maanantai 24. elokuuta 2015

Ulrika (Ulli)

Niin siinä sitten kävi, että meidän perhe kasvoi viime viikon tiistaina jälleen yhdellä perheenjäsenellä.

Saatiin täydennystä jämtlantilaisryhmään ja meidän Miina sai uuden kaverin joka kantaa sitemmin nimeä Ulli eli Ulrika. Ulliksi tätä hassun hauskaa pentua on jo kutsuttu ilmeisesti kasvatus kodissaan joten sitä nimeä me sitten jatkossakin käytämme.

Ihan näin helposti tässä jutussa ei päästäkään, että koira olisi meidän oma. Ei! koiran omistaa mieheni metsästyskaveri Jussi Lepistö ja me olemme Ullin sijaiskoti. Kuultuani mieheltäni, että meille ehkä tulee uusi jämtin pentu niin aloin heti tivaamaan, että mikä, mikä ja mistä. Kun minulle viimein selvisi, että kyseessä on sijoitustilanne niin silmäni suurenivat entisestään suuremmiksi. 
Emme ole koskaan aikaisemmin ajatelleetkaan sitä mahdollisuutta, että ottaisimme toisen  ihmisen koiran meille kasvatukseen. Tämä oli kuitenkin paras mahdollinen tilaisuus meille, koska meillä oli tällhetkellä vain yksi jämti eli Miina. Ajattelin heti ensimmäisenä, että Miina saa nyt  uuden kaverin, kun Elmoakaan ei enään ole. 
 Lisäksi tämä toisi meille uuden mahdollisuuden saada kouluttaa pentuikäinen alusta asti itse (osaksi), Miina saisi uuden kaverin ja Ulli saisi hyvän ja huolehtivan kodin jossa sitä valmennettaisiin pikkuhiljalleen tulevia metsästysreissuja varten. Toki omistaja on mukana kasvatuksessa ja hakee Ullin metsälle kanssaan aika, kun tänne suunnalle tulee viikonlopuiksi tai lomille.

Omistaja lupautui kustantamaan Ullista aiheutuvat kulut ja me puolestamme huolehtimaan mahdollisimman hyvin taas vuorvastaisesti Ullista.
Miehet kävivät yhdessä hakemassa Ullille ihan oman koirankopin jossa Ulli saisi vietellä rauhassa aikaansa, lisäksi Ullille tulee oma häkki, kun saamme sen aikanaan tehdyksi.

Ensimmäisenä päivänä Ullin saavuttua omistajansa kanssa heidän kesäpaikkaansa menimme Miinan kanssa tervehtimään Ullia ja katsomaan miten tytöt tulisivat toimeen keskenään.
Minun mielestäni olisi parempi viedä Miina tapaamaan Ullia ensimmäisen kerran täysin puoluettomalle reviirille jossa voitaisiin välttyä pahemmilta yhteen törmäyksiltä. Nimittäin jos Ulli olisi tuotu suoraan meille ja Miinan reviirille niin meteli olisi ollut varmasti kova ja aivan varmasti olisi tullut riita tilallen ensimmäisellä kontaktilla. Tällätavalla vältyttiin isommilta riidoilta, ärinöiltä ja hampaiden kalkatukselta. Loppujen lopuksi Miina otti tilanteen hyvinkin rennosti ja suhtautui Ulliin kuten uuteen kaveriin kuuluukin suhtautua, eli hyvin.


Ullissa on paljon samanlaisia piirteitä kuin Miinassa, nämä kaksi erottaa toisitaan hyvin värin ja koon perusteella. Miina on paljon vaaleampi ja suoranaisesti muistuttaa sutta. Ulli on tummempi ja paljon vankkarakenteisempi. Ulli on vasta 5 kk:den ikäinen ja melkein puolet Miinan koosta. Ullia katsellessani aina mietin, että kuinkahan iso tyttö tuosta mahtaa oikein tulla, tytöllä on niin mahtavan kokoiset tassutkin. Olen sanonutkin miehelleni, että vuoden päästä en taida enään pärjätä yksin tämän neitokaisen kanssa metsällä. 

