sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Mutta se ei mee niin...!

Blogissani on menossa arvonta ja pääset sinne TÄSTÄ arvonta aikaakin on vielä jäjellä joten kaikki reippaasti mukaan osallistumaan!

Ennen kuin lähdemme kurkkamaan perjantai päivän touhuilujani niin haluan toivottaa uuden lukijan tervetulleeksi blogiini ja kehua vastapuoleisesti hänen aivan ihanaa blogiaan /blogejaan.

Käykääpä tutustumassa Marielisan blogiin.

Sitten mennään taas..

Perjantai suosi jälleen ulkoilijoita raikkaalla talvisella säällä. Torstai illan päivän aikana maa peittyi lumeen ja innostuin jälleen niin täysillä siitä lumen tulosta ja maan peittymisestä valkeaan lumeen. Mutta harmikseni yön aikana  osa lumesta oli sulanut tipotiehensä ja ilmakaan ei ollut aurinkoinen, mutta sentään raikas ja sopiva ulkoiluilmaksi.  päätin tehdä pienen testin ja vieläpä rohkean sellaisen.
Otin Miinan ja Elmon mukaan lenkilleni ja tälläkertaa ajatelin, että saavat liikkua mamman kanssa aivan vapaana kuin luonnon linnut.

Kyselin mieheltäni, että saisinko päästää Miinan tälläkertaa vapauteen ja antaa tytön mennä ja nauttia täysin rinnoin vapaudesta. Mies antoi luvan ja sanoi, että kävelkää sitä metsätietä pitkin niin et ainakaan pääse eksymään metsään.
Niinpä, sillä näissä metsissä en kyllä vielä yksinäni uskalla liikkua, koska tosiaankin eksymisen vaara minulla on. Parempi vielä toistaiseksi minun liikkua niissä paikoissa joissa syksyisin marjastetaan niin on tuttua maisemaa ympärillä.




Siinä kävellessäni ajattelin, että jospa tuo tytsi karkaakin minulta niin sitten en löydä sitä mistään. Tiedän kyllä sen, että Miina osaa palata ihan itsekseen omia jälkiään pitkin kotiin. Ainakin luotan siihen, että metsästyskoira osaa tiensä takaisin lähtöpaikalle ja osaan odottaa koiraa kotiin. Tosin voihan metästyskoira löytää mielenkiintoisen hajun ja lähteä sen perässä monien kilometrien päähän ja olla siellä vaikka seuraavaan päiväänkin asti. 
 Mutta järkevintä olisi ollut minun laittaa ennen lenkille lähtöä Miinalle tutkapanta kaulaan niin olisi helpompaa alkaa jäljittämään koiraa jos tämä päättäisi lähteä omille teilleen.
(Tosin omassa puhelimessani ei ollut sitä gps ohjelmaa jolla olisin voinut seurata koiran menojälkiä).


Välillä Miina paineli edellä ja kovalla vauhdilla sinkoili tieltä metsikköön hajujen perässä, välillä vaihtui vuorot ja taas toinen juoksi edellä kovaan vauhtiin. 
Olin kyllä hyvin mielissäni siitä, että koirat menivät peräkkäin toinen toistaan seuraten ja varsinkin Miina opetti Elmolle miten siellä metsässä pitää oikeasti kulkea. Elmon kulkeminen on useimmiten jumalatonta kohnaamista ja pelkkiä oksien repimistä, mutta Miinan ollessa mukana Elmokin innostui kulkemaan tytön perässä hienosti peräkkäin. Onneksi Miinalla on synnynnäinen metsästyvietti joten tietää miksi siellä metsässä kuljetaan.


Maisemat ovat välillä karua katseltavaa, kun tapanin päivän myräkkä kaatoi puita oikein urakalla ja parivuotta sitten ja maanomistajat ovat siivoilleet metsiään, sekä peltojaan. Ylläolevassa kuvassa on puiden kantoja raahattu isolle kasalle tien viereen.

