torstai 19. maaliskuuta 2015

Peltojen reunat kuntoon!

Kohta olemme niin lähellä kevättä, että tässä talossa alkaa olemaan jännitys huipussaan!

Tänävuonna se sitten alkaa!!
Meidän peltojen viljely tässä perheessä ensimmäistä kertaa. Pellot ovat olleet 5-vuotta vuokralla naapurin miehellä. Parivuotta sitten tehdyn sukupolven vaihdoksen aikana päätimme mieheni kanssa, että peltojen vuokraus loppuu ja isäntä alkaa itse viljelemään meidän peltojamme. 

Tiedä onko päätös hyvä vai huono asia, mutta harrastustoimintaahan tämä täysin meillä on. 
Paljon on asioita tehtävä ennenkuin pelloilla päästään aloittamaan viljely.

Ensimmäisenä pitää ottaa huomioon peltojen nykyinen tilanne ja kunto.
Peltojen vieressä oleviin ojiin on vuosien saatossa kasvanut puustoa, tiheää pensaikkoa ja nehän on putsattava ensin pois. Kaikki tämä putsaus tehdään tietenkin talviaikaan. Keväällä ja kesällä on enään turha alkaa ojia putsaamaan, koska silloin viljellään ja annetaan sadon kasvaa rauhassa.

 Isäntä on pari viimeistä kuukautta kuluttanut viikonloppusin aikaa siellä peltojen reunalla ojia putsaillen. Tällviikolla olin sitten yhtenä iltana mukana kuvailemassa miten se kaikki oikeastaan tapahtuu.

Nykyäänhän se käy kätevästi, kun on moottorisaha, traktorit, metsäkärryt ym käytettävissä. Miettikää sitä entisaikaa jolloin ei ollut koneita apuna? Varmasti ollut rankkaa puuhaa kaadella käsin ja raahata hevosilla pitkin metsiä. 

Mistä tässä kaikessa oikein on kyse?
Tässä kuvassa on hyvä alkumalli!
Eli ei näin! Puut eivät saa olla pellon suuntaisesti. Traktorilla kulkeminen pellon reunoilla viljelyaikaan on aika mahdotonta jos puut ovat kulkureitin tiellä.


Tässä on nyt malli siitä kuinka isäntä on puut siivonnut ojien reunoilta pois. Tässä näkee selvemmin kuinka paljon helpommin se kulkeminen siellä pellolla sujuu,  kun reitti on avattu.

Lisäksi siitä voi seurata sanktioo, mikäli peltojen reunat eivät ole kunnossa. 



Varustus pitää tietenkin olla kunnossa puita ja puskia kaadellessa. Suojavaatetus ja aina parempi, kun on se viiltosuojaus että vältyttäisiin pahemmilta tapaturmilta.


Tässä vähän mies pohdiskelee, että mitenkähän mää nyt sitten ton tuolta kaadan ja mihin suuntaan. Jotkut puut tuottavat ongelmaa enemmän ja vähemmän, mutta hyvin ne siitä huolimatta kaatuvat.




Mikäli ihmettelet, että mikä noin pölisee kuvassa. Tämä pöly ei olesahasta tulevaa vaan puista puiden kaatuessa niistä tulevaa siitepölyä. 
Ensimmäiset puut kun saatiin kaatumaan niin pöllähti oikein kunnon pöly pilvi ilmaan. Puolet tästä pölypilvestä tuli suoraan naamaani ja suuhuni. Siinä sitä jälleen mietin, että kevättä se vain on ja siitepölyt tulevat mukana. Tiedä onko tämä pöly sitten tämän keväistä vai viimevuodelta?


Tässä kuvassa se pölisevä pöly on laskeutunut lumelle ja katselen sitä ihmeissäni!


Jokaisella metsämiehellä pitää luonnollisestikin olla puiden karsia mukana hommassa. Elmo hoitaa omalta osaltaa innokkaasti puiden repimisen ja karsimisen. 


Laskin siinä, että puolituntia meni ja illan kasat olivat valmiina siirtoon.


Pääsin seuraamaan vaihteeksi kuinka kouralla isäntä nosteli risukasat metsäkärryn kyytiin.


Siinä muutaman kerran piti ottaa meikäläisenkin takapakkia, kun meinasin päästä risukasan mukana kouran kyytiin. 


Niin uuden karheeta traktoria meillä ei ole, että olisi se kaikista tärkein mukavuus mukana eli kääntyvä penkki. Kääntyvältä penkiltä olisi huomattavasti helpompaa ohjata kouraa,  mutta menee se näinkin tällä vehkeellä.


Sitten lopuksi näette viedeolta miten sen kouran käsittely sujuu!



Meillä on riittänyt koko vuoden hommaa päästäksemme peltoja viljelemään. Lähinnä talviaikaan on hoidettu paperiasiat kuntoon. ProAgria satakunta on ollut siinä hyvänä apuna ja viljelysuunnitelma saatiin tehtyä muutama viikko takasin. Mutta vielä on hommaa ennenkuin sinne pellolle isäntä pääsee koneineen. Siinä vaiheessa, kun lumet sulaa kevät koittaa pitää pelloista ottaa maa näytteet ja lähettää ne tarkastevvaksi. 

Viljelyhommakaan ei ihan helpointa puuhaa ole.

Mikäli mietit mihin nuo risut ja kaadetut puut menevät niin ne laitetaan siistille kasalle tien sivuun. Voidaan myydä hakkeeksi jollekin joka ne haluaa. Polttopuuksi ne eivät oikein sovellu. 

Tälläisellä homma nyt sitten startataan kevät käyntiin!!



4 kommenttia:

  1. Huh, kyllä siinä puuhaa tulee olemaan. Luulenpa kuitenkin, että lopussa kiitos seisoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu puuhaa riittää vielä jonkin aikaa, mutta eiköhän se siitä sitten lähde liikenteeseen, kun saadaan aloitettua. Isäntä ainakin viihtyy tuolla peltojen kimpussa ja tykkääkin kovasti hommasta. Lapsesta asti tottunut tuohon hommaan niin kätevästi käy siltä. :)

      Poista
  2. Oi, te saatte jouluksi omalta pellolta lyhteen linnuille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saadaan jos, sato onnistuu. Sitä tässä sitten keväällä jännitetään kieli keskellä suuta!! :)

      Poista