keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Peltokirroksella!

Peltokierros ja vain eväät puuttuu!
Tämän postauksen kuvia, kun katselee niin totean, että olisi ehkä kannattanut ottaa eväät mukaan ja nauttia ne ulkosalla.

Ennenkuin lähdetään matkalle pellolle ja katselemaan kuvia joita napsin niin haluan toivottaa uuden lukijan tervetulleeksi blogini lukijapaneeliin.
Tervetuloa Tirriliisa pääset kurkkaamaan tirriliisan juttuja seuraavasta linkistä: Blogista


Viikko sitten sunnuntaina päätettiin ottaa hetkestä kiinni ja lähteä koko perheen voimin pienelle kävelylenkille
Siihen lenkkiin oli kyllä ihan syykin! Mulla oli enää vajaa vuorokausi aikaa leikkaukseen ja jännitti niin paljon etten oikein tiedä kuinka päin olisin sen sunnuntai päivän viettänyt, kun iski vain ahdistus ja paniikkikohtausta toisensa perään, pelkästä ajtuksesta, että seuraavana päivänä makaa leikkauspöydällä!
Tosin mitä sitä nyt turhaan jännitämään, kun itse ei tiedä koko leikkauksesta mitään! Enhän mää sitä nukutusta ja toimenpidettä niin jännittänytkään, mutta se jälkitila sitä jännitin ja ihan sikana!

Pieni hyppely ulkoilmassa koko perheen voimin saisi vähän ajatukset siirtymään muualle päin. Nyt sitä muuta ajateltavaa tarvittiin.
Meidän miesväen kanssa, kun lähtee metsälenkille niin siinä ei voi muutakuin nauraa, koska olin varautunut siihe, että poikine lenkkimotivaatio ei ollut ihan parhaimmalla tasolla. Silloin, kun lenkkimotivaatio on alhaalla niin meillä on yleensä hyvin hauskoja ja hullunkurisia reissuja. Toisaalta nehän niitä parhaimpia ovatkin, eli nyhjästään tyhjästä toisin sanoen!

Siinä ne mun miehet menee edellä ja minä tallustelen perässä ja kuvailen. birakaveritkin olivat mukana, mutta niistä ei tahdo kunnon kuvaa saada, kun painavat heti vapauteen päästyään tassut täysillä peltotielle ja pelloille juoksemaan!


Ja pöö, onnistuu se järkkärillä oman pärstän kuvaaminen ilman apuakin. Tästä kuvasta ei ota mitään selvää mitä mielessäni liikkuu, mutta uudet halbis pokat on päässä ja hyvin näyttää pelittävän!


AIka mahtavia muhkupilviä oli taivaalla joten päätin sitten kuvata nekin ohi mennen. 
Olisi tosi hienoa kuvata kaikkia rakennuksia ja antaa teille muutakin katseltavaa kuin pillviä, peltoja, metsäteitä.  Toivotaan, että saan muutakin kuvattavaa teille tänävuonna. Olen vain niin ärettömän innokas liikumaan luonnossa ja mikä sen rauhallisempaa olisikaan kuin metsätiellä liikkuminen luonnon rauhassa.


 Pilkistäähän se aurinkokin sieltä pilvien välistä.


Taivaalla kulki pieni yksinäinen hattara pilvi joten en voinut olla sitä kuvaamatta!


Pellolle päästiin, Miinaa ja Elmoa ei näyt missään? Melkein sen arvasinkin, että saadaan hetki seisahtaa ja huudella missä menee koirat?


Tästä ei voi enään peltobileet paremmaksi muuttua. Siis mein Joel se osaa kyllä keksiä ja tempasta. Joelilla oli ajatukset jossakin aivan muualla, se tuli muiden jäljessä yksin keppi kädessä ja huitoi puskia ja heiniä matalaksi. Huutelin välissä, että koitas ny laittaa tossua toisen eteen ettet jää kamalasti jälkeen. Mutta Joelia vain kiinnosti huitoa kepillä. Olisi varmaan pitänyt antaa pojulle viikate mukaan niin olisi se puskien ja heinien katkominen onnistunut vähän tehokkaammin! Poika kulki ihan omissa ajatuksissa ja välillä pysähdyin miettimäänkin, että voisin antaa pennin sen ajatuksista!
"Taitaa tulla äitiinsä".


