perjantai 12. syyskuuta 2014

Tupahuoneen muutos!

Alkuvuodesta tilasin oman paikkakuntamme rautakaupan kautta uudet tapetit tupahuoneeseen. Siinä toivossa tilasin hyvissä ajoin, että saisimme aloittaa tupahuoneen pintarempan. Pintaremppa tulisi tähänkin huoneeseen kuten kaikki muihinkin huoneisiin tarpeeseen.

Kolmisenkymmentä vuotta on aikaa kulunut siitä, kun anoppi ja appiukko ovat talon remontoineet ja kunnostaneet kokonaan omaan tyyliinsä. Silloin on tupahuoneiden lattiat hiottu ja lakattu.
Yli kolmekymmentävuotta lattiat ovat kestäneet talsimista, ja ihmisten elämää.

Tapeetit on vielä kertaalleen uusittu siihen aikaan, kun appiukko on täyttänyt 60-vuotta. 

Sen verran pinnat olivat vuosien saatossa tummuneet ja lattianpinta kulunut, että tämä emäntä päätti laittaa koko huoneen uusiksi. Päätin jälleen, että kunnoitamme vanhaa taloa emmekä ala paneeleita saatika sitten kattopaneeliakaan repimään pois. Teimme viime syksynä muuttaessamme heti ensimmäisenä pintaremontin tulevaan makuuhuoneeseemme, silloin maalasimme katon ja seinäpaneelit. Päätin, että tällä samalla kaavalla mennään ja tupahuone käsitellään hyvin samaan tyyliin. Ainoa ero thän huoneeseen on se, että tupahuoneen lattian päätimme hiota ja maalata. Itse en ole nimittäin lakatun puulattian ystävä, pidän enemmän malatusta pinnasta. Tiedän senkin, että tulevaisuudessa joudun vielä luopumaan näistä vanhanajan puulattioista ja tuomaan talon lattiat 2000 luvulle, mutta toistaiseksi pidämme lattian maalattuna. Makuuhuoneessamme on vielä se lakattu puulattia jolle emme ole toistaiseksi tehneet vielä mitään. Tämä tupahuoneen lattia on vähän kuin testilattia ja samalla saamme nähdä miten oma käden jälki tulee kestämään kulutuksen ja ovatko valitsemamme työtavat ja maalit kuinka tehokkaita, kulutuksen kestäviä.

Tästä lähdettiin liikenteeseen...

Seinän materiaalina on käytetty lastulevyä kuten kaikissa 70-luvulla tehdyissä taloissa. Seinissä on kaksi tapeetti kerrosta päällekkäin, eli appiukon 60-vuotis juhlien aikaan olivat vaihtaneet tapeetit ja laittaneet suoraan vanhan päälle!
Siinpä minulle taas työsarkaa ja puurtavaa hetkeksi aikaa, että sain kaikki tapeetit irti.

Tässä kuvassa näkee hyvin ajankulumisen! Tauluista on jäänyt jäljet tapetin pintaan ajan saatossa.
Lisäksi olen tapeetin pinnalle vetänyt kerroksen irrotus liisteriä.
Liisterin pitää antaa vaikuttaa jonkin aikaa niin tapeetin poisto on huomattavasti helpompaa.


Tapetin irrotusvaihe käynnissä ja kuvasta tulee mieleeni "autioitunut talo". No autioitunut ei sentään ole ja yllättävän helpolla se tapeetti lähti irtoamaan. Käytin tässä huoneessa suihkupulloa ja aluksi ihan pelkkää vettä. Toisissa huoneissa on laitettu irrotus liisteriä oikein urakalla, että ollaan saatu tapeetti irtoamaan seinästä.


Tapeetit saatu irrotettua ja vanha pakkelointi jälki näkyvissä. Yllättävän siistin näköinen. Pieniä tapeetin palasia on vielä nähtävillä, mutta nekin kävin läpi ja irroittelin pikkuhiljalleen. Nenässäni voin vieläkin haistaa sen tuoksun mikä tulee, kun kastelee tapeettia ja irrottelee märkää tapeettia.