Ulli nukkuu yöt sisällä toistaiseksi ja tyttö on ollut tosi kiltisti, nukkuu omalla paikallaan, osaa olla sisäsiisti, eikä hajota yön aikana yksiäkään kenkiä. Tosin kuin Miina pentuna järsi melkein kaikki kroksit, lenkkarit ja taisi mennä yhdet saappaatkin Miinan suihin. Tässäkin tapauksessa ovat siis täysin erilaisia. 
Ullille pitää kuitenkin opettaa vielä perusasioita ja niitä harjoitellaankin melkein päivittäin, eli istumaan opetellu, maahan meno ja paikallaan oleminen. Me tosin annamme koiralle aikaa emmekä paukuta näitä oppeja jatkuvasti. Pitäähän pennun välillä saada tehdä muutakin kuin olla jatkuvan koulutuksen alla.

Ullia ja Miinaa totutetaan olemaan yhtäaikaa samassa häkissä, kun Ulli tuntuu kaipaavan jatkuvasti seuraa. Heti, kun meikäläisen pää katoaa siten ettei Ulli näe minua niin johan alkaa sen päiväinen haukunta,  yksin Miinan häkissä on ihan kamalaa olla, vaikka Miina olisikin kiinni juoksuhihnassa häkin vieressä. Välillä tämän tytön touhut naurattavat minua ja huomaan Ullin hakevan huomioo vähän liiankin usein. Tokihan kummatkin pitää huomioida mennen tullen, mutta jatkuvat huomioiminen saa pian aikaan se ettei pentu osaa olla yksin hetkeäkään. 

Ullin ääni on alkanut muuttumaan möreämmäksi ja tältä tytöltä ääntä lähtee. On se kumma jos tuolla haukku äänellä ei pysäytetä hirviä aikaanaan metsässä.

Ai niin.. meinasin unohtaa yhden tärkeän jutun Pekan ja Pipurin! Kissa veljekset ovat ottaneet Ullin tosi hyvin vastaan ja kummatkin käyvät kiehnaamassa itseään Ullia vasten ja Ullikin tykkää kovasti kissa pojista. Eli kyllä sopu sijaa antaa!

Sitten siihen postauksen parhaaseen osioon.
Käväsin Ullin kanssa viikonlopulla metsätiellä kävelemässä ja katselin miten Ulli likkuu ja toimii metsässä.
Ensin ei tainnut tyttö oikein tajuta, että oli irti hihnasta. Mutta ei siinä aikaa kauan mennyt, kun Ulli sen hoksasi ja huomasi miten ihanaa nautintoa onkaan päästä vapaana juoksemaan.


Ensimmäinen reissu meni vähän pepulleen, Pippuri kuvitteli olevansa koira ja lähti meidän mukaan lenkille. Kuinkas ollakaan Ullin päästettyäni vapaaksi tämä nopsa jalka pinaksisi Pippurin perään metsään ja oksat rapisten ja heiluten siellä juostiin kilpaa. Kissa vinkui ja juoksi puihin pakoon. 
Minä menin ja pelastin tilanteen otin kissan kainaloon, koiran kiinni ja päätin, että nyt mennään kotiin ja huomenna uusiksi ilman kissaa. Kissa tuli sitten lopun matkaa pyörän korissa kotipihaan ja koira remmin päässä vierellä. 
Aivan tööt touhua, kun kissatkin lähtee mukaan lenkille.
Kissa oli melkein lämpöhalvauksen partaalla, Koira ihan poikki ja läähätti, emäntä aivan tulipunainen naamastaa joten sehän meni ihan nappiin.


