lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kinkku-Aurajuusto piirakka!

Päätin pitkästä aikaa tedä omaa suursuosikkiani eli kinkkupiirakkaa. Olin täysin unohtanut päästäni ohjeen jonka olen joskus aikanaan saanut erittäin hyvään piirakkaan. Pakko oli sitten alkaa koluamaan netin ihmeellistä maailmaa ja etsiä jokin vastaava ohje omalle suosikilleni. 
Tarpeeksi hyvä ohje löytyi ja siitä sitten valmistamaan oman makuista piirakkaa!


Kinkku-Aurajuusto piirakka

Ohje:

(Käytin pirkan valmis piirakka taikinaa)

1  pss kinkkukuutioita
2 pkt  Pirkan piirakkataikinaa
1  iso punainen paprika
1  nippu persiljaa
1 pss aurajuustoa muruina
2-3 kananmunaa
1-2 purkkia ruokakermaa
suolaa
mustapippuria

Ohjeesta tulee uunipellillinen piirakka.

Anna piirakka taikinoiden sulaa huoneen lämmössä kunnolla. Yhdistä taikinat keskenään ja kauli tai tasoittele käsin leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. 

Ripottele kinkkukuutiot, paprikakuutiot tai suikaleet, aurajuusto murut, ja persilja taikinan päälle. Lisää ripaus suolaa ja mustapippuria.

Vatkaa kananmunat rikki ja lisää joukkoon ruokakerma. Kaada tasaisesti piirakan päälle.

Paista uunissa 200 C:ssa n.1 h tai niin kauan kunnes piirakka on kevyesti ruskea ja kypsä.

Lisukkeeksi voit laittaa tuoresalattia tai jotakin muuta oman makusi mukaan.
Laitoin omalle lautaselle piirakan kaveriksi vuohenjuusto siivuja, sekä tommies tomaatin palasia. 



Nyt minulla on tämä ohje täällä blogissa tallella joten voin täältä napata sen tarvittaessani ja muokata sitä aina uudelleen ja uudelleen.

Tämä oli hyvää ja maittavaa, mutta tuli pistettyä pikkuisen liikaa suolaa pinnalle. Meidän miesväki tykkäsi tästä ihan tälläisenään ja sanoivat, että eihän tässä liikaa suolaa ole, mutta omassa suussani tämä kyllä maistui vähän liian suolaiselta.

"Ollaan siis varovaisia sen suolamäärän kanssa"!

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Haaste: epämiellyttävin tuote!

Sain Kikiltä http://kikishome-kiki.blogspot.fi/ blogista haasteen ja nyt minun pitäisi sitten selvitä tästä haasteesta ehjinnahoin. 
Haasteita putkahtelee aina silloin tällöin toisilta bloggareilta ja niihin on kiva vastailla. Ennenkuin alatte lukemaan minun vastauksiani niin kannattaa käydä klikkaamassa itsensä kikin blogiin ja katsella hänen vastauksiaan. Siinä on kuulkaas sellanen nainen jolla on sana hallussa ja saatte varmasti viikon parhaat naurut. Kiki on blogikeskuudessamme tullut tunnetuksi herskyvästä ja lentävästä huumoristaan. Suosittelen siis vilkaisemaan sen blogia! Jos sää eksyit tänne niin mee nyt ihmees tsekkaamaan sen naisen jutut!

Itse haastikseen...

1. Lempivärini sisustuksessa.?

Tähän voisi vastata, että voisin joskus testauttaa oman värikarttani. Olisi mielenkiintoista nähdä ja kuulla missä mennään ja mitkä värit ovat minulle sopivimpia.
Sisustuksessa toistuu melkein aina tummanruskea, harmaa, hopea, valkoinen, musta, beige, mokan värit. Lähinnä varmaan lämpimiä ja vaaleita väriä jotka saavata aikaan rauhallisen tunnelman ja levottomuus jää kodin ulko-ovien toiselle puolelle.

2. suosikkini leivonnassa?

Ensimmäisenä, kun alan harkitsemaan leipomista niin kaivan esiin ammattikoulun keittiöpuolelta saamani kirjan esiin ja sieltähän ne parhaat ohjeet löytyy niin pullan perusohjeesta karjalanpiirakkaan asti.
Eiköhän se munkkien valmistus ole se kaikkein mieleisin, mutta aina ei voi syödä pelkkiä munkkeja ja välillä tarvitaan jotain muutakin joten silloin TaRa leipoo juustokakun!
Juustokakut ovat siis suuria suosikkejan, mutta niitä tehdessä pitää olla sellainen tietyntyyppinen fiilis, koska ovat tosi työläitä tehdä.

3. viisi blogisuosikkiani?


Suosikkeja löytyy vaikka kuinka monta ja laidasta laitaan, mutta nämä ovat nyt ne hot listalla olevat. Muistin menetys varmaan meneillään, koska en oikeesti enään muista kuinka monessa olen käynyt vierailemassa ja kommentoimassa. 

4. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssä?

Meille hankittiin tässä pari kuukautta sitten  netflixi, jep mä jäin koukkuun heti ensimmäisestä katselukerrasta ja totesin, että nyt mä en sitten varmaan muuta teekkään kuin vahtaan kaikki vapaa aikani flixiä!
Löytyipä sieltä sitten vapmppyyri päiväkirjoista kaksi tuotantokautta ja kerran kun aloin katsomaan niin pitihän ne kaikki jaksot sitten katsoa läpi. Välillä tuntui pääkopassa, että muutunkohan minäkin kohta vamppyyriksi ja onkohan mun elämäni ihan kohdillaan? Välillä hoin itsekseni, että T...A hanki itsellesi elämä...!
Suosikkihahmoni tietenkin on sarjan pahispoika eli Damon Salvatore eli Ian Sommerhalder.