Elmokin liittynyt Juhon ja mieheni seuraan, mutta missäs meidän Miina susi juosta kipittää ja piilottelee...


Piti kuvatessani huutaa miehelleni, että missähän se koira taas vipeltää menemään. Mies tokas, että paree tarkastaa ultrapointin avulla josko se olisi jossakin lähettyvillä. Ei kovin kaukana ollut meistä, joten pian se sieltä hyökkäisi taikaisin pellolle meidän muiden seuraan.


Siellähän se meneekin! Mutta ei pellot kauan kiinnostanut, kun piti päästä jo takaisin ojan ylitse metsikköön!
"luontainen tarve, kun tulee niin minkäs sille sitten voit"!


Sieltähän tulee Elmo kieli pitkällä!
Alkaa vissiin naisen perässä juokseminen olemaan vähän rankkaa puuhaa, kun toinen on luotu kulkemaan metsässä ja kulkee siellä gasellin kevein askelin. Elmolla tosin ei puhtia riitä juosta Miinan perässä joten useimmin Elmo liikkuu meidän lähettyvillä ja antaa Miinan koheltaa yksinään koheltamisensa.


Tässä selvästi Elmolla on mietintä myssy päällä, että pitäisikö vai eikö pitäisi mennä toiselle puolen ojaa?


Joelilla keppijumppa jatkuu ja ilme kertoo, että kivaa on ja uusia juonia suunnittelee...
Mitähän sillä on mielessä?


Huomasin, että metsänreunalla on iso kivi ja tiesin, että se vetää ainakin toisen junnun puoleena. No Joel luonnollisestikin päätti juosta sinne kivelle heti sen huomattuaan. Ajattelin, että tässä vaiheessa on pakko tulla jotain hauskaa tai ainakin jotain sen suuntaista...
Siellä se edelleen touhus sen kepin kanssa ja heitteli sitä jaloillaan. Olisi ehkä pitänyt ottaa oikein videokuvaa sen touhuista...


Joel huusi, että katto tänne!! No minähän sitten katsoin, poika huusi, että äite tuus tänne kiven päälle kiipeilemään. Mä totesin heti, että no en kyllä tule!! Minä muka taas kiipeilemään ja mitenkähän kävi edellisen kiipeilyn, kun piti nousta renkaan päälle. Mätkähdin kuravellin sekaan ja jos nyt olisin kiivennykt tuonne kivelle niin todennäköisesti olisin pudonnut suoraan naamalleni ojaan. Olisihan se ollut sitten mukavaa lähteä sairaalaan naama mustana seuraavana aamuna, mutta siinäpä olisi sitten mennyt kaikki hoidot samalla kerralla!
Päätin siis olla kiipeämättä ja katsella, kun poika esitteli mulle suuren suurta keskariaan... "keppiään"! Mutta viestin varmaan moni tajusi? Ilmeisesti ei tykännyt kauheasti siitä etten kiivennyt kivelle!
Olenko mää nyt sitten huono äiti, kun en uhraa hetkeä lapselleni ja mene sen kanssa kiipeilemään kiville? Omasta mielestäni O.L.E.N!! 
Päätin, että seuraavalla kerralla, kun menemme jonnekin ulkoilemaan niin heitän kameran ukkokullalle ja menen mukuloiden kanssa riehumaan kiville, puunoksille ym... voisi vähän avartaa munkin äitiyttä ja saada uusia näkökulmia kasvatus asioihin!


Seisoin vähän matkan päässä Joelista ja kuvailin peltomaisemia. Ihmettelin, kun jostaikin puun takaa kuului kovaa ähinää..
Minusta se kuullosti jotenkin tällläiseltä...
äähh...irtoa...nyt irti idiootti siitä, ääähhh, koita nyt irrota jo!!
Samalla näitä ääniä kuunnellessani katselin, että puskat heiluu kovalla vauhdilla. Siis repesin niin järjettömään nauruun, että kerrankin oli oikein kosminen olotila. Juuri tätä olin odottanut, että koska se keksii tehdä jotakin mikä saisi minut repeämään täydelliseen nauruun! Joel päätti repiä jotakin puskaa maasta irti ja ähisi sen kimpussa yksinään metsänreunalla. Totesin vain, että voi hyvänen aika, kun pienellä miehellä on tekemisen puutetta!
Isäntä huusikin Joelille, että koitas tulla pois sieltä ja pidä ne näppisi ilmassa, koska siellä voi sitten oikeesti olla käärmeitä. 
Siinä vaiheessa poika antoi periksi ja juoksi lujaa pois puskan kimpusta!


