keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Urheiluhullua kansaa!

Eikös se niin mene, että suomalaiset ovat urheiluhullua kansaa? Minä ehkä kuulun siihen puolikkaaseen joka harrastaa enimmäkseen penkkiurheilua koti sohvalta katsottuna. Sieltä sohvan pohjalta on turvallisinta seurata erinäisistä syistä: a, ei ole vaaraa saada kiekkoa päähän b,jalkapalloa pakaraan c, pudota hevosen selästä ja loukata itsensä tosi pahasti, ... jne..jne.. minulla näitä tekosyitä riitää vaikka kuinka paljon. Mutta kyllähän minäkin uskaltaudun liikuntaa harrastamaan, kun teen sen vain omaan tahtiini ja omalla ajalla. 

Selkä oireet ovat vähän sellaisia, että niiden kanssa ei ihan mitä vain liikuntamuotoja voi harrastaa. Pitää hyvin tarkkaan miettiä itsenäisesti mihin pystyy ja mihin ei. Mikäli ryhtyy sellaiseen harrastukseen joka kostautuu heti seuraavana aamuna niin silloin tietää tehneensä suuren virheen. Yleensä nämä virheet ajavat minut suoraan särkylääke kaapille.

Seuraavat kaksi harrastusmuotoa ovat hyvin mielekkäitä itselleni, mutta toinen näistä jää vielä harkintaan. Harkitsen siis vahvasti nousenko luistimille vai enkö nouse? Nuorena sitä mentiin luistimilla ja lujaa, mutta nykyään se on vähän eriasia. Ikää tullut enemmän ja varmaan ikä laittaa varovaisemmaksi, tulee sellainen itsensä suojelu vaisto.

Viime viikon perjantai iltana mies kävi vetämässä meidän kyläyhdistyksen pururadalle talven ensimmäisen ladun. Tätä ladun vetoa olin jo pitkään ja hartaasti odottanut! Onneksi tänätalvena saatiin sen verran lunta, että ladutkin saatiin käyttökuntoon.

"viimeinin lunta ja pääsee suksille vuoden odotuken jälkeen".

Lisäksi kylän miehet ovat tehneet kyläyhdistyksemme talon (monitoimitalo) pihaan luistelujään. Sehän innosti meidän poikia tietenkin heti, kun kuulivat olevan jään tulossa monkkarin pihaan. 
Meidän Joppe on harrastanut toista vuotta jääkiekkoa ja heti kesätauon jälkeen alkusyksystä poika alkoi puhumaan meille, että josko joku kylänmiehistä alkaisi jäädyttämään jäätä monkkarin pihaan.
"urheiluhullua kansaa ja aina menossa jäälle".

Lauantaina sitten aamusta heräsin ja pistin tassuihini vauhtia ja hopotin pikkumiehetkin mukaani "hiihtämään". Äidin on ihan turha kuvitellakkaan, että pikkumihet lähtisivät kaveriksi mukaan hiihtämään. Selväksi kävi heti aamusta, että mehän mennään luisteleen ja sä menet hiihtämään. Tai sitten laitat luistimet jalkaan ja tulet jäälle mukaan. Siinä vaiheessa oli parempi ottaa pari askelta taaksepäin ja todeta nuorille herroille, että tämä nainen tässä menee suksimaan latua ja te menette luistelemaan. Minähän en teidän mailojenne kolhittavaksi tule sinne!
Diili oli syntynyt ja kamat kasaan..

Siinä ne mun (siis mihen) menopelit on, mutta minä niitä sujuvasti käytän. 
Vajaa 3 kilsaa tuli hiihdettyä ja saatua ensikosketus hiihtoon tänätalvena. Vielä oli taito tallella, mihis se nyt multa katoisi? Nuorena olin aina talvet hihtämässä ja luistelemassa niin ja ratsastamassa. Aikuisiällä tosin en ole hiihtänyt niin aktiivisesti ja sen huomaa hiihtotyylistä ja tasapaino ongelmista, aina mäkeä laskiessani meinaan olla pepullani jossakin ladun varrella.


Useimmiten se menee niinn, että ne suojavälineet lojuvat pitkin maata. Olen kovasti odottanut sitä hetkeä, että koskahan ne mahtaa hukata nämä jonnekin lumen sekaan? sitten saadaan etsiä koirien ja kissojen avulla suojia. 


Tästä kuvasta voittekin päätellä suoraan onko jääkiekko turvallista harrastusta, kun kypärä lojuu maassa? Tämä homma ei toimi virallisissa harjoituksissa ja varmasti pistettäisiin jäältä pois samantien. 


Näin meillä, ilman kypärää ja muita suojia. Ilmeisesti ajtauksena on ottaa vähän rauhallisemmin ja mitä sivusta seurasin niin aika hauskasta puuhaa näillä tuntui olevan. "härnäsivät toisiaan ja välillä painivat kiekon perässä lumihangessa keskenään"!
Pojat on poikia!!


Tässä vaiheessa jäi vähän epäselväksi mitä tapahtuu, mutta vanhempi poika päätti kipeppua vain ympyrää. Huvikseen kyllä pelailee kiekkoa, mutta ei ole pikkuveljensä lailla innostunut menemään oikein seuratoimintaan mukaan!


Posket punaisena vääntöä...