Selaisin fixiä läpi ja mietein, että mitä muuta kivaa katsottavaa löytyisi, vamppyyrit oli nimittäin jo moneen kertaan nähty ja läpi katseltu. 

Seuraavaksi menin jälleen ajassa taaksepäin ja palasin vuoteen 1999, samaan vuoteen jolloin valmistuin merkonomiksi. Samana vuonna tv:ssä pyöri roswell sarja ja tietenkin siinä oli pääosassa ufot jotka olivat tulla tupsahtaneet maanpäälle ja etsivät omaa itseään, keitä he ovat ja mistä tulevat! Sarjaa löytyi flixistä peräti kolmen tuotantokauden verran ja enempää sitä ei edes kuvattu. Tuli hurjat teinivuoteni mieleen tätä sarjaa katsellessani ja voi hyvänen aika sitä muotia vuonna 1999. Minä sentään mikään teini enään tuona vuonna ollut, mutta se muoti! voi hyvänen aika sentään...
Sarjan pahissymppis on tietenkin 
Michael Guerin eli Brendan Fehr


Vamppyyrit ja ufot koukuttaa, mutta hyvää ajanviihdettä silloin, kun ei tiedä mitä tekisi. Nämä nyt sattuvat olemaan hitti vielä tänäkinpäivänä joten eipä unohdeta näitä kahta hyvää sarjaa.
Tässä olivat omat suosikkini ja nyt mä muutun takaisin 40 kympin kriisiä lähestyvää akaksi ja palaan takaisin maanpinnalle.

5.  Designesine tai -huonekalu, joka ei ikinä tule meille.

Aneta Skogaby-lattiavalaisin

Olen miettinyt valokuvausta harrastavana henkilönä, että miten tämä lattia lamppu sopisi meidän sisustukseen? Ymmärrän täysin lattialampun jos se on lattialamppu, mutta tämähän on tehty suoraan kameran jalustalle!  Muotia tai ei, olen moneen kertaan pohtinut ostaisinko tälläisen vai en ja tullut nyt siihen päätökseen, että en! Tähän kysymykseen on myös helppo vastata, että ei yksinkertaisesti sovi minun sisustustyyliini! Meiltä ei löytyisi tälle eres paikkaa, kun kaikki nurkat ovat täynnä huonekaluja sisustusjuttuja. Jos nyt joku siellä alkaa kommentoimaan, että mikset voisi tehdä poikkeusta ja kokeilla jotain erilaista ja normista poikkeavaa. Uudet kokeilut avartavat ja saatat löytää istsestäsi uusia puolia sisustuksen saralla! ei..ei..ei ja ei!!
Seuraava kysymys KIITOS!!


Seuraavax lähettäisin tämän haastiksen kysymyksen 3 kohdalla luettelemilleni viidelle bloggaajalle. Osa teistä onkin vastannut tähän haastikseen ja tämän haastiksen saa siis muutkin ottaa mukaan omaan blogiinsa. 

Minua silti mietityttää miten Essi selviytyy tästä haastiksesta joten haastampa essin tähän samaan haastikseen!


Käykääpä kurkkaamassa essin blogia ja essi on muuten mukana myös bubblaressa kuten minäkin joten pitää vähän tuttua tyyppiä mainostaa!! 

Tarkoituksenani olisi jossakin vaiheessa laittaa teille lukijoille erilainen hastis tulemaan, mutta sen viritteleminen kestää nyt hieman aikaa. Sen verran voin todeta, että siitä tulee kyllä kaikkien aikojen sensaatio ja erittäin omaperäisin haaste jollaiseen en ole vielä törmännyt bloggauksen saralla. Odotelkaahan siis vielä tovi!




perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kevättä rinnassa!

Pariviikkoa sitten heräsin jälleen siihen todellisuuteen, että kevät on taas saapunut suomeen. Mistä huomaan kevään saapuneen no esimerkiksi siitä, että pajunkissat ovat kukkineet jo jonkin aikaa ja joutsenet saapuivat jälleen kauan odotetun tauon jälkeen (perslammelle). Meidän lähistöllä on sellainen pieni lampi jota kutsutaan perslammeksi, en tiedä mistä moisen nimen kyläläiset ovat tälle lammelle antaneet. Joka kevät joutsen pari laskeutuu jäiden sulamisen aikaan lampeen ja alkavat parittelunsa. Joutsenten lisäksi siellä on luonnollisestikin sorsia, sekä muita pienenpiä lintuja. 

Istuin päivällä nojatuolissani ja katselin ikkunasta ulos kuinka edellisyön myrsky oli hieman näyttämässä laantumisen merkkejä ja ajattelin, että jospa lähtisin tekemään koirien kanssa lenkille. Oli siinä lenkille lähdössä myös toinenkin syy! Mieleeni tuli jälleen joutsenet ja mietin päässäni, että sattuisivatkohan ne olemaan nyt perslammella jos lähtisin sinne suunnalle lenkkeilemään, sattuisin saamaan niistä jopa yhden kuvankin. 
Päässäni vellasin ja kelasin vain paria asiaa: otanko koirat mukaan? en, otan, en, otan, en! Päätin kuitenkin, että otan. Koirat ovat olleet jo muutaman päivän niin levottomalla päällä, kun eivät ole päässeet juoksemaan vapaana kunnon lenkkiä joten päätin helpottaa hännän heiluttajien olotilaa ja ottaa ne mukaani lenkille. Koirien lisäksi mukaani lähti jälleen kameralaukku, kamera ja uusi objektiivini. Ajattelin, että otan kameran jokatapauksessa mukaan oli siellä perslammella sitten joutsenia tai ei niin ainahan sitä metsälenkeiltään jotain kivoja kuvia saa napatuksi.