Seuraavana päivänä menin autolla peltotien päähän ettei kissat lähtisi taas seuraamaan meitä. Siinä mulla ensimmäinen pulma olikin? miten saada Ulli autoon, kun tytöllä näköjään ihan sama kauhistus pelko kuin Miinallakin aikanaan. Ei auttanut muutakuin nostaa neiti takakonttiin ja antaa mennä vain.

Pästiin me viimeinkin kahden sinne peltotielle ja metsään seikkailemaan. Ulli lähti painelemaan juoksu jalkaa tietä pitkin. Hetken matkaa kävltyäni soitin miehelleni, että missä Ulli menee, katsokaa gepsillä? Tämä on se huonopuoli, että joudun aina soittamaan ukkokullalle missä koira menee, kun puhelimeeni ei saa ladattua ultrapointin ohjelmaa. Tähänkin on tosin tulossa muutosta asiaan joten eiköhän lähiaikoina päästä koirien kanssa nauttimaan metsäreissuista. 


Ulli oli oivaltanut aika hyvin minne pitää mennä ja rynnännyt ensimmäisenä hirvien ja peurojen ruokintapaikalle. Harmi vain, ettei ruokinta paikalla ollut yhtään eläväistä liikenteessä muutakuin Ulli.


Yleensä en huutele ullia luokseni vaan annan Ullin ihan rauhassa juosta ja kierrellä hajujen perässä. Mutta siinä vaiheessa, kun tyttö alkaa olemaan liian kauan kadoksissa alan huhuilemaan ja viheltelmään luokseni. Yhden asian Ulli osaa tehdä todella loistavasti verrattuna Miinaan tuossa iässä. Ulli tulee luokse ja antaa ottaa kiinni, kun Miinan jotuu vueläkin välillä ottamaan kiinni herkkupalalla houkutellen.


Siinä se typykkä loikoilee meidän pihassa ja seistä tuijottaa minua pellolla.


Ilmeisesti Ulli on käynyt jossakin kuralammikossa tai ojassa remuamassa, kun tuli ihan märkänä takaisin luokseni.


Metsätieltä löytyi sulka ja aloin miettimään, että joko se Ulli nyt kerkisin jonkun linnun hättyttämään. Mutta taisi olla ihan pudonnut tarkoituksella.


Kaunishan tämä on ja toivottavasti saadaan siitä aikanaan hyvä ja vauhdikas hirvikoira.


Pieni lepotuokio ja odottelu, että emäntäkin pysyy vauhdissa mukana.



Siellä vissiin mietitään, että mitäs tuolla on?
Ei siellä kyllä mitään kiinnostavaa ollut.


Ulli taitaa ottaa unet siihen asti, kun meikäläinen saapuu paikalle. Ilmeiseti olen neidin mielestä vähän liian hidas liikkeissäni.


Niin, että vieläkö kuvataan vai joko mennäään etiäpäin?


Sellainen tyttö meillä nyt sitten asustaa ja vuorpäivinä pitäisi kulkea näiden kanssa ainakin aluksi lenkeillä. 

Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja päivä kerrallaan mennään eteenpäin. Ainakin tykkää metsässä liikkua ja olla joten vietti on keeneissä. 


lauantai 22. elokuuta 2015

Kuntoutukselle jatkoa!

Kaikki kiva loppuu aikanaan.
Eilen loppui kolmen viikon kuntoutusjaksoni Harjavallan satalinnassa. Tämä oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun pääsin tälläiseen sairaalakuntoutukseen. Kolme viikkoa kului todella nopeasti, kolmessa viikossa kerkisi tapahtumaan vaikka mitä kivaa. Kuntoutusryhmämme oli todella upeaa ja hauskaa seuraa. Välillä tämä tättärää komensi miehetkin riviin ja eräs ryhmäläinen sanoikin, että nyt me tiedetään mikä ammatti sulle sopii täydellisesti. Olisivat laittaneet minut armeijan kapiaiseksi, mutta jokainen tietää ettei sinne armeijaan ihan noin vain mennäkään. 