Välillä mielikuvitukseni alkoi tekemään tepposia ja oli pysähdyttävä oikein paikalleen kuuntelemaan missä koirat juoksentelevat. 
Mieheni sanoi minulle, että jos ovat muutamia minuutteja poissa näköetäisyydeltäsi niin älä lähde liikkumaan vaan jää siihen paikalle josta koirat lähtivät metsään. Yleensä koira palaa omistajan luokse samaan kohtaan josta on lähtenyt liikenteeseen. Olin niin mielissäni siitä, että Miina palasi välillä luokseni ja antoi jopa minun koskea ja silittääkin. Annoin pienen makupalan ja kehoitin reippaasti jatkamaan harjoituksia. 

Siinä seistessäni katselin kuinka rankkasateet olivat saaneet aikaan isoja vesilammikoita metsän keskelle ja mietiskelin jo päässäni hassua ajatusta, että taidanpa istahtaa kiven päälle ja siinä koiria odotellessani  nappaan kenkävarustukseni päältäni pois ja liuottelen siinä kylmässä vedessä varpaitani! Ei kylmä vesi ole pahitteeksi särkeville jaloille ja saisi verenkierronkin kihahtamaan oikein kunnolla.
Alkoi itseäni oikein naurattamaan, että on mullakin yhden tyylin ajatukset, mutta sitä vettä oli tullut sateiden aikana oikein reilusti näihin kuoppiin. 


Siinä kävellessäni tietä pitkin kuuntelin kuinka jostakin kauempaa kuului ihan mahdoton rääkynä ja taas alkoi mielikuvitus juoksemaan jossakin aivojen sopukoissa. Ääni tuntui pikkuhiljaa lähenevän ja koventuvan kovemmaksi. Koirat olivat kyllä huomanneet ääneen, mutta eivät siihen kerinneet hajuiltaan liioimmin tarttumaan. Mietin kyllä itsekseni, että mikä ihme siellä oikein pitää tuollaista ääntä ja jatkuvalla toistolla. Hetken ajattelin, että voisiko se olla hirvi vasoineen? Mutta ei se voi olla, koska koirat olisivat sen jo haistaneet ja lähteneet lujaa juoksemaan ääntä kohden. 

Mikäs se sitten olikaan? no taas oli kymmenen miljoonan dollarin tilanne saada todella upeaa kuvaa taivaalta, mutta niin pahassa paikassa puiden keskellä seisoin, että kuvaaminen ei onnistunut. Yritin lujaa juosta ääntä kohden, mutta ne ääntä pitävät linnut ovat niin äärettömän nopeita lentäessään.
Siellä lenteli joutsen tai kurki parvi. Tosin näitä oli 5 tai 6 lentävää otusta, mutta ne siellä sitä raakkunaa pitivät ja kovaa meteliä keskenään.

Koirat pysähtyivät vain hetkeksi katsomaan taivaalle lentävää lintujonoa. Tosin olen niin tumpeloaivo, että en tiennyt olivatko joutsenia vai kurkia. Olettaisin koon ja värin perusteella olevan joutsenia.


SE EI MEE NIIN...
No ei todellaakaan mennyt kuvaus putkeen, olisi ollut niin muikeaa saada siitä lintujonosta kuva, mutta taas olivat väärässä paikassa ja täysin väärään aikaan... Ilmeenikin sen kertoo, että tuli totaalinen romahdus, kun en päässyt kuvaamaan sitä joukkiota!
Piti oikein jalkaa polkea kiukkuisena maahan ja päästä parit rumat sanat valloilleen siitä syystäl, että miksi taas olin puiden seassa parhaan kuvaamis hetken ajan?



Miina ja Elmo ainakin nautti lenkistä ja vapaana juoksemisesta. Kuvatkin sen kertovat, että tassut ilmassa mennään ja kovaa..

Jossakin vaiheessa mun eteeni tuli polulla käpy ja sekin oli sitten ajan kuluksi kuvattava, kun siinä seistessäni jälleen odottelin paikallani koiria palaavaksi takaisin lähtöpaikalle!


Siellä metesässä seistessäni tuli kyllä ajateltua vaikka mitä ja se on kumma miten mielikuvitus laukkaa, kun yksinään siellä talsii eteenpäin polkuja pitkin. 

Piti oikein pysähtuä kuusen juurelle seisomaan ja tuijottamaan ylä-puolelle ja ottaa ajatus, että miltä näyttää kuvakulma alhaalta päin. Ylhäältä päin se olisikin mahdoton tehtävä sillä ihan niin notkea en enään ole, että pääsisin tuonne kipuamaan kapuamaan.


