sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Elmon muistolle!



ELMON MUISTOLLE

R.I.P

11.4.2015
Elmo

Eilen vielä aamulla juoksit vierelläni kirmaten ja nauttien vapaudestasi. Häntäsi hulmusi tuulessa ja silmäsi loistivat iloisina auringonvalossa. 
 Nyt on koti hiljentynyt ja haukkusi ääni ei enään kaiu ulkoa. 
Olet lähtenyt matkalle koirien taivaaseen ja sinulle sinne hyvää matkaa toivotamme. Et ole enään minua vastassa häntä heiluen, kun tulen kotiin, et hauku ohimeneville autoille, saatika muille kanssatovereillesi. 
Toivon, että kipu, tuska, kiukku eikä mikään mukaa sinua siellä kiusaa. 
Olit uskollinen ja hyvä kaveri meille kaikille.
  Olit perheemme liikkeelle laittaja ja hyvä vahti. Emme vain enään pystyneet tarjoamaan sinulle hyvää ja rauhallista elämää joten sinun  on parempi pilvenreunalta vahtia meitä jatkossa!

___________________________

Elmo oli juuri täyttänyt vuoden, kun saapui meille heinäkuun aurinkoisena päivänä. Tämä päivä oli poikamme Joelin syntymäpäivä. Joel sai meiltä yllätyslahjan eli Elmon.
 Olimme Elmon nähneet aikaisemmin vain kuvista ja meitä kovasti jännitti koko perhettä, että millainen hännän heiluttaja meille saapuisi. 
Ystäväni oli päättänyt luopua Elmosta, kun ei enään pystynyt tarjoamaan elmolle vaadittavaa hoitoa. Elmo tarvisi enemmän vapautta, liikuntaa, toimintaa ja ennen kaikkea rajoja ja rakkautta.

Elmo oli Labradorin ja rhodesiankoiran sekoitus. Lapukoita olen elämässäni aiemminkin kohdannut, mutta tämä toinen puoli oli minulle ja koko perheellemme oudompi rotu. 

Elmo oli heti alusta hyvin energinen ja innokas leikkimään, ensimmäisenä päivä kirmasimme yhdessä talomme pihassa pallon kanssa leikkien, välillä heiteltiin keppiä ja lopuksi oli aika mennä illasta sisälle nukkumaan.
Elmo jäi meille heti kuin omaan kotiinsa ja otti meidät kokonaisvaltaiseksi perheekseen. Elmo ei kaivannut yhtään kertaa edellistä omistajaansa, eikä inissyt. Elmo nukkui kuin tukki ja oli kuin kotonaan. Seuraavana aamuna muistan Elmon iloisesti heilutelleen häntäänsä ja odottavalla katsellaan kyseli selvästi, että koska mennään? koska mennään?
Tästä ilmeestä tiesin, että pihalle oli lujaa päästävä.

Ensimmäiset viikot kuluivat tutustumisella Elmoon ja Elmolla meihin. Yhdessä kuljettiin melkein jokapaikkaan ja antoihan Elmo meille myös merkkejä siitä, että hän ei sitten olekkaan mikään helppo mies tässä perheessä.

Ensimmäiset viikot lenkkeilyssä osoittautuivat melko hurjiksi, Elmo sai todella uhmakkaita rähinä kohtauksia aina, kun toinen koira käveli omistajansa  kanssa vastaan. 
Silloinen naapurini jolla oli 5 seefferiä sanoikin minulle, että Elmolla on aika kova puolustuslinja. Tiesin silloin jo, että varmasti joudutaan keksimään vähän muita ratkaisuja lenkkeilyyn. Naapurini antoi minulle heidän koirillaan olleen kuonopannan käyttöön ja sanoi, että kokeileppa sitä. 
Minä sitten laitoin kuonopannan ja sillä mentiin. Rähinät, veto ja hullun kohtaukset rauhoittuivat paljonkin. Lisäksi osasin vaihtaa tien toiselle puolelle tai vaihtaa kokonaan suuntaan jos näin, että tulee sellainen parivaljakko vastaan jota meidän Elmo ei vain pystynyt sulattamaan silmissään saatika aivoissaan.
Siinä mentiin sekä koiran, että minun ehdoilla. Miksi minun olisi pitänyt lähteä ärysyttämään, kun tiesin jo ennestään Elmon käyttäytymisen tälläisissä tilanteissa? Helpompaa oli vaihtaa suuntaa ja välttää mahdollinen konflikti.