Täytyy sanoa, että ihan hirveä ikävä tulee koko porukaa niin ryhmäläisiä kuin henkilökuntaakin. Onneksi sain pari uutta facekaveria näistä ryhmäläisistä ja henkilökunnasta joten pystyn sitä kautta pitämään yhteyttä heihin ja toivottavasti tapaisin heidät vieä tavallisessakin elämässä. 

Tosin nyt se elämä vasta alkaakin, paluu arkeen tapahtuu pikkuhijalleen ja uuden rytmitys on alkamassa.
Kotiharjoitteita sain paljon joten niitä pitää tehdä säännöllisesti, liikuntaa lisättävä reilusti, ruokavalio pitää muuttaa tervellisemmäksi. Toisin sanoen siis laihutusta, liikuntaa ja vielä siihen kaiken päälle pitäisi päivät rytmittää siten, että yö-unetkin olisivat mallikelpoisia.

Huh.. miten mä kaikkeen tähän pystynkään?
Ostin itselleni aktiivisuus rannekkeen ja nyt se tuntuu laittavan minua liikenteeseen aika reippaaseen tahtiin.

Seuraavaksi pääsette vielä kuitenkin mukaan toiseen osioon jossa olen kuvannut E-taloa, proffantaloa ja hieman luontopolkua.

E-talossa päästiin kuntosali treeneihin ja vesijumpan ihmeelliseen maailmaan. Vesijumpasta tykkäsin ihan hirveästi ja yhtään kertaa selkäni ei krampannut siellä hyppiessäni. 
Vielä ihanempaa oli se, että koko kolmen viikon aikana en ottanut yhtäkään särkylääkettä en päiväaikaan, enkä illalla kotonakaan. Arvaatte muuten varmasti miten hyvältä se tuntuikaan. 

Nyt sitten niihin kuviin...

Tässä on asunut aikanaan joku satalinnan professoreista. 
Talo on tällähetkellä ihan tyhjillään. Mitähän ne uudet omistajat tähän sitten tulevaisuudessa suunnittelevatkaan. 


Pihassa oli tyhjä uima-allas jota ei ole hetkeen aikaan taidettu käyttää.


E-talon piha-aluetta kierellessäni päädyin taka pihalle ja siellä vasta silämäni avautuivatkin ihan ammolleen. Siis ihan mielettömän ihana pitkä teranssi metalli aitoineen oli kyllä todella hienon näköinen.
Harmi vain, että en saanut kuvattua tätä rakennusta takapuolelta kokoaan, kun potilaita istui teranssilla ja heitä ei voi luonnollisestikaan kuvata ilman lupaa.
Tämä kohta on teranssin alkupäätä..


Tämä loppupäätä ja nut portaat olivat todella hienot.


Isoa ja raskasta puustoa kasvaa pitkin pihaa joten oli vähän vaikea saada kuvattua talon koko julkisivua.


Ternani ala-puolella istuu yksinäinen penkki.


Mitäs muuta sieltä takapihalta löytyikään? Tämä melkoisen suuren kokoinen suikulähde joka tosin ei ole käytössä, mutta vettä siinä on kylläkin reilusti. Tämä olisi varmaan hienon näköinen käytössä, tai on ollut aikanaan. 


Grillikatos löytyy piha-alueelta jossa asukkaat voivat käydä juomassa päivä kahveja ja istuskelemassa nauttien auringon lämmöstä.


E-talo yhdeltä suunnalta katsottuna. Yritin saada hyviä kuvia tästä aivan upeasta rakennuksesta, mutta melkein jokapuolella oli autoja parkissa ja en halunnut vieraiden ihmisten omaisuuden näkyvän kuvissa.


