lauantai 22. marraskuuta 2014

Bataatti valkosipuli sosekeitto!

Meikäläinenkin hurahti testaamaan uutta makuelämystä.
Tein torstaina ruuaksi bataatti-valkosipuli sosekeittoa. 
Ensin etsin hyvää ohjetta netistä, mutta lopuksi heivasin kaikki ohjeet ja tein ihan omasta päästäni. Yritin kyllä kovasti noudattaa sitä netistä löytyneen sosekeiton ohjetta, mutta ei siitä tullut yhtään mitään. 
"Ruan valmistus on mielikuvituksen ja luovuuden tuotosta"! 

Bataattia olen jo pitkään syönyt keitettynä ja jäänyt siihen ihan koukkuun. Nyt sitten päätin muuttaa hieman suuntaa ja tehdä sosekeiton testiksi.

Tästä tuli muuten ihan sairaan hyvää ja isäntäkin tykkäsi. Lapset söivät, mutta esikoinen oli vähän sitä mieltä, että ei tule hänen suosioonsa. "ne murkut, ne murkut"!


Bataatti-valkosipuli sosekeitto!

Ohje

2  isoa Bataattia
4-5  porkkanaa
1/2 purjoa
Yrttisuolaa
1 prk Ruokakermaa
3-4 valkosipulin kynttä
1-2 l Vettä keittämiseen 

1. Kuori bataatit ja porkkanat, sekä paloittele paloiksi.
2. Laita bataatit ja porkkanan palat kattilaan ja kaada vettä sen verran, että kasvikset peittyvät. 
3. Pilko purjo silpuksi.
4. Kuori valkosipulin kynnet ja pilko silpuksi.
5. Veden kiehuessa lisää joukkoon yrttisuola ja purjosilppu.
6. Anna kypsyä rauhassa. Kasvisten kypsyttyä soseuta kattilassa olevat kasvikset, anna keitinveden olla joukossa. Keitinvesi antaa hyvän nmaun sosekeitolle. Mikäli sose tuntuu liian kiinteältä voit lisätä joukkoon vettä lisää.
7. Lisää soseseen valkosipuli silppu ja laita vielä sosekeitto hellalle lämpiämään. Lisää lopuksi kerma ja hämmennä vielä hetki.

Mikäli haluat kermaisemapaa niin lisää kermaa oman maun mukaan, sekä suolaa ja muita mausteita.

Kirjoitamastani annoksesta tulee iso kattilallinen joten jos tahdot pienemmän annoksen niin puolita ohjeessa olevien ainesten määrä.
Batatin koot vaihtelevat niin paljon, että meille tämä annos oli vähän liian suuri. 

Tarjoiluehdotus: 
Nauti sosekeiton kanssa patonkia.
Meillä oli kuvassa olevia leipiä ja sopivat hyvin sosekeiton kanssa, mutta patonki olisi maistunut vielä paremmalta.

Bon Apetit!

8 kommenttia:

  1. Rakastan bataattikeittoa.
    Istutapa bataatti helmikuussa juuri maata kohti puoliväliin asti multaan, kastele ja laita ikkunalaudalle. Näet miten juures muuttuu maailman kauneimmaksi ja rehevimmäksi köynnökseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä testata tätä köynnös asiaa, siitä saisin kuistin ikkunalle mukavan koristuksen. :)

      Poista
  2. Oih, tuo oli varmaan niin hyvää. Tykkään muutenkin tosi paljon sosekeitoista <3
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvää, mutta en laita kyllä seuraavalla kerralla ihan noin paljoa valkosipulia. Pisti valkosipuli närhimään ihan kauhiasti meikälläistä. Annos oli myös aivan liian iso tälle porukalle.:) kiitos samoin hyvää viikonlopun jatketta. <3

      Poista
  3. Nam :P
    En taida ollutkaan laittanut pelkän bataattikeiton ohjetta omalle sivulle vaikka muita sosekeittoja sielä onkin.
    Meillä sosekeitosta tykkää lapsista vain nuorimmainen. Joskus teen meille herkkua (siis sokeseittoa) ja muille jotain muuta. Tai syö mieskin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitäpä sitten ohjetta ja bataatti keittoa testaamaan. Teidän poppoolle tuo määrä olisi sopiva, mutta meille oli kyllä liian suuri.
      Makuasioitahan nämä ovat toinen tykkää toinen ei. Meillä Juho ei oikein lämmennyt tälle sosemössölle! :9

      Poista
  4. Jumittavien leukaperieni kanssa kaikki uudet sosekeitto-ohjeet tulee nyt tosi tarpeeseen. Alkaa pinaattikeitto vähän tökkiä :D Mun paino kyllä tykkää sosekuurista mutta minä en tykkää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli teet meikäläisen ohjee mukaan bataattsosekeittoa niin annan edelleen pienen vinkin! Älä vain laita siihen niin paljoa valkosipulia kuin meikäläinen tujautti. Oli ehkä hivenen liian suuri määrä. :O Meikäläisenkin paino tykkäisi sosekuureista joten... ja muutoinkin kevennetystä ruokavaliosta. :)

      Poista