Minulle moni sanoi, että vie se tokoon, vie se lopetettavaksi, vie se sinne ja vie se tänne. Aivan kuin minua olisi työnnetty räsynuken tavoin pois silmistä pois mielestä Elmon kanssa.
Itsekkäästi päätin, että En mene, en jaksa alkaa tälläiseen koirankoulutus juttuun. Mikäli koiraa ei saataisi itse tottelemaan niin sitten koira lopetettaisiin kokonaan. Nimittäin sen olin päättänyt, että Elmoa ei enään anneta pois vaan se on meillä sen aikaa, kun on ja sitten tehdään päätös mikä sitten tehdäänkin. En pidä nimittäin siitä, että koira vaihtaa kuin sukkaa omistajaa ja koirasta tulee vielä pahempi, en pysty sellaista ottamaan omalle tunnolleni, enkä vastuulleni.

Elämä jatkui ennallaan ja kesäisin otettiin Elmon kanssa pyörä mukaan lenkeille ja silloin Elmo oli parhaimmillaan. Elmon energia kului juoksemiseen ja räyhäämisetkin rauhoittuivat. Kävely oli ihan turhaa Elmon mielestä, Elmon piti yksinkertaisesti päästä kunnolla polttamaan enrgiaansa. Jokaisen pyörälenkin jälkeen Elmo oli väsynyt, onnellinen ja iloinen. Minä jopa itse opetin elmon pyöräilemään ja olen todella tyytyväien tulokseen, koska Elmo jos joku meni todella nätisti pyörän vieressä ja monet kysyivätkin, että eikö sua pelota tai miten ihmeessä sä pystyt menemään sen kanssa. No mikäs siinä mennä, kun koira köpöttää vierllä ja omistajan pitää vain oppia ENNAKOIMAAN tilanteita. Aina ei voi tietenkään ennakoida, mutta yleisesti jokainen pystyy katsomaan eteenpäin ajaessaan pyörällä!
Metsälenkeistä maalla Elmo nautti suunnattomasti, kun sai juosta vapaana ilman mitään suurempaa huolen häivää!

Tuli aika, kun Elmo sai kaverin taloon.
Selma saapui ja Elmo oli ihan ihmeissään, että mikä karvakasa tuo nyt on. Selma oli vasta 5-viikon ikäinen kissanpentu ja Elmo otti tosi nätistsi Selman vastaan. Ei tappelua, ei rähinää vain nuuskimista ja ihmettelyä. Selma varoitti sähinällään Elmolle miten lähelle päästää tämän ja Elmo taas murahduksella. Sillä nämä kaksi oppivat kommunikoimaan keskenään, sekä kunnioittamaan toistensa alueita. 

Vuosi Selman jälkeen tehtiin päätös, että seuraavaksi tuleekin sitten toinen koira. Isäntä aloitti metsästyksen ja meille tarvittiin virallinen metsästyskoira. Meille Saapui Miina. Siinä olikin sitten yllätys Elmolle ja positiivinen yllätys, koska Miina oli tyttökoira. Mutta olimme automaattisesti päättäneet leikkauttaa Elmon, koska emme halunneet Elmon astuvan vahingossa Minaa. Miinalla, kun on kennelin paperit ja Elmo taas oli serpi. Emme halunneet jalostaa näiden kahden jälkeläistä, emmekä lisätä koirille tauteja. Elmo nimittäin oli sairastunut epilepsiaan ja se saattaisi periytyä pennuille. Päätimme siis, että Miina pysyy Miinana ja Elmo itsenään. 

Elmolle siis varattiin leikkausaika ja se menikin hyvin. Eläinlääkärikin sanoi, että tämä leikkautuskin saattaa rauhoittaa Elmon käytöstä, koska ennen leikkausta hormoonit säätelivät kovalla vauhdilla Elmon menoa. Välillä sanoinkin, että Elmon hormoonit menevät aivojen edellä.