Ssatalinnan ympäristössä kiertää aivan mahtava luontopolku reitti. Reitin kokonais pituus on 6-7 km. Minä tosin kiesin siitä vain puolet. 
Läysin tämän reitin vähän kuin vanhingossa.


Meillä oli yhtenä päivänä ohjelmassa sauvakävely harjoitus ja yksi fyssareista tuli sen meille vetämään. Tosin mä menin hitaimpien joukossa jota johti oma sairaanhoitajani.
Yritin muistaa, että mistähän kohtaa kuljettiin sitä sauvakävely reittiä, mutta ei oikein muistini toiminutkaan hyvin ja päädyin tälle mielenkiintoiselle luontopolulle.


No niinhän siinä kävi, että ensimmäinen suunta viitta tuli vastaan ja opas taulu. Näitä opas tauluja istuma penkin kera tuli tietyn aikaväelin polulla vastaan. Opastauluissa kerottiin aina polun luonnosta, eläimistä, maastosta jne..


Viitta näytti suuntaa ja minä tietenkin jatkoin kamerani kanssa matkaa...


Seuraavan taulun kohdalla mietin, että pitäisiköhän vähän himmata ja palata takaisin päin. Mutta ei.. jokainen sen tietää miten tämä tarina päättyy, kun TaRan päästää luontopolulle. Kiinnostus luontopolkua kohtaan vain lisääntyi ja lisääntyi. Maisemat ja maasto muuttuivat vähän väliä ja sitä katsellessani ja kuvaillessani ajantaju jälleen hukkui, mieli lepäsi ja hermot rauhoittuivat.


Reitti tuntui mukavalta, ja mielenkiintoiselta joten jatkoin vain matkaani. Ainoa huonopuoli oli kuuma ilma, mutta onneksi minulla oli juomapullo mukanani.
Meinaan kyllä ainakin ilmat suosivat meidän ryhmän kuntoutusta.


Seuraava mielenkiintoinen vaihe oli, että huomasin puolukoidenkin kypsyvän  pikkuhijalleen. Mietinkin siinä, että koskahan pääsen omilla kulmilla puolukoita poimimaan.


Seuraavaksi päädyin tälläiselle taukopaikalle ja mietin, että nyt varmaankin pitäisi palata jo takaisin päin. Mutta ei .. uteliaisuus heräsi jälleen ja oli pakko tutkia reittiä vielä eteenpäin.


Välillä tuntui, että reitti katoaa kokonaan umpi ruohon sekaan, tai metsän siimeksiin täysin piiloon. Kunnes törmäsin näihin pitkospuihin ja hinkaisin innosta ja taas tepsutin reipasta marssia etiäpäin.


Maasto muuttui jälleen ja välillä kulku kävi vaikeammaksi ja taas helpommaksi. Mäkiä ylö ja alas, rinteitä sinne ja tänne.
Yhtään viittaa ei näkynyt missään ja ajattelin, että jos pysyn tällä polulla, enkä erkane siitä pois niin löydän varmasti takaisin satalinnan piha-alueelle.


Ilmeisesti tälläkin polulla oli myrsky tehnyt tuhoaa, kun päädyin tälläisen jätti kannon juurien ohitse kulkemaan.
Puu oli kaatunut suoraan polun päälle, mutta se oli katkaitu ja raivattu sivuun.


Kävellessäni polkua pitkin mietin kokoajan, että voi herranen aika sentään jos mua kävelee täällä karhu, tai susi tai ihan mikä vain otus vastaan niin mitäs sitten mää teen. Mielikuvitus teki taas tempun, siis totaalisen tempun.

Kävelin jossakin vaiheessa ihan puiden seassa sitä polkua pitkin ja jostakin puskasta kuului kova räsähdys. Siinä vaiheessa säpsähdin, katsoin hetken ja mietin, että pitääkö nyt juosta ja lujaa pakoon???
No huumori ja kova pää voitti taas pelon ja kas kummaa päädyin peltojen reunalle. 
Tässä vaiheessa ajattelin, että nyt en voi enään olla kovin kaukana satalinnaa.