Isoveljen mainontaa pikkuveljen harrastuksen puolesta. Kjk-jääkarhujen mainospipo. Hankin perheeseen kolmelle mainospipot. Isännälle, minulle ja pelaajalle itselleen, mutta isäntä sanoi heti ettei pipo sovi hänen päähänsä joten joku muu saa sen. Ensin ei meinannut tämä sällikään laittaa, mutta kehuin kuinka lämmin, kevyt ja ihana se on urheillessa päässä!Suostui pienen kehumisen jälkeen laittamaan päähänsä ja hyvinhän se sille sopii!!


Vielä lisää vääntö kiekosta...


Nyt vännetään ja vielä hymyssä suin.. taitaa vanhempi uhoa parempaansa. ota nyt se kiekko, sun pitää ottaa se siellä pelissäkin!! Äippä katselee sivusta suu vinossa, että mitä täällä oikein tapahtuu!


Säännöllisesti, kun harrastaa niin on nopeampi nappaamaan kiekon!!


Siihenkö se nyt sitten päättyi?


Taitaa olla aika lähteä kotiinpäin?


Illasta vielä menivät uudelleen, kun kavereita tuli kentälle lätkimään lätkää.

Niin ne harrastukset tulevat kuvioon mukaan ja minäkin olen päässyt irti siitä penkkiurheilusta ja seison nykyään katsomossa katselemassa junnun pelejä. Junnujen pelit ovat muuten aivan sairaan jännittäviä verrattuna aikuisten peleihin.

8 kommenttia:

  1. Niin olikos sulla välilevyn pullistuma tms. selässä? Mullakin kun on meinaan noita selkäongelmia. Olen lääkärissäkin käynyt vaivasta, mutta siellä todettiin mitään tutkimatta, että "tupakan aiheuttama rappeuma(?!)". Olis kiva, jos otettais tosissaan ja tutkittais vähän paremmin, mutta kun ei...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on todettu ihan virallisesti välilevyn rappeuma eli se pullistuman vastakohta jolle ei voi tehdä mitään. Olen tässä lähiaikoina menossa fysiatrian polille ja toivossa, että selkä kuvataan vielä uudelleen, koska parissa vuodessa tapahtuu aika paljonkin muutoksia selässä. Mut on alusta asti otettu hyvin todesta oireita ja kipua vähättelemättä. Hoitojakin olen saanut, mutta kun ne ei oikein tehoa ja sitten on taas vastassa ammattilinen uudelleen koulutuksen suunnittelu. Eli pitkä kevät on tulossa ja paljon asioita joita pitää tehdä. Tupakka yksinään ei aiheuta rappeumaa, mutta kylläkin lisää sitä kuten myös monta muutakin sairaiutta. Itse lopetin tupakoinnin 7-8 vuotta sitten ja tämä selkä alkoi reistailemaan vasta 3-vuotta sitten joten ... ei se tupakkakaan aina ole se syy. Meillä suvussa on aika paljon selkä ongelmia niin vakavia kuin siltä väliltä, että osa menee ihan geenien ja perinnön mukaankin. "plus sitten tämä ainainen, olet ylipainoinen"! :O

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kyllä vain, äitikin voisi mennä joukkoon luistelemaan. Mutta kun on pelko lentää pepulleen ja siitä selälleen. Vaikka kai mun tonnikilonen peppu nyt kestää yhdelle jäälle pyllähtää pyllylleen. Tosin selkä ehkä ei kestä. :)

      Poista
  3. Miten paljon menoa ja vauhtia :) Tuo tunnelma välittyy tosi hyvin tänne ruudun toiselle puolelle :)

    Kyllä tuon luistelemisen sulta kieltäisin ja menet vaan sinne hiihtämään. Siinä tulee tosi kova tärähdys kun jäälle mätkähtää väärässä kulmassa. Musta tuntuisi hiihtäessä kaatumisen olevan paljon epätodennäköisempää ja sitten kun kaatuu niin vauhti on hitaampi ja alusta paljon pehmeämpi kun sitä kaatuu lumelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan niillä ihan kiitettävästi vauhtia jaloissa. :)

      Mää vähän ajattelin, että en uskaltaudu ihan vielä nousta luistimille. En ainakaan ennenkuin olen hankkinut kunnon luistimet jotka tukee nilkkoja hyvin ja pitää meikäläisen pystyssä. :O

      Niin tai sitten siinä hiihdossa voi käydä niin kuin kävi pari talvea sitten jos muistat kirjoitukseni täällä blogin puolella jossa marian kanssa mentiin 18 km lenkki. Niin kompuroittin näillä samaisilla suksilla ja kaatua mätkähdin polvilleni, polvien alla olis kuinkas muutakaan meikäläisen tuurilla kuin junaradan kiskot ja niihin kopahti mukavasti polvi. No pari päivää polvi kipeänä jne.. meikäläisen onnella jos kaatuu mätkähtää suksilla niin yleensä alla on kivi tai pirun kova ladun alusta joka saa aikaan mukavat jäljet :)

      Poista
    2. Ai kauheaa miten ne kiskot on tehneet kipeää, polvi on kyllä sellainen paikka kopsahtaessaan, että siinä ärräpäät äkkiä lentää.

      Poista
    3. Kyllä se vähän kirpaisi ja kaiken kukkuraksi oltiin vasta matkan alussa. Sillä polvella sitten menin sen huikeat 18 km lenkin. Seuraavana päivänä kyllä vähän paikoissa tuntui , että jotakin on tehty ja polvikin kiitti mukavasti. En tarkkaan muista kauanko se polvi parka oli kipeä, mutta kyllä sitä jonkun aikaa hellästi käsittelin. :)

      Poista