Elmon elämässä oli siis tapahtunut paljon uusia asioita, kaksi uutta perheenjäsentä ja molemmat narttuja. Mutta Elmo piti silti hiarkiansa ja oli pomo. Miina siis meni Elmon opetuksella. Elmon kautta miinakin sai paljon rohkeutta ja vähän luonnetta arkaan luonteeseensa. Elmo tosin osasi hyvin kyllä provosoidakin Miinaa ja silloin minä tai isäntä puututtiin peliin. Elmo myös osasi omalla murahduksellaan ilmoittaa Miinallae jos leikit meivät liian tyhmäksi tai sellaiseksi mistä Elmo ei enään pitänyt. Nämä kaksi olivat kuitenkin huippuystävät toisilleen ja yhdessä juoksivat jalat ilmassa metsälenkeillä. Elmo oli dominoiva luonne ja puolusti omaa reviiriään todella vahvasti välillä vain vähän liiankin vahvasti.

Muutto maalle antoi Elmolle lisää potkua, mutta samalla myös vapautta. Elmon kanssa lenkkeiltiin, pyöräiltiin ja tehtiin vaikka mitä. Puuhommissakin elmo oli mukana ja siellä tykkäsi avustaa karsimalla oksia ja raahaamalla puita perässään kovaa vauhtia juosten. Välillä heiteltiin keppiä ja remuttiin oikein kunnon vetoleikkejä.

Hauskinta tässä kaverissa oli se, että aina jos joku lopetti työntekemisen tai piti pienen tauon oli se sitten metsähommissa tai pihahommissa niin johan tämä alkoi kiukkuisena haukkumaan. Vahti, että varmasti tehdään töitä. 

Mikäli Elmo ei päässyt mukaan, kun vuorottelin lenkkejä selkäongelmieni takia Miinan ja Elmon välillä niin johan alkoi ulvoa perään ja ulvonta kuului monen metrin päähän. Silloin, kun menimme kahden Elmo kulki uskollisesti minun läheisyydessäni ja tuli kutsusta luokseni.

Elmolla alkoi viimevuonna olemaan ongelmia käytöksessä, ja tähän vaikuttaa varmastikin se, että Elmo sairasti epilepsiaa. Elmo sairastui siihen n.3-vuotta sitten. Ensimmäinen kohtaus jonka Elmo sai tuli minulle aivan yllätyksenä ja oli todella surullista seurata vierestä kuinka koiran paikat hakkasi, kuola valui ja ilme oli täysin lasittunut. Pikuhijalleen kohtaukset alkoivat uusiutua, mutta eivät tulleet kuitenkaan kovin säännöllisesti, koska oireiden välillä saattoi olla aikaa puolikin vuotta. Eläinlääkäriltä saimme peräruisekeena annettavan lääkkeen, mutta ei siitä oikein vastaavaa hyötyä ollut. Meille annettiin ohje, että kohtaus ei saa kestää 12 minuuttia kauemmin. Mikäli kestäisi pidempään niin silloin tulisi vahinkoa aivoille. Yleensä kohtaukset pyörivät siinä 5-10 minuutin välillä ja Elmo oli taas kuin oma itsensä kohtauseten jälkeen. Huomasin vain, että Elmon vilkkaus oli lisääntynyt puolenvuoden aikana ja muutoinkin koira oli vähän rauhattomampi kuin normaalisti.

Tiesin jo viime syksynä, että Elmon päässä on tapahtunut jotakin muutosta ja olimme pitkään jo miettineet, että pitäisikö Elmo lopettaa ettei sattuisi mitään ikävempää. Elmolla nimittäin alkoi olemaan häiriökäytöstä, karkailua pihasta, kovaa rähiää muita koiria kohtaan. Siis ohikulkevia lähinnä.

Eilen se pelätty päivä sitten tuli eteen kuin pakonomasta. Aamu oli alkanut hienosti, pidin Elmoa pihalla vapaana ja Elmo sai nauttia juoksemisesta. Siinä nuotion virellä se juosta kirmasi, kun minä pojan kanssa sitä virittelin palamaan.

