keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Mattojen pesua!!

Lauantaiaamuna ikkuna verhot avattuani katselin hetken ja totesin, että jaaha se on nyt sitten sen aika!

Aurinko paistoi niin kirkkaasti ja kuumasti taivaalta, että piti oikein ihmetellä tuota valon säteiden määrää. 
Silloin, kun se aurinko suostuu näyttäytymään niin siinä ei voi kuin tehdä yhden päätöksen ja nopeasti!

Mattojen pesulle lomps...
päätin sitten sunnuntaina aloittaa mattojen pesu operaation ja ajattelin pestä niin monta mattoa kuin näillä ilmoilla jaksaisin. Tiukkaa kyllä tekisi sillä yksinäni niitä siinä jynssäisin, nostelisin taas jynssäisin. Isännältä ei ainakaan heti alkutaipaleella paljon apua herunut, kun edellisenä päivänä oltiin haettu autoon osia ja sillä oli tiedossa auton remppa päivä.
Kyllä se onneksi muutaman maton kerkisi mulle nostelemaan, kun sanoin, "että nyt kyllä loppuu jo voimat"!! 

Homma jäi vähän kesken, kun loppui kuivatus tila joten päätin, että jatkan joku toinen päivä pesemällä sitten ne loput matot.


Meillä painepesuri ja harja pauhasi melkoisen tahtiin meikäläisen harjatessa ja pestessä mattoja.

 Juuttimatot oli helpoin homma tässä jutussa. Juuttimatot, kun tarvitsee pestä vain toiselta puolelta.
Räsymatoissa olikin sitten haastetta, kun tämän talon matot ovat pitkiä ja pitää luonnollisestikin pestä kummaltakin puolelta. Painvat kastuessan kuin synti joten niihin meinasi mennä hermot, kun joutui moneen kertaan siirtää paikasta toiseen toisten tieltä pois.


Käytän bioluvilia mattojen pesussa, olen vain niin kyllästynyt mäntysuovan hajuun ja sillä pesemiseen, kun en saa saavutettua tarvittavaa puhtaustasoa meidän mattoihimme. Pesen siis sillä millä olen tottunut ja ei muutakuin bioluvilia pintaan ja hankaamaan!

Ilma ainakin suosi mattojen pesua joten kyllä tätäkin oli jo odotettu. Toivottavasti nämä helteet jatkuvat vielä jonkin aikaa, että kerkiän ne loputkin matot pesemään!


2 kommenttia:

  1. Mä pesen matot omo colorilla, en vaan tykkää kauheasti siitä mäntysuovan tuoksusta.

    VastaaPoista
  2. Varmasti colorilla saa puhdasta ja tulee varmaan ihan hyvän tuoksuisiakin matoista? Jotenkin ole tottunut tuohon bioluviliin ja tainnut joskus omookin testiä. Kummatkin ovat hyvin saman tyyppisiä pulvereina. :)

    VastaaPoista

Elma tapahtuma!

Helsingin messukeskus täyttyi ihmisistä ja elämästä viime viikonlopulla huippuunsa. Messukeskuksessa järjestetty Elma-taphtuma toi yhteen ...