Jossakin vaiheessa tuli vastaan risteys jossa oli tien toisella puolen pelkkää metsää. Oli vain hiekkatie jossa vasempaan suuntaan lähti ala-mäki ja oikeaan suuntaan ylä-mäki. Siinpä mulla nyt olikin ongelma? kumpaan suuntaan lähteä, kun ei ollut minkään laista luontopolun viittaa ei sitten niin missään !!
Hetken siinä pysähdyn, raavin päätäni ja mietin, että mitäs mää nyt teen? Tuli kyllä ihan totaalinen blacout. 
Jotenkin mun aivot työsti ajatusta mennä vasemmalle mäkeä ala ja ajattelin, että jos mun suuntavaisto osuu yhtään oikeaan niin sinne minä nyt lähden talsimaan.


Niin minä sitten lähdin talsimaan sinne vasemmalle ja hetken matkaa talsittuani totesin, että ei hyvänen aika! Pellot vain lisääntyivät ja hetken päästä olinkin jo kahden pellon välissä kävelemässä. Noh.. siinä vaiheessa alkoivat hikipisarat ja jännitys valtaamaan olotilan ja mietin jo hetken, että alkaako paniikki iskemään. Kuitenkaan en antanut periksi joten jatkoin vain päättäväisesti kävelyäni peltoja katsellen.
Edelleenkään ei minkäänlaista luontopolku viittaa näkynyt missään..

Jonkin aikaa käveltyäni alkoi rivitaloa näkymään tien vieressä ja ajattelin, että jukolauta nyt mää varmaan olen kiertänyt jonnekin harjavallan keskustaan ja milläs mää sieltä sitten pääsen satalinnaan. Seuraavaksi alkoi näkymään kerrostaloa ja ajattelin, että ei tästä tule kyllä loppua ikinä kunnes sitten huomasinkin, että jotakin tuttua näiden seuraavien talojen kohdalla oli ja jee.. olin päätynytkin e-talon ohitse kulkevaan risteykseen. Jipii totesin ja lisäsin vauhtia ja kohta olinkin satalinnan pihassa. Huh...se kerrostalo oli aikanaan ollut satalinnan työntekijöiden asuntolana ja samoin kuin rivitalokin. Kummatkin sijaitsee ihan satalinnan alueella ja kyllä huokasin kahteen kertaan helpotuksesta. Mutta pitää antaa taas täydet bonus pisteet uskaltamisesta lähteä tutkimaan maastoa täysin ventovieraassa paikassa. 

Aika voittaja fiilis jotten sanoisi!

sitten Rouva vauhdikas treenaamassa venytyksiä pallon kanssa.


Ryhmä eläväinen yhteikuvassa, tosin yksi puuttuu. Tämä yksi oli jossakin tutkittavana ilmeisemminkin. 
Iloista sakkia, henkilökuntaa ja hauskaa oli!!



Se on kuulkaas sillain, että puolen vuoden päästä tämä nainen menee kertaus viikolle ja silloin katsotaan onko mitään muutosta kropassa tapahtunut. Vieläkö silloin makkarat paistaa mahan läpi, allit laulaa ja linnut nauraa.

Eli muutosten edessä ollaan, hyvästi epäterveellinen elämä ja tervetulo terveellisempi elämä. 

En kuitenkaan tee tästä blogista mitään kuntoblogia vaan se jatkuu edelleen lifestyle blogina. 
Kuitenkin jotakin juttuja tulee varmasti liikunnastakin. 

Niin se kolmeviikkoa meni ja kyllä sitä sinne kuntoutukseen menoa odotinkin ja jännitin.

Kiitos teille ihanille ja ikävä tulee!!


