maanantai 18. elokuuta 2014

Gluteenittomat lihapullat!

Viimeviikon loppupuolella päätin, että nyt saa rittää kamppailut vatsaoireiden kanssa ja toistuvien 
pahoinvointi kohtausten kanssa.

Päätin testata uudellee joskus vuosia sitten kokeilemaani gluteenitonta ruokvaliota ja nyt sain otettua härkää sarvista kiinni ja muutettua kaiken kertaheitolla. Tosin tätä ruokavaliota noudattaa osaksi myös muut perheessä.
Minä pidän kuitenkin nyt itse kiinni täysin gluteenittomasta ja laktoosittomasta ruokvaliosta. 
Laktoosittomalla olen ollut jo pitkän aikaa joten se ei ole esteenä, mutta gluteenittoman kanssa tulee vähän pähkäilyä. 

"ei se ota jossei annakkaan", pitää ainakin kokeilla sitten aikanaan näen vaikutteet mitä elimistölle tapahtuu!


Tämän päivän ruokamenuu koostui kuvassa olevasta ateriasta ja perunamuusi ei ollut ihan täysin laktoositonta, kun jääkaapissa ei ollut laktoositonta voita tarjolla.



Gluteenittomat lihapullat
Uunikasvikset
Perunamuusi
Gluteeniton kastike

Gluteenittomat lihapullat

500 g jauhelihaa
1 sipuli
2 kananmunaa
1 dl gluteenitonta korppujauhoa
1,5 dl laktoositonta ruokakermaa
1 pieni sipuli
 1 dl juustoraastetta
1-3 tl juustokuminaa
1-3 tl mustapippuria (tai myllystä suoraan)
1 nippu persiljaa
1-3 tl suolaa (himalajan suolaa)
1-3 tl chilijauhette

Ohje:

Kaada kerma kulhoon ja sekoita joukkoon gluteeniton korppujauho. Anna turvota hetki rauhassa ja lisää joukkoon jauheliha, mausteet, sipuli, juustoraaste, silputtu persilja. Sekoitan käsin tasaiseksi massaksi, lisää kananmunat ja jatka sekoittamista niin kauan, että on tasaista. 

Muotoile pulliksi leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista uunissa 200 c:ssa n. puolituntia.

(Korvaa kerma ja juusto laktoosittomilla vaihtoehdoilla)

Juustokumina ja chilijauhe antavat hyvää potkua ja makua lihapullille. 

Maistuivat todella hyviltä joten suosittelen testaamaan reseptiä.


Perunamuusi

Oman maan uusista perunoista saa syksyn tuoreimman perunamuusin.
Perunamuusin perusohjeen osaa varmasti kaikki.
Lisää muussaus vaiheessa reilu määrä voita joukkoon niin saat täyteläisemmän maun.
(korvaa tavallinen voi laktoosittomalla, kuten myös maito)

Uunikasvikset

1/2-1 pieni pussi porkkanoita
1 kesäkurpitsa
Juoksevaa hunajaa
siirappia
suolaa

Pese ja kuori porkkanat, paloittele ja laita uLisunivuokaan. Paloittele kesäkurpitsa ja sekoita porkkanoiden kanssa sekaisin.
Kaada joukkoon juoksevaa hunajaa, siirappia ja ripaus suolaa.

Laita uuniin  ja paista 200 c:ssa 1-2 tuntia, tai niin kauan, että porkkanat alkavat olemaan pehmeitä. Sekoita välissä, mutta älä liian voimakkaasti, koska kesäkurpits hajoaa helposti. Kesäkurpitsasta kannatta leikata isohkoja palaisia jotta pysyisivät kasassa.

Gluteeniton ruskea kastike 

Voita (laktoositonta tai tavallista)
gluteenittomia jauhoja 
1 lihaliemi kuutio
ketsuppia
(tarvittaessa suolaa)

Sulata voi ja sekoita joukkoon jauhot. Anna ruskistua jonkin aikaa, mutta sekoittele koko ajan keyesti. (ei ruskistu helposti).
Lisää joukkoon vesi ja sekoita jälleen tasaiseksi kastikkeeksi.
Lisää viimeisenä lihaliemikuutio ja ketsuppi.

Ketsuppi antaa tomaattisen maun ja voit käyttää sen tilalla tomaattikastiketta tai pyreetä. Lihaliemen voit korvata pelkällä suolalla.

Sitten vain annosta kokoamaan ja nauttimaan!


6 kommenttia:

  1. Ihania herkkuruokia. Nykyään on niin kiva kun on paljon myös gluteiinittomia vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan leivistä lähtien. Tosin ajatelin ottaa uuden askeleen ja alkaa valmistamaan itse gluteenittomia leipiä, munkkia, pullia. Saas kattoo onnistunko suunnitelmissani vai meneekö kaikki aivan plörinäksi? ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Lihapullat olivat ihan sairaan hyviä, mutta kastikketta pitää vielä vähän treenata. Perunamuussi epäonnistui ja se taisi olla ensimmäinen kerta, kun ei tullut kuohkeaa. Epäonnistuminen johtui osittain siitä, että perunat olivat tuoreita uusia perunoita suoraan maasta ja vielä tässä vaiheessa syksyä niistä ei saa kunnon perunamuussia! :O

      Poista
  3. Mikä herkku, uudet perunat suoraan maasta :) Oi oi, ne ei ole ollenkaan sellaisia nahkeakuorisia kuin kaupan perunat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ovat kyllä vähän erilaisempia kuin kaupan nahkiaiset. Mutta oman maan uusista perunoista saa kunnon perunamuusin vasta, kun ne on nostettu maasta ylös muutamien viikkojen kuluttua! :)

      Poista

Elma tapahtuma!

Helsingin messukeskus täyttyi ihmisistä ja elämästä viime viikonlopulla huippuunsa. Messukeskuksessa järjestetty Elma-taphtuma toi yhteen ...