keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Super food ja vitamiinit!

Veikkaampa, että melkein jokatoisessa blogissa tai ainakin jokainen bloggaaja mainitsee Super foodin ja tuotteiden testaamisen kerran elämässään. Jotkut ovat jo pitkään käyttäneet Super food valikoimaa, mutta toiset ovat hitaammin lämpeneviä tälle ylesityvälle Super foodille. (Kuten esimerkiksi minä!!)

Eräs tuttavani on hyviä elämäntapoja noudattava ja melkoinen nikkari näissä super food tuotteiden testauksessa. Tämän bloggaajan innoittamana päätin sitten mennä ja ostaa kasan super food tuotteita ja alkaa testaamaan miltä ne maistuvat ja mitä niistä voisin kikkailla itsetehtynä.

Oli siihen super foodin hakuun erityinen syykin!
Kävin tänään Porissa luotto parturillani joka laittoi jälleen hiukseni kuntoon. Leikattiin, ohennettiin ja siistittiin oikein reilusti kovalla kädellä.
Siinä parturin penkissä istuessani totesin, että eikös tässä vieressä ole Lifen myymälä? Muistin sen ja sanoin, että sieltä pitää käydä hakemassa apuja heikkoon yleiskuntoon.

Miksi heikko yleiskunto?
Vietin viikon sairaalassa kovan kuumetaudin kourissa ja mikälie tauti sitten oli, mutta veti kyllä mehut meikäläisestä ihan puhki. Muistakkaan, koska olisi ollut niinkin korkea kuume kuin 40 astetta. Mies muisteli, että hänen aikanaan ei kyllä ole minulla ollut koskaan. Kuumeen lisäksi oireita oli oksentamisesta, flunssaan, yskään, ym.. tauti jäi edelleen määrittömäksi ja salaperäiseksi. Sairaalassa oloni aikana tehtiin kymmennittäin verikokeita, mutta mitään järkevää vastausta ei selvinnyt. Välillä alkoi jo itseenikin epätoivo iskeä, mutta tauti antoikin positiivisen kääteen viikonlopun aikana ja tulehdusarvot laskivat vauhdilla. Viime viikon maanantaina sitten kotiuduin viimeinkin kotiin!

Tämän vuoksi oli pakko mennä lifen myymälään käymään ja hakea kunnon satsi yleiskuntoa kohentavia tuotteita ja vitamiineja. Lisäksi päätin sitten ostaa kokeiluun näitä kovin kehuttuja ja puhuttuja super food tuotteita! (1,5 viikon makaamisen jälkeen, lihakset ovat todella huonossa hapessa joten kestää tovin ennenkuin tästä taudista selvitään kunnolla)!!

Nyt löytyy omega kolmosta sitruunan makuisena nestemäisenä.
Magnesiumia kirsikan makuisena imeskely tabletteina
Mini Total moni vitamiini valmiste joka sisältää paljon muutakin.

Apteekista kävin vielä hakemassa d-vitamiinin tukemaan näitä muita.

Eiköhän tämä paketti anna edes hitusen meikäläisen yleiskuntoon potkua!


Nyt se sitten alkaa!!
Super Foodit tulivat jäädäkseen myös meille.
Vielä en ole maistellut miltä maistuvat, mutta huomen aamulla avataan pari pussukkaa ja laitetaan ainakin china siemeniä ja goji marjoja puuron joukkoon testiksi. Vähän jännittää nyt miten maistuu, mutta super foodin puolesta puhujat varmaankin voivat kommentoida ovatko olleet tyytyväisiä?

Niin ja eihän nainen voi olla ostamatta raakakaakao jauhetta, kun sitä kerta oli hyllyssä tarjolla!!


Niin moni puhuu raakasuklaast ja sitä minäkin sitten päätin ottaa testiksi valmiina levyinä. Nyt olisi sitten goji, lemon ja granberry testissä. 
Näissä on se hyvä puoli eivät sisällä maitoa..
Super foodi oppaan myyjä iski kaupan päälle pussiin ja totesin, että ja taas tulee uutta opiskeltavaa ja luettavaa.

Kerron sitten aikanaan miten näiden tuotteiden kanssa meidän talossa on mennyt ja mitä kaikkea niistä olen keksinyt. Menee tosin aikaa ennenkuin pääsen kunnolla jyvälle super foodin aineista valmistettaviin kotiruokiin!


Lopuksi nappasin vielä kaupasta naturdietin patukoita varastoon ja ajttelin, että nämä voisivat olla hyviä välipalana lenkkeilyn ja muun liikkunnan yhteydessä. Ei tietenkään jokapäivä, mutta aina silloin tällöin, kun alkaa tekemään makeaa mieleni!! (öhöm..nyt tuli paha vale, eli siis jokapäivähän sitä makeaa tekee mieli)


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Pöytien uusi ilme!

Syyskuun alkupuolella kirjoittamassa postauksessani kerroin kuinka olin aloittanut pöydän pinnan hionnan ja pinnan uudelleen maalaamiseen. Pöydän käsittelyssä tuli eteen monenlaisia ongelmia ja yksi niistä ongelmista oli aine jolla pöytä oli käsitelty. Tämä aine oli siis sellakka ja sitä käytettiin ennen vanhaan pöytien, senkkien ym.. käsittelyssä.

Syyskuiseen postaukseen pääset painamalla TÄSTÄ linkistä. Kun olet kävässyt lukemassa syyskuisen postaukseni niin sen jälkeen voit palata takaisin tähän postaukseen katselemaan pöydän lopputulosta.
Sen kummallisempihan pöytä ei siis ole, vaihdoin vain sen sellakan värin valkoiseksi. Valkoinen pöytä sopii paremmin pintaremontoituun tupahuoneeseemme.