Jostakin tieltä kuului sana "moro". Katsoin tielle ja huusin takaisin moro. Naapurin rouva oli lähtenyt kolmen koiransa kanssa lenkille ja yksi koirista alkoi haukkumaan Elmon nähdessään. Minä hokasin vasta siinä vaiheessa, että apua Elmo on vapaana. Elmo istui vierellä ihan rauhallisesti ja sanoin sille selvästi, että paikka Elmo ei mene sinne. Aivan kuin käskystä koira lähti juoksemaan jalat ilmassa aivan mielettömän raivon vallassa kohti näitä koiria kävi suoraan hampain kiinni siihen vanhmepaan koiraan ja alkoi kova tappelu. Juoksin lujaa perässä ja onneksi Elmo irrotti jo siinä vaiheessa otteesa, kun tulin paikalle. 

JOKIN ei ollut KUNNOSSA!!
Huusin hetken aikaa itsekin pelästyneenä, mutta ihmettelin, kun Elmo käveli jotenkin vähän vinosti ja aivan kuin olisi ollut juovuksissa. Kuola valui kummaltakin puolelta suuta ja mietin, että mitä TÄSSÄ OIKEIN TAPAHTUI!! ikinä ei ole vastaavanlaista tilannetta tapahtunut Elmon kanssa. Ensimmäisenä soitin miehelleni ja sanoin, että nyt taisi tulla loppu ja Elmo pitää lopettaa, että se syöksyi aivan raivon vallassa sen koiran kimppuun ja oli aivan outo sen jälkeen.

Pistin Elmon kiinni omalle paikalleen ja Elmo pisti maate katslin hetken sen touhuja ja se makasi paikallaan aivan repo rankana. Oli ilmeisesti antanut ihan kaikkensa siinä taistelussa. 

Meidän Joelin kaveria tultiin hakemaan yö-kylästä ja kun nämä olivat lähteneet ilmoitin pojille, että minun pitää nyt mennä käymään naapurissa selvittämässä tätä tilannetta. Olin saanut facebookin kautta viestiä ja siinä naapuri uhkaili poliiseilla. En minä sitä poliisia pellännyt vaan inhoan hoitaa naapuri sopua ja tällisiä ikäviä tilanteita viesteillä joten REILUNA VASTUUNTUNTOISENA koiran kasvattajana/omistajana päätin mennä hoitamaan tilanteen paikan päälle ja katsomaan tuliko vastapuoleen jälkiä.

Tilanne oli täysin selvä, kun pääsin paikalle. Vastapuolen koiralle oli tullut selvä jälki tappelussa joka vuosi verta. Kehoitin naapuriani kääntymän eläinlääkärin puoleen ja tarkastuttamaan asian. Lähettämään meille tarvittaessa laskun. En yhtään kieltänyt tapahtunutta sarjaa, en lähtenyt karkuun, ja sanoin vielä minussa olleen virheen, kun pidin koiraa auki. Olisihan minun pitänyt jo aikaisemmista käytöshäiriöistä ymmärtää, että ei Elmoa voi pitää auki pihassa jossa ei ole aidattua aluetta. 
Minulta vielä naapuri kyseli, että mitä aiotte tehdä koiran suhteen ja miksi te pidätte sitä auki. Mitä siihen enään voi sitten vastata kuin, että pakko tässä on tehdä se pahin ja kamalin päätös. Elmon pitää saada rauha sielulleen ja meidän pitää saada rauha sille, ettei meidän pidä pelätä enään sitä, että se hyökkäisi jonkun päälle. Nimittäin seuraava hyökkäys ei olisi enään välttämättä yhtä lievä. Pelko nousi tässä vaiheessa niin suureksi, että mieheni kanssa päätimme, että nyt se on tehtävä tai tätä leikkiä leikitään vielä vuodenkin päästä. Pelko oli, että jos sitä ei nyt tehdä niin tässä tulee vielä käymään huonommin jollekin.

Ystäväni kanssa juttelin illasta ja hän kuunteli juttuni ja sanoi, että Elmolla tuntui olevan oikein pahat adrenaalit päällä, kun teki hyökkäyksen ja sai samalla Epilepsia kohtauksen.

Minä vai edelleen jossittelen mikä on maailman turhin asia.