Laajalla peltoalueella sitä alkaa mielikuvitus laukkaamaan todella vauhdilla. Jos minulla olisi visuaalista silmää, taiteilijan luonnetta ja vähän taitoa käyttää erilaisia grafiikka ohjelmia niin voisin luoda allaolevaan kuvaan aivan erilaisen maailman.

Sain vain idean tuosta taipuneena olevasta koivusta, että sehän on kuin portti salaiseen puutarhaan!


Taitaa Miinallakin olla joku taidentunti meneillään, kun nokka maata pitkin mennään. Lähinnä maamyyrien haistelu taitaa olla menossa jälleen kerran!


Isäntä päättää opettaa ultrapointin ja gps:n käyttöä Juholle. Pitäähän tuleville metsämiehille opettaa miten se koira löytyy sieltä metsästä jos se katoaa jonnekin ja miten se paikannetaan. 


Päätin ottaa pienen luovan tauon kuvaamisesta ja annoin kameran miehelle. Sanoin vain, että napsi sää nyt välillä kuvia ja sai se muutaman hyvän onnistumaan...



Sain varmaan valhtelemati puolituntia houkutella esikoistani yhteiskuvaan. Sitä ei sitten millään saa astumaan kameran eteen.


Ilmekin sen kertoo kaikilla, että tästä ei nyt tule yhtään mitään. Äiti ja lapset kuvat ovat kyllä meidän perheessä ihan parhaita ja ilmeet niissä mukana. Joelilla oli kyllä niin villi päivä, että siitä ei saanut kunnon kuvaa millään...välillä oli lakki vinossa, tai pokat aivan nurinperin. poika pisti niin pelleilyksi, että meikäläisellä sattui mahaan nauraessani näiden kahden touhotukselle!


Jospa ei olisi pojat huomanneet, niin ei olisi äippäkään kuvannut. Paluumatkalla huomattiin ojassa sammakon kutua.. vai mitä lie, mutta enpä ole pitkään aikaan näitä nähnyt. Saas kattoman löytyykö sitten syksymmällä sammakoita ojasta?


Tästä pitäisi tehdä hirvikoira!!
Maamyyrä koira siitä paremminkin tulee!
ehkä kovalla koulutuksella saamme sen vielä syksyllä hirven perässä menemään.


Sellainen reissu meillä jälleen kerran oli ja seuraavana päivänä olikin se mun leikkauspäivä edessä. 

Kerron siitä sitten ihan vain pikkuisen, mutta en mitään romaania. Miettinyt olen sitä, että kerronko vai enkö kerro, koska kaikki eivät halua ja jaksa lukea mitään tarinoita kohdun poistosta. Joten te saatte päättää!!

4 kommenttia:

  1. Olipa just sellaset maisemat, missä eväät ois maistuneet hurjan hyviltä. Ihana touhusetä tuo Joel <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä mielessä kävi jälkeenpäin, että miksei sitten otettu niitä eväitä ja nautittu ulkoilmasta oikein kunnolla. Seuraavan kerran ollaan sitten viisaampia tämänkin asian kanssa. :) Joel on kyllä mein perheen viihdyttäjä ja saa aikaan ihmisissä melkolaista huvittumista! "taitaa tulla äitiinsä"! :)

      Poista
  2. Teillä on ollut ihana retki! :) Hyviä kuvia! :)

    Joel on järjestänyt teille ohjelmaa retkellä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä oli hauskasta touhuamista jälleen kerran!

      Joelista ei tiedä vaikka siitä tulisi aikanaan joku suuri koomikko. Onhan se silti aivan vallattoman ihanaa, että lapset osaavat irrotella ja saa vanhemmat nauramaan kovaan ääneen. Mikä se elämässä olisikaan parempaa kuin lasten nauru ja iloinen perhe! :)

      Poista