Tapetin poisto homman jälkeen päästiinkin maalaamaan katon ja seinäpaneelien pintaa. Katto mallattiin kolmeen kertaa, samoin kuin seinäpaneeli. Valkoiseksi maalattiin ja huoneesta tuli heti paljon valoisempi.
Seinäpaneelin maalaaminen oli melko helppoa hommaa, mutta patterien ja putkien kohdalta vaatii pitkää pinnaa. Onneksi pitkä pinnani kesti ja oman käden jälkeä on mukava katsella.


Maalauksen jälkeen alkoi se ehkä tukalin ja haastavin asia. Tapeetin paikalleen laitto! Isokuvioinen tapeetti ja vain puoleen seinään laitettavana. Kohdistus ongelmat alkoivat heti! Huomattiin, että kohdistus ei mennytkään oikein joten korjattiin sitten saman tien ja muutettiin suuntaa. Itse tehty on itse tehty, mutta lopputulos ratkaisee asian. Laskettiin kolmannen rullan jälkeen, että tapeetti ei tule riittämään ja niinpä tilasin lisää pari rullaa. "onneksi sitä oli vielä saatavilla"! Vajaaksi viikoksi seisahti hommat, kun odotettiin tapeetin saapumista. Päästiin jälleen jatkamaan ja saatiin tapeetiti seinille. Hukkapaloja tulee yllättävän paljon juurikin siksi, että tapeetti alaa on vähemmän kuin jos sitä laitettaisiin koko seinän pituudelle.


Tästä se painajainen vasta alkoikin!!

Lakattu lattia ja sen hiominen..
Lattian pinta epätasainen ja kone otti aina kaksi vierekkäistä lautaa puhtaaksi lakasta, mutta seuraaviin kahteen jätti lakkaa.

Hiottiin karkealla laikalla ja laskin, että 6-7 päivää olisi mennyt hiomisessa aikaa ennenkuin olisi saavutettu halauamamme hionta jälki lattiassa.


Tässä kuvassa näkee kuinka pahasti lattia on paikoittain kulunut.
Vaatii vähän karhennusta, hiontaa ja hienosäätöä.
Kokeiltiin yhteen nurkka kohtaan vetää suoraan lakan päälle maalia ja kyllähän se siinä pysyikin. Ajateltiin, että siten päästäisiin helpoimmin.
Kuitenkin pitää ottaa huomioon, että kunnon pohjatyö on hyvä perusta maalatulle pinnalle.
Näin ei kuitenkaan känyt, annettiin mekin loppujen lopiksi periksi ja hiottiin vain pahimmat kohdat kunnolla ja muualta karkealla läpi pariinkin kertaan. Ammattilainen ei olisi antanut periksi, mutta nyt on kyseessä harrastaja pari ja aikaa kului aivan liikaa lattian hiomiseen.


Vedettiin ensimmäinen kerros maalia ja tämän jälkeen hiottiin hienolla laikalla lattia vielä kertaalleen läpi. Tämä tehtiin sen vuoksi, että maali ottaisi kiinni vähän tehokkaammin ja purisi lattiaan kunnolla.


Pikkuapulainen mukana maalaushommissa. Joel päätti, että tahtoo maalata lattiaa, kun ei muutakaan tekemistä keksinyt juuri sillä hetkellä. Mitäs siinä sitten jos on innokas niin antaa lapsen tehdä jos intoa piisaa!

Katsokaas lattian pintaa siitä kohtaa missä joel maalaa.. on todella puhdas, vaalea puu näkyvissä hionnan jälkeen. Harmittaa niin vietävästi, että ei jatkettu sitä hiomista, mutta sitä olisi oikeesti saanut tehdä ihan sairaanloisen monta päivää putkeen.


Ensimmäinen kerros maalia vedetty ja pintaa hiottu hienolla laikalla. 