Etsin kaapista Miinan tutkapannan, koska se oli oltava mukana Miinan kaulassa siltä varalta jos neiti lähtisikin omille reiteilleen niin minun olisi helpompaa paikantaa koira. Olisittepa kuulkaas nähneet millainen meteli syntyi, kun otin tutkapannan käsiini!!! Ensinnäkin Miina syöksyi lujaa luokseni ja ei malttanut pysyä paikallaan sekunttiakaan, kun tiesi pääsevänsä vapaasti liikkumaan luontoon. Elmolla ei meinannut jalat ja häntä pysyä riemusta lainkaan paikallaan. Koirille tuli ihan hepulit ja oikein kunnon riitakin keskenään, kun kilpailivat siitä, että kumpikos meistä oikeesti mamin mukaan lähtee. "aika hassuja tapauksia nämä meidän hännän heiluttajat"!
Ajattelin, että Elmon väsytän oikein kunnolla lenkillä, että nukkuisi seuraavan yön paremmin. Viime yönä Elmo piti ihan ihme kohkausta läpi yön ja kulki pitkin kämppää levottomasti. Miehen kanssa yöllä herättiin sen ihme touhuiluun ja kävin elmon epi lääkkeenkin hakemassa varalle jos Elmo sattuukin saamaan kohtauksen. Joskus Elmo kättäytyy vähän oudosti ennen epi kohtauksen tulemista. Mutta tälläkertaa ei todellakaan ollut kyse mistään epikohtauksen tulemisesta vaan meidän poika parka pelkäsi ulkona käyvää myrskyä ja siitä johtuvaa vinkunaa! 
Ihmettelen suuresti sillä Elmo ei esimerkiksi pelkää ukkosta lainkaan!

Pääsin koirien kanssa viimeinkin ulos ja liikenteeseen!
Ilma suosi mukavasti ulkoilevaa emäntää ja koiria, mutta tuuli kyllä vähän vieläkin liikaa joka pisti vähän närästämään olotilaa. Päätin kuitenkin jatkaa matkaa ja käydä katsomassa näkyisikö niitä joutsenia siellä lammella vai ei?
Mitä lähemmäs saavuimme perslammen ympärillä olevia peltoja sitä enemmän kovensin vauhtia peltojen suuntaan. Pellot oli nimittäin ylitettävä ennekuin pääsisi lammen reunuksille kuvaamaan. Huomasin jo kaukaa, että puskien välistä vilahti valkoinen kohta ja siinä vaiheessa tulikin jo kiire kaivaa kameraa laukusta ja nopeasti. Tälläkertaa osuin juuri oikeaan aikaan lammelle ja siellä näkyi olevan kaksi isoa joutsenta. 
Seuraavaksi minua alkoi vähän jännittämään miten kävisi? lähtisivätkö joutsenet lentoon saman tien huomatessaan koirien juoksemisen pelloilla? 
Koirat ainakin juoksivat ihan innoissaan pellolla ja siinä niiden juostessa huomasin kuinka suuri määtä pieniä lintuja nousi pellosta ilmaan ja Miina jahtasi ainakin yhtä pikkulintua ja taisi Elmokin jahdata vähän matkaa. Innostus kuitenkin pikkulintuja kohtaan unohtui saman tien ja koirat jatkoivat matkaa metsänreunaa myöden metsään. 
Joutsen pari huomasi kuitenkin, että nyt pellolla tapahtuu jotakin outoa ja heidän lähistölleen saapui kutsumattomia vieraita joten päättivät alkaa pitämään melko kovaa meteliä keskenään ja ei siinä montaa minuuttia aikaa kulunutkaan, kun päättivät ottaa jalat alleen ja lähteä lentoon. 
Siinä vaiheessa myös minä päätin ottaa kameran esiin ja kerrankin olla ajoissa kuvaamisessa!!
Jotenkin tuli vähän sellainen tunne, että kunhan eivät vain hyökkäisi kimppuuni ja varauksellisesti otin myös kuvaamisenkin. Yritin liikkua mahdollisimman rauhallisin liikkein ja nauttia vain mahdollisuudesta kuvata yhtä suomen kauneinta vesilintua!
Siinä se joutsenpari kierteli hetken pääni yläpuolella kuin esitellen minulle kaunista olemustaan ja hetkisen kuluttua laskeutuivat takaisin lampeen. Siinä vaiheessa päätin ottaa pienoisen riskin ja lähteä kävelemään lähemmäs lammen reunaa siinä toivossa, että saisin lisäkuvia näistä ihanista otuksista. 

Lammen reunalle päästyäni Elmokin alkoi kiinnostumaan joutsenista ja jähmettyi paikalleen tuijottamaan niitä. Ihmettelin kyllä suuresti, että koirat eivät haukkuneet juuri lainkaan joutsenia.

