkaa. Seuraavaaksi tytöt ottivat jälleen jalat alleen ja lähtivät peräkkäin juoksemaan tassut ilmassa.

Tämän jälkeen ei saatukaan koira havaintoa hetkeen aikaan ja mieheni oli pakko katsoa kännykästään missä tytöt ovat menossa.
Isäntä toetesi, että nyt mennään ja kaukana. Jatkettiin matkaa ja isäntä sanoi, että nyt sää saat palata autolle ja ajaa tonne vähän matkan päähän risteykseen odottelemaan sillä tytöt ovat menossa siihen suuntaan ja lujaa. Ajattelin, että eikä ja tivasin moneen kertaan vastaan, että kyllä ne tänne takaisin tulevat. Mies ei antanut periksi vaan sanoi, että sää menet sinne nyt ja minä jatkan metsän kautta niiden perässä. 
Ajattelin, että jos tälläistä menoa on hirvimetsällä niin en kyllä ikinä ala metsästämään vaan annan isännän hoitaa sen homman meidän talossa.

No minä sitten kävelin sinne autolle takaisin ja ajelin sinne sovittuun b-paikkaan.
Siinä ajellessani ajattelin, että saan varmaan odottaa ikuisuuden siinä b-paikassa ennenkuin isäntä ja koirat tulevat. Eikä mulla ollut edes kännykkää joten tuli vähän epätoivoinen olo jos ne koirat menevätkin aivan eri suuntaan niin minä istua tönötän autossa ja odotan niitä ihan väärässä paikassa. Olisin voinut edes kännykällä tarvittaessa soittaa miehelle ja kysellä niiden meno suuntaa. 

Onneksi kaikki päättyi hyvin ja päästessäni sinne b-paikkaan isäntä tulikin jo koirien kanssa vastaan. Koirat oli nätisti kiinni samassa hihnassa ja läähättivät siihen malliin, että vauhtia oli ollut.

Koirat päättivät vähän ulkoiluttaa itseään ja lenkkeillä oikein kunnon metsälenkin. Minä vähän jäin miettimään ja isännällekin kehaisin, että mahtoivatko löytää jotkut komeat jäljet. 
Alkupään matkassa nimittäin näkyi komeita hirven jälkiä joten kyllä siellä niiden ruokintapaikalla liikettä on ollut viime päivien aikana. 

Olen niin iloinen, tyytyväinen ja todella ylpeä Ullista varsinkin. Tämä pienokainen (tai no pieni ja pieni, mutta pentu kuitenkin vielä), meni niin touhokkaasti Miinan perässä ja seurasi tätä kuin omaa emoaan. Tiedä onko Ulli sitten ottanut Miinasta emon itselleen, kun ei tahdo millään viihtyä yksinään ja aina pitäisi olla Miinan vierellä. 
Ovat nämä kyllä kaksi niin ihanaa tapausta. 

Totuus on kuitenkin se, että Miinaa ja Ullia tullaan myös liikuttamaan metsäreiteillä eriaikoina, koska kummankin metsäkoulutuksen kannalta on tärkeää, että koirat oppivat itsenäisessti hakemaan jäljet, ottamaan hajun ja etsimään ne hirvet. Kahden on aina mukavamepaa ja tietenkin lenkeillä käydään yhdessä, että saavat välillä remuta ja leikkiä keskenään vapaasti. 

Miettinyt tässä, että pitäisi pihastamme pätkästä jonkin verran tilaa ja aidata joku alue jossa tytöt saisivat nauttia vapaudesta ja leikkiä siellä keskenään rauhassa, mutta kaikki aikanaan.

Koirista en nyt saanut napattua kuvia, kun menivät niin vauhdikkaasti, mutta ainahan sitä kuvattavaa riittää näillä reissuilla.

Sumun silmin!
Mennessämme peltotietä peräpellon suuntaan,  katselimme kaunista ja näyttävää sumumaisemaa. 
Pitihän siinä sitten laittaa kamera jälleen laulamaan ja napsia kuvia..









Sieltä pelloilta kävellessäni takaisin autolle huomasin, että sumu oli alkanut lisääntymään. Mikäli oltaisiin vielä muutama tunti kävelty lisää niin oltaisiin oltu sumun silmässä. 

Tälläinen tarina oli tänään teille kerrottavanani.

Kaa, kaa, kaakatusta ja ruskaa!

Vierähti jälleen tovi, kun viimeksi olen täällä postaillut.  Nyt on ollut niin paljon kaikenlaista touhua ja tohinaa, että meinaa tämä b...