 Vain verhot puuttuvat, sekä muutamia sisustusjuttuja niin huone on valmis. Vielä riittää pakertamista huoneen kanssa, mutta siitä se alkaa pikkuhiljalleen valmistumaan meidän näköiseksemme.

Tuvan pöytäkin näyttää nyt paljon pienemmältä ja kapeammalta uuden värinsä vuoksi. Maalasin pöydän valkoiseksi, mutta ikeasta ostetut tuolit antavat hyvää väri yhdistelmää pöydälle ja seinän tapeetille.


Pieniä sinisiä pilkkujakin näkyvissä sohalla ja keinussa. Eilen aamusta sohvalla istuessani paneelitkin näyttivät silmissäni sinisiltä lattian maalauksen jälkeen. Lattiahan ei siis ole sininen vaan harmaan sävyllä maalattu.


Viimeinkin dvd-tikkaat ja ikkunapoka pöytä löysivät oman paikkansa tästä talosta. Taulutkin pääsivät viimeinkin seinälle oltuaan muuton jäljiltä kaapissa. Oma ottamiani kuvia pojista ja mikä sen parempaa olisikaan kuin oma kuvaamat valokuvat seinällä kehyksissä.


Huone kaipaa vähän mattoja lattiaan, mutta vasta kun ilmat alkavat viilenemään!

Tälläinen muutos tapahtui tupahuoneeseemme.

Huoneesta on aikaisempia kuvia mm: 2013 vuoden puolella joulunajalta ja tämänvuoden pääsiäis kuvissa joten niistä voitte käydä katsomassa miten paljon muuttui huone!


10 kommenttia:

  1. Upeasti remontoitu! <3 Värit ja kuosit sointuvat hyvin toisiinsa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä kuosit ja värit menevät hyvin yhteen. Meikäläisen ikkunapoka pöytäkin löysi viimein paikkansa tässä talossa! :)

      Poista
  2. Ootte te aikamoisen homman tehneet, mutta lopputulos on mahtava. Todella kaunis tupa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan ja kyllähän tuossa duunia piisasi. Ihan en lähde lähiaikoina tekemään mitään ihan hirmu kovia uudistuksia talossa. "sanoo rouva joka suunnittelee jos seuraavaa mullistusta"! :)

      Poista
  3. Siis niin mahtavan lämmin tunnelma. Ison työn teitte, mutta kyllä kannatti. Huikea on, niin lattia kuin tapettikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä!! Joskus se kannattaa ja tässäkin hommassa oma käden jälki näkyy heti. Tapeetti on kyllä omasta mielestänikin melko huikea ja ihana. Suurikuvioinen, mutta miellyttää koko perheen makua!

      Poista
  4. Siiunaa! Tervetuloa tälle vuostuhannelle :) Upean näköistä. Ja juu tiedän..kaamea homma! Onneks teillä oli mielikuva lopputuloksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! no hyvä, että olen löytänyt polun joka tuo minut tälle vuosituhannelle. Kyllä nyt on kuule meilläkin, mustaa, valkoista ja ruskeaa huoneissa sopiva määrä. Aika hyvin mielikuvat piti loppuun asti ja sehän se tärkein onkin, mutta kyllä oli melko rankkaa hommaa tuo lattianhionta osuus! :)

      Poista
  5. On teillä ollut urakka, mutta lopputulos on upea! Aivan ihana tuo ikkunanpokapöytä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siinä ihan mukavasti hommaa. En kyllä hetkeen aikaan ihan näin suureen urakkaan ala! "kommentoi edelleen rouva joka suunnittelee keittiöremppaa seuraavaksi"!! ;)

      Kiitos, ikkunapöytäkin löysi viimein paikkansa tuvasta. :)

      Poista

Elma tapahtuma!

Helsingin messukeskus täyttyi ihmisistä ja elämästä viime viikonlopulla huippuunsa. Messukeskuksessa järjestetty Elma-taphtuma toi yhteen ...