Seuraavassa onkin sitten otoksia päivän joutsenista..
Toinen joutsenista päätti vähän pullistella ja esitellä minulle isoja valtavia siipiään..



Joutsen on vain niin mielettömän kaunis lintu! Onneksi sain uuden objektiivin ja nyt, kun tiedän näiden jälleen pesivän lammella niin voin käydä niitä aina silloin tällöin tähyilemässä ja kuvailemassa!






Miinalla vauhti päällä, kun kerran vapaaksi pääsee niin siitä pitää ottaa kaikki ilo irti! 


Yhdessä on aina parempi säntäillä edes takaisin peltoa!


Tässä pysähdys ja selvästi mietintä hetki, että mikä ihmeen ääni se oli? Joutsenet jossakin pitävät meteliä ja Elmokin on havainnut valkoiset linnut lammessa!


Joutsenet päättivät lähteä toiseen paikkaan ja me jäimme korien kanssa katselemaan niiden lentoa. Kyllä ne vielä sieltä palaavat takaisin ja minä olen jälleen kamerani kanssa valmiina odottamaan niiden paluuta. Seuraavalla kerralla taidan jättää koirat kotiin niin saan ihan rauhassa seurata sivummalta joutsenten elämää siellä lammella ja kuvailla rauhassa näitä kauniita valkoisia uljaita lintuja.


Päätin napata parit makro kuvat poistuessamme peltoalueelta. Pakko tunnustaa, että ei meikäläiselläkään taida kaikki kotkat olla kotona! Eilen ilmoitin miehelleni, että jotakin vikaa tässä uudessa objektiivissa on, kun en saa makro nappia siirrettyä sitten niin millään makro asentoon. Mies sanoi vain, että no sitten sun pitää soittaa sinne netanttilaan ja kertoa, että pitää lähettää uusi objektiivi tilalle jos kerran siinä on vikaa? öö.. olin illalla sängynpohjassa makoilemassa vällyjen alla ja ihmettelin, kun miehellä oli kamera kädessä. käveli mun luokse ja sanoi, että eihän tässä mitään vikaa ole, ainakin minä sain sen napin siirrettyä makrotilaan! mitäh..hä.. miten? mä inisin jälleen! no katsos nyt näin se siirtyy. Pakko sitä oli sitten kokeilla ja kappas niinhän se siirtyikin. No tänä aamusta taas en saanut sitä millään, mutta kun aikani mietein ja mietein miten se liikkuu niin kyllä viimein aivonikin alkoivat oppia jälleen jotain uutta! 
Miten ihminen voi mennä niin tyhmäksi, että ei osaa yhtä nappia siirtää oikein?
Mähän kirjoitin edelliseen postaukseen, että tämän objektiivin harjoittelussa menee varmasti koko seuraava vuosi!
Mutta sain mää sillä onneksi kuvauttua muutamat makro kuvat joten tässä ne nyt sitten ovat. Pajunkissat, käpy ja heinät....






Sitä voi löytää yllättäviäkin juttuja metsän keskeltä, kun oikein siristää silmiään. Katselin metsätien reunalla, että mikä ihme tuo on ja koska se siihen on pöllähtänyt? ei tuo viimeksi kyllä tuossa ollut?
Kivimuuri ihan selvästihän se on. Ollaan muuten miehen kanssa jätetty melko usein auto kivimuurin toisellapuolella olevalle peltotien pätkälle ja en ole tätäkään mukamas ennen huomannut siellä olevan!


Sitten lopuksi pieni kevennys kuvien lopuksi!!
Tätä kuvaa en lähtenyt merkitsemään millään muodolla, kun ajattelin vain heittää huumori mielellä. Tästä näkee, että kevättä on rinnassa vaikka kevät ei mitenkään liity tähän kuvaan. 
Mikä sarvipää se minua siellä metsänreunalla kyttää? En ole moista koskaan aikaisemmin nähnyt, mutta myrsky kaato se on ja mielenkiintoisen näköisesti katkastu puujuuri toimii suuna ja silmäkin löytynee sarvineen päivineen jos oikein tarkkaan katsoo!


Jokos teillä muilla lukijoilla, seuraajilla alkaa olemaan kevättä rinnassa?


keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Uusi Objektiivi!

Viime perjantaina sain vimeinkin kauan kaipaamani uuden objektiivin järkkäriini. Päätin heti testailla uutta objektiivia kamerallani jotta näkisin millaisia otoksia sillä saa napsittua. Jotenkin minusta tuntuu, että tämän objektiivin opetteluun minulla tulee menemään jonkin aikaa ennenkuin pääsen sen saloista kiinni. Tämä kevät ja kesä tulee olemaan harjoittelun paikka, mutta eipä minulla olen minnekään kiire joten enköhän pysty ottamaan itselleni aikaa objektiivin käytön harjoitteluun. 

Kamereani on siis canon eos 600D Sain tämän viime kesänä hankittua ja silloin tämä oli ihan uusin malli 600 d:Stä.
Tähän asti olen kuvaillut kameran mukana tulleella 18-55 mm objektiivilla ja nyt päätin hankkia tuosta seuraavan objektiivin joka sopisi aloittelevalle harrastajalle!

