lauantai 24. toukokuuta 2014

Portti puutarhaan!

Saimme mieheni kanssa yhteistuumin rakennettua koko kevään odottamani puutarha aiadan portteineen.

Viime vuotisista kesäkuvista voit katsella edellistä aitaa jonka anoppini on aikanaan tehnyt pajusta. Tämä pajuaita alkoi kuitenkin olla jo siinä kunnossa, että se ei enään tulisi kestämään humalan painoa. Humalaa kasvaa laajalla alueella aidan edustalla ja siksi päätimme yhteistuumin tehdä uuden aidan.

Otimme jälleen vanhat heinäseipäät uusiokäyttöön ja parissa päivässä oli uusi aita syntynyt puutarhaa koristamaan. Tälläkertaa tosin miestäni tekemään myös aitaan portin joka täydentää hyvin heinäseiväs rivistöä.


Portti salaiseen puutarhaan!
Auki, kiinni, ja mukavahan siitä on puutarhaan kulkeakin.


Mielessäni juolahti ajatus siitä, että josko vetäisin pienen kerroksen puuöljyä näihin heinäseipäisiin niin ainakin tämän kesän pysyisivät hyvännäköisinä.
Mikään pitkäkestoinenhan tämä heinäseiväs aita ei taida olla, mutta kun aika jättää tästä aidasta niin siten pitää vain alkaa suunnittelemaan taas uutta!

Yritin eilen metsästää kauppareissulla sellaista roikkuvaa taulua jossa lukisi puutarha, mutta enpä löytänyt joten taidan ajankulukseni väsätä itse sellaisen!


Portti raollaan ja kottikärryt loistaa airanläpi. 
Voisikohan tähän laittaa vaikka roikkumaan vielä pieniä työvälineitä aitaa koristamaan?
Ehkäpä ei kuitenkaan kannata laittaa roikkumaan työvälineitä, koska kuitenkin humala tulee ja peittää ne alleen. 


Nyt meillä on aita ja portti, mitäs sitä seuraavaksi keksikään. 
Ideoita on niin paljon päässä, mutta toteutus onkin sitten eriasia.


6 kommenttia:

  1. Voi vitsi miten hyvältä näyttää, ootte te vaan taitavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitoa tai ei, mutta saa nyt luvan kestää ainakin hetken aikaa. Ei tätä kyllä alkaisi uudestaan taas ensikeväänä rakentamaan. Sinänsä ole vaikeaa laittaa seivästä vinoon seipään perään, mutta kun tarvis se aikakin löytää sen tekemiseen. :)

      Poista
  2. Hieno aita! :) Teillä on tekemisen taito hyppysissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä ohjeistin ja mies teki työtä käskettyä. Jos mää alkaisin naputtamaa noita seipäitä niin ne olis niin vinossa ja sekaisin että ei tekeleeni kyllä aidalta näyttäisi. Onneksi on tuo mies joka osaa tämän naputa, aseta naputa tekniikan! :)

      Poista
  3. Määhän täällä aloin ihan laulamaan, on se niin upea! Tuosta otsikosta tuli mieleen vanha virsi "Avaja porttis ovesi" Kyllä meillä taas miesväki tykkää :D Kantaisin tuonne varmaan sänkyni ja ihailisin yötä myöden, on se niin hieno :) Muista sitten laittaa siitä puutarha-kyltistä kuvia tulemaan jos teet sen itse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kuules kiki kyllä alko hikipisarat valumaan otsasta lukiessani sun kommenttia. hih.. jos sää kantaisit sängyn tuonne mun puutarhaan niin, mun olisi kyllä syytä rakentaa siihen vielä heinäseipäistä katto ja seinät. Nimittäin muutoin sulla olis taivas vain kattona ja voisit saada yöllä melkoisen kylmää kyytiä jos iskee oikein kunnon rankkasade päälle.

      Kyllä laitan kuvia, kunhan saan nyt ensin sen ihme kyltin suunniteltua!! :)

      Meidän täytyy varmaan alkaa suunnitteleen sellaista blogi tapaamista ja kutsua sut tänne yhdeksi viikonlopuksi kylään niin saat sitten oikein urakalla istua sen portin vieressä ja ihailla oikein kunnolla! ;)

      Poista

Elma tapahtuma!

Helsingin messukeskus täyttyi ihmisistä ja elämästä viime viikonlopulla huippuunsa. Messukeskuksessa järjestetty Elma-taphtuma toi yhteen ...