Jos, jos, ja jos olisin kerinnyt ennakoimaan tilanteen olisin saanut elmon iskettyä narun päähän kiinni. Mutta toisin kävi ja illalla ajatelin, että tässä oli nyt suuremmat voimat mukana, aivan kuin kohtalo olisi ohajannut tilanteen tähän ja näyttänyt meille sen karmeimman puolen mitä olemme jo kauan vähä kuin pelänneet. Kohtalo tavallaan näytti meille, että jos ette tee sitä päätöstä niin näin tulee käymään ja tulee vielä lisää pahempaa.

Jälkiviisaus on turhaa joten en tiedä olemmeko tehneet oikean ratkaisun.

Muistan eläinlääkärin kehuneen meitä HYVÄNÄ koiran kasvattajana ja sanoneen minulle erään puhelinkeskustelun jälkeen, että olette tehneet kaiken mitä voitte Elmon hyväksi.
Olette antaneet: tilaa, rakkautta, kuria, ehtoja, rajoja, liikuntaa, vapautta, rokotuksia, ruokaa, leikkauttaneet eli kaikki yritettiin tehdä millä poissulkea häiriökäyttäytyminen, mutta yksi ainoa asia jätettiin kokeilematta!! häiriökäytöksisiin koiriin erikoistuneen ihmisen. Tätäkin meille viele esitettiin ennen joulua kun leikkautin meidän kissanpennut. Mutta jätimme ottamatta selvää missä meidän lähellä näitä on. Nyt sitä ei enään tarvita ja eilen illalla mies meni ja lopetti Elmon. Sanoi, että parempi itse lopetta oma koira niin saamme viedä päätökseen tämän hurjan touhu. 

Näin päättyi Elmon tarina ja nyt Elmo saa levät rauhassa, eikä enään mikään paha asia sitä kiusaa.


Täällä jatkavat vielä matkaa Elmon muut nelijalkaiset kaverit
jotka sitä ikävöivät.

Kotiväki
Miina, Selma, Pekka ja Pippur



Hyvää matkaa ja kauniita unia Elmo!!

Olit rakas ja rakkaudella sinua muistellen.



8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä tämä tästä pikkuhiljalleen helpottaa! <3

      Poista
  2. Ihan tippa silmässä luin tuota tekstiä. Tuli ihan omat edesmenneet koirat mieleen. Nuo lopettamispäätökset on kyllä varmaan yksi kamalampia asioita maailmassa. Sitä jossittelee koko ajan itselleen. Pitäisi osata ajatella, että koiralla on parempi olla siellä koirien taivaassa, mutta kun ei siinä tilanteessa aina osaa ajatella järkevästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh kyllä siinä kuule tuli itsellekin tippa silmään kirjoittaessa. En varmaan oikein vielä ollut sisäistänyt tätä asiaa tätä kirjoittaessani, mutta eilen illasta kyllä tuli sellainen kyynel tulva, että meinasin tukehtua itkuuni. Sanoinkin miehelle joka silitteli selkääni, että nyt mun PARAS lenkkikaveri on poissa, kavei joka aina liikkui mun lähettyvilläni. Nämä ovat kyllä niitä elämän kauheimpia asioita. Tarkoitan, että ihminen on aina etusijalla, mutta kyllä se kamalaa on, kun menettää kotieläimen josta on tullut perheenjäsen vuosien aikana.

      Jossittelut ei enään auta, mutta mielestäni Elmolla on nyt parempi olla eikä tarvitse enään niin tuhannen tulimaisesti vahtia meitä. En tiedä miltä tämä teksti vaikutti, mutta toivottavasti ihmiset saivat siitä oikean käsityksen miltä meistä tuntui, kun jotkut ihmiset sanoivat, että vie se lopetettavaksi, se on hullu! :O

      Poista
  3. Nämä on aina raskaita asioita kun tuntuu, että perheestä on yksi poissa. Voimia sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä tämä on ja hyväksyttävä se vain on, että Elmo nukkuu syvää unta. Mutta pikkuhiljalleen tästä taas mennään nousuun. Onneksi meille jäi vielä Miina ja kissat niin ne pitää meidät vauhdissa. Kiitos Kiki. <3

      Poista

Elma tapahtuma!

Helsingin messukeskus täyttyi ihmisistä ja elämästä viime viikonlopulla huippuunsa. Messukeskuksessa järjestetty Elma-taphtuma toi yhteen ...