Nyt siis kamerasta löytyy Tamron AF DI 70-300mm  f/4.0-5.6/ canon
Hintaa objektiiville tuli NetAnttilasta tilatessa 129,90 €
Tämän objektiivin ja hinnan nähtyäni päätin, että tuohan on minun ja nyt sen tilaan. Joskus se päätös on tehtävä ja jos haluaa harrastuksessaan mennä eteenpäin niin silloin on pakko ottaa pieni riski ja napata kala onkeen! Itselläni ei ole pahemmin näistä objektiiveista suurempaa kokemusta, mutta tällä kuvatessa totesin, että ainakin saan kauempaa otettua hyviä kuvia ja lähentää kohdetta mukavasti!

Toisin sanoen objektiivi varasto alkaa pikkuhiljalleen kasvamaan ja täyttymään. Olen myös päättäväisesti päättänyt, että jossakin vaiheessa vaihtuu kamerakin uuteen, mutta nyt mennään vielä pitkä tovin kuussatasella etiäpäin!

Elmo sattui olemaan pihalla kiinni narun päässä juuri sopivaan aikaan, kun napsasin ensimmäiset kuvat uudella objektiivilla. Rappusilta kuvasin ja hyvin otti matkan etäisyyden tämä objektiivi.



Pitihän sitä testata ja ottaa kuva kuustakin. Ei nyt ihan paras mahdollinen kuva kuusta, mutta aina voi yrittää petrata.


Tämä neiti on kyllä ihan väsyneen näköinen, taisi juuri nousta ylös uniltaan, kun näki minun seisovan rappusilla kamera kädessä!


Kyllä mä vielä jonakin päivänä saan napattua tällä uudella objektiivilla sen yhden täydellisen lintukuvan!




Anopilla oli kaunis ruusukimppu pöydällä ja päätin testata vähän kameran lähikuvausta uudella objektiivilla. 




Kerran kun pääsisi kuvamaan oikein läheltä näitä pikkulintuja meidän lintulaudalla niin olisin tosi tyytyväinen. Nämä pikkulinnut, kun ovat vaan niin vietävän nopeita liikkeissään. Pitää vissiin alkaa harjoittamaan käsinopeutta, että saisin napatuksi hyviä kuvia.
Lisäksi mitä lähemmäs kävelen niin linnut lähtevät heti karkuun joten kameraltakin vaaditaan hyvää objektiivia jos tahtoo saada hyvän lähikuvan pikkulintusesta. Joskus ajattelin, että isken kameran kiinni jonnekin hyvin lähelle lintulautaa koko päiväksi ja annan sen automaattisesti paukuttaa kuvia ja tarkastan jossakin vaiheessa millaisia kuvia kamera on napsinut.





Yllättävän paljon nämä kuvat muistuttavat niitä kuvia joita otin ensimmäistä kertaa ensimmäisellä järjestelmäkamerallani joka oli canonin eos 1100 d is versio. Huomaan silti, että pieni ero kuvissa on, koska 110 d tuotti 12 megapixelin kuvan laatua ja tämä 600D tuottaa 18 megapixeliä. Eihän niissä niin suurta eroa ole, mutta aina se pixeli vaikuttaa kuvan laatuun. Ehkä hieman pehmeämpiä kuvia saa tällä uudella. Kunhan pääsen oikein kunnolla jyvälle tästä kamerani saloista ja kuvausohjelmista niin odotan, että jotakin tapahtuu myös valokuvien suhteen täällä bloginkin puolella. 

Mieleni tekee hirmuisesti jonnekin valokuvaus kursille tai koulutukseen jossa voisi opetella kaikkea hienoa ja kivaa tällä kameralla. 

Katsotaan sitten millaisia otoksia saan tämän kevään ja kesän aikana napsittua tällä uudella objektiivilla!


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Eläimellistä menoa!

 Meidän talossa on ollut kyllä viimeisen viikon aikana sellaista menoa, että välillä on täytynyt oikein hetkeksi pysähtyä miettimään missä oikein mennään. Välillä pitää oikein puristaa omaa päätään ja todeta, että mikä maa, mikä planeetta, mikä vuosi, mikä päivä? Kuullostaa varmaan tutulta vai kuulostaako?

Itselläni on ollut menoa melkein joka päivä johonkin suuntaan, sovittuja aikatauluja niin fysioterapiaan kuin lääkäriin. Viikolla sitä välillä ajattelee, että huomenna mä sitten teen tuon jutun ja ylihuomenna otan lepoa! Niinhän sitä luulisi, mutta ei se vain mene niinkuin ajattelee. Sitä aloittaa viikkonsa maanantaista ja yhtäkkiä huomaakin olevansa sunnuntaissa, mutta mihin meni ne muut viisi päivää? Voiko viikot oikeasti mennä näin vauhdilla?
Täytyy myöntää, että kyllä sitä vain työttömälläkin aika kuluu kuin siivillä ja riitää tekemistä ja puuhastelua pitkin viikkoa!

Mutta entäpäs se viime viikko?
Istuin eräänä päivänä sohvan pohjalla jutellen puhelimeen erään perhetuttavan kanssa ja keskustelimme mistäs muustakaan kuin kissoista. Kyselin onko tiedossa, että heidän kissat olisivat jo tiineenä? Eipä olleet, eikä ollut kollejakaan pahemmin näkynyt heidän kulmillaan. Mietiskelin päässäni, että meidän Selma täyttää pian vuoden ja alkaa varmasti olemaan pian ensimmäisen kiiman aika! 
Puhelu ei kovin kauan kestänyt, kun sovittiin kyläilypäivää keväämmälle josko hän tulisi katsomaan millaiselta meidän koti täällä maalla näyttää hänen silmissän.