Sitten vielä sellainen kiva juttu. Kuvatessani kuvia satalinnasta ja sen piha-alueista lupasin antaa kuvat satakunnan sairaanhoidon piirin käyttöön ja satalinnan henkilökunnalle. Ottamiani kuvia siis saatettaan käyttää erilaisten materiaalien julkaisussa ja toiveenani olisi vain, että kuvien ottajan nimi näkyisi niissä mukana.

Sillai kai sitten!!

maanantai 10. elokuuta 2015

Kuntoutuksessa!!

Nyt se pitkään ja hartaasti odotettu juttu on viimeinkin toteutunut. Olen päässyt kuntoutukseen!
Kuntoutukseen menosta on puhuttu ja vellottu viimeiset kaksi vuotta ja nyt saan nauttia kuntoutuksen tuomista mahdollisuuksista.

Olen ollut jo viikon Satalinnassa/Harjavallassa ja kuntoutusjaksoni kokonaispituus on kolmeviikkoa. Lisäksi puolenvuoden päästä tulee vielä kertausviikko, jolloin kerrataan näitä kolmen viikon juttuja ja katsotaan onko puolessa vuodessa tapahtunut mitään muutoksia kotiharjoittelussa.

Mikäli nyt joku miettii, että miten ja miksi työtön nuori ihminen on  päässyt kuntoutukseen. Siihen on helppo vastata, että kyllä sitä nuorillakin (hmm..nuorella, no ei nyt enään niin nuori kuitenkaan)vaan on ongelmia siellä selässä ja tuki-ja liikunta puolella. 
Onneksi minulta on löytynyt selvät syyt miksi pitää tässä vaiheessa kuntouttaa tai ainakin yrittää saada sillä tavalla minut palaamaan takaisin työelämään. Työelämään tosin en palaa vielä vähään aikaan, koska seuraavaksi pitää edelleen jatkaa sitä yhteistyötä te-keskuksen kanssa ja miettiä mikä on sitten minulle se mahdollinen  uusi ammatti tulevaisuudessa jota voisin tehdä sinne inan eläkkeelle asti. 

Nyt kuitenkin keskityn täysin rinnoin tähän kolmen viikon kuntoutumisjaksoon ja otan siitä irti kaiken mahdollisen mitä vain voin saada ja mitä minulle pystytään tarjoamaan.

Ainakin ensimmäinen viikko oli vauhdikas, tehokas ja ympärillä vallitsi iloinen ilmapiiri ja puheensorina. 
Hyvä puoli tässä asiassa on se, että olemme kaikki samalla aaltopituudella kuntoutu tarpeidemme kanssa ja voimme avoimesti jakaa omia tuntemuksiamme tilanteistamme.
Täytyy sanoa, että välillä oloi tiukoissa paikoissa pokassa pitelemistä ja ne jotka minnut tuntevat niin tietävät, että en oikein osaa hallita sitä pokan pitämistä!

Mutta ..

Nyt pääsette kiertomatkalle mukaani satalinnan maisemiin ja voi elämä. Satalinnahan myytiin tässä joku aika sitten yksityiselle ja sairaanhoito piiri on nyt siinä käsittääkseni vuokralla. 

Jos tämä yksityinen joskus päättää irtisanoa sairaanhoitoopiirin vuokrasopimuksen niin mitähän se mahtaa noin isolle laitokselle tehdä?
Taas rakennusta ja rakennuksia katsellesani tulee mieleeni, että siitä saisi aivan mahtavan hotellin!!
(ihan oikeesti)

Juuri tänään rakastuin tähän paikkaan aivan totaaalisen täydellisesti!!

Pääovi josta kävellä tepastelin sisään viikko sitten ja olotila oli vastaanottavainen, mutta hieman jännittynyt!


Vähän vielä sivusta katsottuna






Itse päärakennus kiinnostaa minua rakennus kulttuurisesti todella paljon. Tälläkin sairaalalla on se oma historiansa.


Tilaa on niin paljon, että eksyisin aivan varmasti jos joka kolkan kävisin sisällä kiertämässä. 