Nyt pöytä näyttää puhtaalta ja raikkaalta saatuaan uuden maalipinnan. Tosin en käyttänyt huonekalumaalia vaan laitoin kylmästi samaa maalia kuin paneeleihin. Pinnasta ei siis tullut kiiltävä vaan paremminkin matta/karkea pintainen. Mieteinkin maalatessani, että mitenköhän pöydän puhdistus toimii jatkossa, mutta eipä ole ongelmia ollut. Pyyheliina kieppuu pinnassa yhtä kätevästi kuin muillakin.

Jonkin tarran olisi voinut laittaa pöydän kannen keskiosaan tuomaan vähän erilaisuutta pöydälle, mutta minähän pidän pelkistetyistä malleista joten omasta mielestäni tämä on ihan hyvä näinkin.

Paikoittain pöydästä kuultaa läpi sellakkaa, mutta ei niin paljon, että se haittaisi silmääni. Itse tehty on kuitenkin itsetehty ja kovan työn tein jo siinä, että sain suurimman osan sellakasta pois pöydän pinnasta.



Meillä on ollut ruskea ruokapöytä tupahuoneessa ja ostin siihen ikeasta 6 kappaletta tummia tuoleja. Ajatuksenani on ollut hioa ja maalata tämäkin pöytä valkoiseksi.

Niinpä sitten huomasin tupahuoneen pintarempan jälkeen, että ei se ruskea pöytä oikein stemmaa yhteen huoneen uuden värimaailman kanssa. Päätin sitten hioa ja maalta tämänkin pöydän.


Hioin pöytää ja karhensin pintaa niin paljon kuin jaksoin. Kovaa hommaa näiden pöytien hionta ja, kun ei ole välineetkään ihan ammattitasoa niin meinaa hermot mennä ihan totaalisesti. Onneksi olin sen verran pitkäjänteinen, että sain pinnan karhennettua ja hiottua sen verran kuin piti. Ensin piti laittaa lakkamainen maali pintaan, mutta se ei sointunut millään pöytään joten maalasin sen sitten valkoiseksi heti suosiolla.


Ikean tuolitkin pääsevät nyt hyvin esiin valkoisen pöydän rinnalla. Pöydän jalkaosissa näkyy vielä hieman tummaa väriä, mutta se antaa pienen rustiikkisen vivahteen jalkoihin. Nyt odotellaan, kun pöytä alkaa kulumaan miltä se sitten näyttääkään tulevaisuudessa.

Huoneesta puuttuu vielä verhotangot ja verhot ja muutama iso matto!

tiistai 7. lokakuuta 2014

Liekin voimaa!

Olen tässä muutamia kertoja huomannut googlesta etsiessäni uusia ideoita joita voisi testailla kotona, että useimmat hakusanat päätyvät suoraan nykyään blogeihin. Mitä enemmän googlea käytän niin myös sitä enemmän löytyy uusia mielenkiintoisia blogeja.
Tosin en nyt tähän rupea linkittämään mitään blogeja vaan ajatuksena oli yleisesti ajatella näitä googlesta löytyviä ideoita ja inspiraation lähteitä.

Tämäkin idea on ennestään testattu!!

Paripäivää sitten selailin jälleen googlea, mutta kuvahaku puolelta. Tosin en hakenut mitään tiettyä kuvaa tai mallia vaan ihan latelin googlen hakukenttään erilaisia sanoja ja mitä sieltä löysin?
Löysin kuvan jossa oli vanhoihin kahvikuppeihin valettu kynttilöitä. Näitä kuvia, kun aloin selaamaan niin totesin, että eipä tämäkään ollut mikään uusi juttu vaan joku on senkin jo kerinnyt ideoimaan ja toteuttamaan. Ainahan tästäkin jutusta voi rakennella ja kehitellä oman näköisensä idean, mutta minä tein sitten ihan perusidean mukaisen testin. 

Enpä ole aikaisemmin moista kuppi kynttilää ennen testannut niin piti sitten etsiä varastojen kätköstä testihommaan sopiva kuppi. 
Olin edellisenä päivänä tehnyt steariini massasta sytyke ruusukkeita ja värjännyt nämä ruusukkeet punaisella väriaineella. Tätä sulatettua massaa jäi sen verran jäljelle ruusukkeiden teosta joten päätin käytää sen kuppi kynttilän tekoon.



Massa näyttää sulatuksen jälkeen oranssiselta kupissa, mutta jäähtymisen jälkeen vaihtaa värin punaiseksi. Annoin tämän ensimmäisen anopille testattavaksi ja kun kävin tänään katsomassa miltä kuivunut kuppi kynttilä näytti niin väri oli yön aikana muuttunut punaiseksi. Punaiseksisihan se olikin tarkoitus muuttua, koska käytin punaista väriainetta värjäyksessä.


Tästä tuli ajatuksena heti mieleeni, että näistä saa mitä näyttävämpiä ja kauneimpia lahjaideoita. Onhan se joulukuukin jälleen lähestymässä joten nämä ovat mainio joululahja idea. Tosin näitä voi antaa ihan muinakin aikoina lahjaksi ja sytykeruusukkeethan ovat hyödyllisiä ympäri vuoden!


Tälläinen testailu tällä kertaa ja seuraavaksi varmaan täytyy mennä kiertämään lähitienoon kirpputorit läpi ja etsiä kilokaupalla vanhoja kynttilän polttamiseen soveltuvia kahvikuppeja!

Elma tapahtuma!

Helsingin messukeskus täyttyi ihmisistä ja elämästä viime viikonlopulla huippuunsa. Messukeskuksessa järjestetty Elma-taphtuma toi yhteen ...