Puhelun loputtua jäin tuijottamaan silmät pyöreän ulos ja ihmettelin, että mitä tuolla ulkona nyt oikein tapahtuu! Meidän Selma ryntäili yksinään edes takaisin kovaa laukkaa pitkin tietä ja pitkin pihaa. Ajattelin itsekseni, että non niin nyt siitä kiltistä kotikissasta tuli sitten ihan pöhköpää hullu villikko joka ryntäilee kuin tautinen edes takaisin pihaa. Hetken ajattelin, että kyllä tuon kissan outoon käyttäytymiseen täytyy olla jokin järkeväkin selitys! Kävi kyllä mielessäni ensin, että voiko se nauttia noin innolla päästessään pihalle vapaana juoksemaan, mutta se ei nyt oikein tuntunut täsämäävän meikäläisen ajatusmaailmaan. Selmahan on vapaana joka päivä ja kulkee omia reittejään, mutta ei se kyllä noin riehakas ole ollut vielä pihalla. Jokin oli selvästi sekoittanut meidän neitikissan pään, mutta mikä...
Hetken päästä aloin hihittämään sellaista iloisen iloista pikku tyttömäistä hihitystä, mikäli mieheni olisi nähnyt ilmeeni niin olisi se varmasti katsonut minua kaksi kertaa ja sanonut, että ei voi olla totta! "olek sää ihan terve"!
Selma juoksi ihan järjetöntä laukkaa tietä pitkin anopin ja apen taloa kohti ja mikäs se siellä perässä mennä tepsuttikaan rauhallisin tasaisin askelin? No naapurin kollipoikahan se siellä meidän Selma parkaa jahtasi ja tajusin kyseessä olevan kosio reissu!
Meidän Selmalla oli siis kiima alkanut ja kohtasi elämänsä ensimmäisen kerran kollipojan joka tosiaankaan ei ollut mikään pieni kollikissa!Itseasiassa tämä oli ensimmäinen kerta, kun selma tapaa toisen kissan näillä kulmilla joten se varmasti aiheutti selmalle varsinaisen shokkitilan ja voin vain kuvitella miltä tytsistä tuntui,kun kolli juoksee perässä ja jahtaa...
Siitä se sitten alkoi meidän selman kolliretket, kolmatta vuorokautta sen kollin kanssa rehatiin jossakin en tiedä missä, mutta minä olin välillä todella huolissani kissastani ja melkein porua väänsin, kun oli yli vuorokauden yhtäjaksoisesti poissa kotoa. Anopille sanoinkin, että pitääkö tässä laittaa "poliisit" perään, kun kakara katoaa maailmalle. Toiseksi pelkäsin, että jospa se kollikissa onkin riehaantunut ja käsitellyt meidän neiti kissaa oikein pahemman päiväisesti. Ihan mahottomia ajatuksia juoksi aivon nystyröissä ja välillä piti oikein toden teolla herätä kissamaailmasta pois ja todeta, että hitto vie sehän on kissa eikä mikään lapsi. Mutta kun niistä kissoista vain tulee niin älyttömän tärkeitä kotieläimiä siinä missä koiristakin. Anoppi mua rauhoittelikin ja sanoi, että "kuule tätähän sää olet halunnut ei niitä kissanpentuja tule ilman kollia, joten anna sen nyt olla sen kollin kanssa ja puuhata tarpeensa loppuun asti. Kyllä se sieltä sitten kotiin tulee, kun on saanut tarpeeksensa"! Aivaan.. aivaan.
Yhden päivän sitä kissaa etsin anopin kanssa ja seuraavana päivänä isännän kanssa. Non niin nyt te pidätte mua jo ihan höyrypäisenä, mutta ei sille voi yksinkertaisesti mitään, kun huoli iskee omasta poppoosta. 


Kyllä se routa porsaan viimeinkin kotiin ajoi ja ehjin nahoin näytti katti ovesta sisään juoksevan. Mutta missä kunnossa? voitte vain kuvitella miltä näyttää puoliksi norjanmetsäkissan-maatiaisen pitkä karva, kun on rypenyt joka paikassa pari vuorokautta. Siinä sitä sitten ensimmäisenä kissa sai kunnon shampoo pesun päälleen, kuivauksen "hiustenkuivaajalla" ja kunnon kasan murkinaa nälkäiseen mahaansa. Kyllä oli tyttö tyytyväinen, kun mami hoitaa tilanteen ja pelastaa kattineidin katastrofin aineksilta.  Yön Selma nukkuikin kotona ja aamusta lähti omille reissuilleen jälleen. Siinä taisi mennä taas seuraavat puolitoista vuorokautta kollien kanssa rehatessa, mutta eilen illalla istuessani saunassa Selma jälleen palasi ja onneksi karva oli kuiva ja puhdas. 
Tänään aamusta ajattelin, että jokohan se taas lähtee retkilleen eikä jälleen palaakkaan pariin päivään. Kyllä vain aamusta lähti omalle kierrokselle, mutta parin tunnin päästä tuli takaisin syömään ja oli sisällä melkein koko päivän. Illasta, kun lähdin Elmon kera pyörälenkille niin tytsi juoksenteli pihassa, mutta ei vielä ole tullut sisälle takaisin, saa nähdä tuleeko yöksi!

Meillä on siis ollut todella eläimellistä menoa ja koirakin ovat olleet vähän iheissään selman käyttäytymisestä. Selma on meinaan pitänyt niin jäätävää maukumista kiimansa aikana, että totesin tässä yksi päivä, että paree on kun menet nyt niiden kollien kanssa rehamaan ja palaat sitten, kun olet rauhoittunut!