Etupiha aluetta vielä vähän ja sitten lähdetään kierrokselle sinne takapihalle (päärakennuksen).



Taas piti vähän kuvata ikkunoita, kun ovat niin hienot!


Tästä alkupäästä, kun lähdin takapihaa ja rakennusta kuvaamaan niin ajattelin, että nyt annan sen kameran soida oikein kunnolla. Täällä ei montaa kertaa tulla olemaan joten nyt pitää tallettaa muistot niin blogiin kuin päähänkin.


Päärakennus takapihalta katsottuna.


Takapihalla on valtavan kokoisia puoita ja tätä yhtä kuvatessani totesin, että tuonne olisi kiva kätkeytyä piiloon ja olla ihan omassa rauhassa omissa aatoksissa. Mikäli joku tulisi huhuilemaan ja huutelemaan niin pysyisi vain ihan hiljaa hiiskumatta niin saisi viettää päivän ihan kiirettömänä ja rauhassa.


Näiden kaarien takiahan sitä kuvasin, kun ovat vain niin mahtavan hienot!


Takapihalla voi pelata frispiikolfia, jota nyt en ole vielä päässyt testaamaan!


Sitä piha-aluetta riittää silmin kantamattomiin. Näissä pihoissa on paljon viheralueita hoidettavana. 


Jykeviä puita tönöttää ympäri pihaa ja luulisin osan puista olevan todella vanhoja. Veikkaampa, että yhtä vanhoja kuin rakennus itsessään. 


Ikkunoita, ikkunoita , miltä tuntuisi olla pesemässä näitä? Ei kiitos, jos minulta kysyt!


Tuolla tasanteella seisottiin ja pureskeltiin viime viikolla omenaa yhden kutoutus kaverin kanssa. 




Vielä vähän niitä jykeviä puita.
Sinne minne ruohikon reuna päättyy alkaa tiheikkö metsikkö ja jyrkkä mäki. Jyrkän mäen jälkeen tulee joki. Mikäli tästä vähäh karsittaisiin näitä puita niin awot mitkä upeat jokimaisemat sieltä tulisikaan esiin.




Viimein, kun on päässyt takapihan kävelemään läpikotaisin ja katsellut moneen kertaan ympärilleen ja ihailleen pihaa niin seuraavaksi onkin vuoro siirtyä päärakennuksen vasemmalle puolelle.


Tälläpuolella jälleen väri vaihtuu ja löytyy yksi uusi sisäänkäynti. Tosin en nyt lähtenyt tätä kautta kiertämään sisälle, koska olisin eksynnyt ja löytänyt itseni ties mistä.


Kohta ollaankin kierretty päärakennus ja päästy takaisin etupihalle.


Etupihan puolelta suoraan päärakeenusta vastapäätä löytyy pari huoltorakennusta. Ainakin luulisin niiden olevan niitä. 


Näin ollen päärakannus tuli kierrettyä ja piha-alue esitelty kuvin. 
Jotta en paljastaisi kaikkia herkkuja teille vielä niin seuraavassa postauksessa mennään sitten eteenpäin.

Sisältä en kuvannut yhtään, koska luulisin tarvitsevani siihen vähän  korkeimman portaikon luvan.
Rakennuksiin kysyin luvan ja yhdeltä minua hoitavalta henkilökunnan jäseneltä kysyin suostuisiko kuvaan ja ei ainakaan kieltäytynyt. Mutta seuraavassa osiossa vielä kierretään alueita. 

Tästä saattaapi tulla vielä monta osioo, koska aina löytyy jotakin mielenkiintoista kuvattavaa. 


Kaa, kaa, kaakatusta ja ruskaa!

Vierähti jälleen tovi, kun viimeksi olen täällä postaillut.  Nyt on ollut niin paljon kaikenlaista touhua ja tohinaa, että meinaa tämä b...