Meidän Selma on kyllä niin hellyttävä ja ihmisläheinen kissaneiti, että ei parempaa kissaa meille olisi voinut enään saada. Nyt jännityksellä odotellaan kevättä josko niitä pentuja sitten alkaisi kuulumaan. Pojat ovat nimittäin varanneet kummatkin itselleen omat pennut. Anopille pitäisi mennä yksi, mutta saa nähdä tuleeko sieltä mitään. Laskin viikkoja, että vapun tienoilla pitäisi sitten olla ensimmäinen pentue syntyneenä Selmalle.


Mitäs muuta meidän suunnalle kuuluu no vauhtia piissaa ainakin eläinrintamalla..


Elmo parka sai eilen jälleen epilepsia kohtauksen ja se sai taas mielentilani järkkymään. Onneksi olin nopea ja syöksyin keittiöstä hakemaan peräruiskeen joka rauhoittaa kohtausken nopeasti. Mietin, että mikä kumma näitä kohtauksia oikein laukaisee, mutta ei kai niihin sen kummempaa selitystä löydy. Onneksi niitä ei tule kovin useasti joten välissä voi olla montakin kuukautta ennenkuin seuraava kohtaus tulee. Olemme kuitenkin varautuneet siihe, että jos kohtaukset alkaa säännöllisesti uusiutumaan niin ei se Elmollekaan helppoa ole ja jonkin verran muuttaa Elmon luonnettakin varmasti. Toivotaan, että mun paras pyörälenkki kaveri saisi olla rauhassa kohtauksilta taas vähän aikaa.


Pyöräilukausi avattiin tänään ja Elmon kanssa lenkkeily sujuu samaana malliin kuin edellisenäkin keväänä. Mutta Miinasta mulle on haastetta pitkäksi aikaa, se on niin erilainen luonteeltaan kuin elmo, mutta onhan se eri rotuinenkin ja käyttötarkoitukseltaankin eri suuntainen.

Miina tulo taloon on tehnyt selvästi hyvää Elmolle ja ovat hyvin tulleet keskenään toimeen. Leikkivät ja juoksentelevat metsäreissuilla yhdessä vapaana. Elävät ja touhuavat yhdessä, mutta pientä mustasukkaisuttakin on havaittavissa. Jos lähden toisen kanssa yksin lenkille niin toinen jää murisemaan ja ulvomaan perään. Mikäli silittelen toista ja halailen niin toinen murisee ja tuijottaa minua kiukkuisena. Melko metkoja kavereita ovat! Päivät menee kuin siivillä näiden kanssa kotona touhutessa, Elmo on yleensä sisällä ja seuraa minua askel askeleelta perässä, Miina on juoksuhihnassa pihalla ja pitää vahtia ettei kukaan vain pääse ohittamaan taloamme ilman etteikö Miina ilmaise mielipidettään. Todella herkkä tyttö Miina on ja siinä riittää kasvatus haastetta pitkään, metsälenkeillä Miina on taas nimensä veroinen ja mennä paahtaa yksinään hajujen perässä. Ehkä me vielä muutaman vuoden sisällä saadaan tästä koirasta hiottua kunnon hirvikoira.

Miinaa yritän nyt opettaa juoksemaan pyörän vierellä ja siinä on haastetta, koska miinan asekellus on aivan erilaista kuin elmon. Mutta minullahan päättäväisyyttä riittää joten tämän kevään aikana me opettelemme pyörälenkkeilyn jalot taidot... saatte sitten seurailla kuvista ja teksteistä miten se etenee..


Itse olen päättänyt, että minunkin on aika aloittaa elämän tapa muutokset ja koittaa saada painoa purotettua iso kilomäärä jota tähän ei voi merkitä, koska putoaisitte tuolilta alas sen kuultuanne. Kävin viime viikolla 4 ja 0 tarkastuksessa jossa astuin puntarille ja luku jota puntari osoitti oli minulle kauhistuksen paikka. "onneksi ne vieterit sentään eivät revenneet"!
Nämä meidän karvaiset kaverini saavat siis toimia minun personal trainereina ja lenkkeily kavereinani tämän kevään!
Tosin tämä harmaa karvainen personal traineri meinasi tänään pyöräily lenkillä vetää minulta koko käden sijoiltan, kun oli niin kauhian kova kiire ja mahoton into veto päällänsä. 

Nähtäväksi jää sitten, että putoaako yhtään kiloista kevään aikana vai näytänkö vielä kesälläkin mammutilta? Mitä veikkaatte, pitäisikö tähän laittaa jokin tavoite mikä putoaa? No aloitetaanko vaikka siitä kilosta?

Tässäpä tulikin teille tälläinen eläin postaus katsotaan mitä seuraavalla kerralla keksin.

Muistakaapa käydä siellä bubblare sivustolla josta löytyy myös minukin blogini.
Paina tästä niin pääset sivustolle kurkkaamaan blogiani.
Te jotka ette vielä tienneet niin blogini on hyväksytty ja otettu bubblaren blogi yhteisöön mukaan ja blogini löytyy lifestyle gategoriasta. 

Hauskoja lukuhetkiä!!!

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Valkosuklaa juustokaaku!

Viikonloppuna alkoi tekemään siis niin jäätävästi mieleni juustokakkua, sellainen oli vain pakko saada. Viikolla etsin jo ohjetta valkosuklaa juustokakulle ja muistin, että olen sellaisen aikaisemminkin tehnyt ja siitä postauksen tänne blogin puolelle. Päätin sitten etsiä sen ohjee, mutta huomasinkin etten ollut kirjoittanutka mitään ohjetta vaan linkittänyt linkin josta pääsee hakemaan sen ohjeen. Päätin nyt tämänkin kakun tehdessäni, että linkitän senkin ohjeen suoraan tähän niin ei tarvitse alkaa kirjoittamaan erikseen ohjetta blogiin. Juustokakun ohjeeseen pääset TÄSTÄ.

Ei mennyt taaskaan kuin strömsössä..
Kakku onnistui hyvin siitä ei ole kyse, hyytyminen onnistui ja muutin jopa ohjeen tubla annokseksi. Ajattelin vissiin, että se pienempi annos ei riitä tälle porukalle, mutta ihan hyvin riittää neljälle hengelle jos tekee ihan alkuperäisen ohjeen mukaan.
Mutta se koristelu meni kyllä aivan ketuilleen, joskus sitä luulee vain osaavansa luoda jotakin kaunista, mutta ei se nyt vain mennyt niin!




Perjantai iltana tehdessäni tätä kakkua meidän Joel kyseli, että äiti miks sää teet kakkua? Juhlitaanko me nyt Selman (kissamme) syntymäpäivää? Naurahdin kovaan ääneen ja sanoin, että no voidaan me sitäkin juhlia jos niin tahdotte ja täyttäähän meidän rakas karvaturilainen tässä kuussa vuoden. Mutta ei meillä sentään nyt kaiken maailman kissan ristiäisi juhlita, mutta kaunis ajatushan se oli pojilta. 
Piti oikein ottaa hetki miettimisaikaa ja miettiä, että minkähän takia muuten tuli äkkinäinen pakottava tarve tehdä juuri juustokakku? No sitä nyt vain teki mieleni ja eipä siinä mitään sen erikoisempaa.. "ainakaan siinä vaiheessa"!

Lauantai aamuun sitten odoteltiin ja jännitettiin, että miten sen kakun hyytymisen kanssa mahtoi käydä. Ensimmäisenä herättyäni säntäsin jääkaapille tutkailemaan tilannetta ja virnistin iloisesti ja huokaisin helpotuksesta, kakku oli hyytynyt kunnolla.

Isäntä lähti metsälle tekemään tukkeja ja minä jäin kotiin ruokaa laittamaan ja kakkua koristelemaan. Ajattelin koko ajan mielessäni, että ihan kuin olisin nyt unohtanut jotakin ollennaista! 
Ruokaa laittaessani ja kakkua koristellessani mies soitti minulle ja pyysi, että toisinko hänelle vähän evästä, kun ei ihan vielä kerkiä tulla kotiin syömään. No minä aloin laittamaan eväitä kuntoon ja edelleen mua mietitytti, että mitä mä olen unohtanut? En sitten niin millään saanut sitä tunnetta pois päästäni, mutta siinä vaiheessa kun aloin tekemään sydämen kuvioita kakun päälle koristeeksi niin siinä sitten muistin kuin salama kirkkaalta taivaalta katsoa kalenteriin. Kysyin vielä itseltäni kovaan ääneen, että herranen aika monesko päivä tänään on? 

Pakkasin miehen eväät koriin ja nappasin koirat autonperään ja kaasutin metsätielle kovaa vauhtia. Pistin töppöstä toisen eteen ja annoin koirienkin juosta oikein henkensä edestä ja nauttia jälleen vaupauden tunteesta. Pääsin perille ja istahdin kannon päälle ja kehasin miehelleni, että laitoin sinne kakkuakin mukaan.
Mies alkoi ensimmäisenä maistelemaan sitä kakkua ja siinä sen sitä syödessä kysäsin silleen salamyhkäisesti, että muistakkos muuten mikä päivä oli eilen?
Mieheni vähän katsoi minua ja sanoi, että ai niin joo hyvänen aika en muistanut. No en muistanut minäkään.. what... ollaanko me tulossa vanhoiksi?

Meillä oli kuulkaas helmikuun lopulla 28. päivä kihlapäivä!! 16-vuotta siitä, kun levillä vuonna 1998 helmikuussa mentiin kihloihin. Oltiin hiihtolomaa viettämässä äitini, siskoni ja äitini miesystävän kanssa. Päätettiin siellä lomaillessamme ostaa sormukset ja mennä pamauttaa kihloihin. Mikä siinä on, kun joka vuosi on sama juttu ettei voi muistaa omaa kihlajaispäiväänsä? Mutta eihän se kihlapäivä niin tärkeä ole kuin hää-päivä sen jos unohtaisimme niin voi hyvänen aika sentään.

Näin ne vuodet vain vierivät ja elämä menee etiäpäin. OIkein piti miettiä, että montako vuotta ollaan oltu kihloissa ja naimisissakin ollaan oltu kohta 11-vuotta. Paljon mahtuu näihin yhteisiin vuosiin ja toivon hartaasti, että niitä meille vielä suotaisiin monta eteenpäinkin. 

Ei sitä kakku sitten ihan turhan takia tehtykään. Lisäksi nuo koukerot jotka olen yrittänyt tehdä koristeeksi ovat minun ja mieheni etukirjaimet!

Vaikka kakun koristelu ei hyvin onnannutkaan tälläkertaa niin kakku meni kaikki ja hyvää oli!