Tuli jossakin vaiheessa tunne kuin joku tuijottaisi minua selän takana pitkään ja syvällä katsellaa. Tuli oikein ajatus ja pelko, että jospa en käännykään ympäri! Mitä jospa siellä mun selän takana seisoo karhu ja nuuskii meikäläisen hyvää lihan tuoksua ja kohta se hyökkää ja syö meikläisen suihinsa? No niin vikkelä en ole kilojeni kanssa, että pääsisin karhua pinkomaan pakoon, mutta ainakin tätä ihme mätästä maassa voin pinkoa ja lujaa pakoon. Tämä ilmeikäs mätäs tuskin juoksee perääni!

Tiedä huvittaako ketään muuta, mutta siitä tulee mieleeni se kamala lilluva otus starwars elokuvasta ja tällä oli valmiina silmät, nenä ja suu. Tosin mun piti vähän kohentaa omilla graafisilla taidoillani lisää ilmettä mättäälle!


Jättikivikin oli saanut yleen pienen lumipeitteen ja kyllä tästäkin saisi omalla mielikuvituksellaan luotua mitä oudoimpien otusten kuvia.


Pieni tauon paikka kuvauksissa ja mietin, että minkälaiseksi se ilme alkaa pikkuhiljalleen muuttumaan?
Muuttuu kyllä hyvin mietteliään näköiseksi..


Mielessäni nimittäin liikkui vain ajatus siitä, etä miten nuo koirat nyt kulkee noin hienosti yhdessä peräkkäin ja tulevat välillä luoksenikin. Normisti ne painaa kaasu pohjassa metsään, kun vapaaksi pääsevät ja eivät varmasti tottele komentojani. Tosin tällä reissulla otin asenteen, että Miinaa en kutsu luokseni, koska sen on opittava itse etsimään jälkiä ja hajuja. Mikäli koko ajan huutelen koiran perään niin sen harjoitukset ja koulutus menee aivan päin jotain muutakuin mitä pitäisi! 

Eli tässä kuvassa mietin ja ihmettelen sitä vain, että miten voikin näin hienosti edetä meidän metsälenkki ja melko pitkällekin ollaan jo tultu kotoa...


Olihan pakko painaa jalan jälki tassujen seuraksi..
Siinä on nyt muisto minun ja karvaisten kaverieni kulkureitistä.



Miinalle tuli tauon paikka ja talvinen ruoho maistuu hyvältä..


Elmolla selvästi vahtivuoro meneillään, kun tyttökaveri makoilee ja nautiskelee luonnon antimia..


Siinä sitä yhdessä nuuskutellaan jälkiä ja mietitään, että mihis seuraavaksi sännätään!


Peltojen vierustaa kävellessäni ajattelin itsekseni, että nyt olisi hyvä aika koirien ampasta pellolle juoksemaan ja hajuja etsimään, koska siellä aivan varmasti on hirvet ja peurat kulkeneet joten sieltä löytyy myös hajuja. Mieheni kanssa metsällä kulkiessamme olemme huomanneet kuinka hirvet ovat jättäneet jälkensä pelloille ja siellä on selviä makuupaikkojakin nähtävillä. Tosin mitä tuoreempi jälki on niin sitä parempi se olisi koiralle ...
Pellolle ne päätti rynnätäkin ja ihmettelin, kun kumpikin jähmettyi paikalleen ja kotvan kuluttua paikalleen jähmettymisestä alkoikin Miina haukkumaan metsän suuntaan. Tosin siellä minä en nähnyt mitään liikettä ja hajuaistini ei ole yhtä hyvä kuin koiralla joten oletin silti siellä olevan jotakin. Miinalla on kyllä tapa myös haukkua tyhjääkin tai sitten se aina näkee jotain mitä ihminen ei voi nähdä. Elmo oli vähän ihmeissään, että mitä tuo likka nyt räksyttää? Minäkin ihmettelin ja tuli vain mieleeni, että ei kai siellä nyt sitten ole hirvi, perua tai karhu.. ja kohta lähtee likka perään ja lujaa! Minäkin jähmeteyin hetkeksi paikalleni ja otin kameran kouraani ja aloin videokuvaamaan koria pellolla, mutta arvatkaapa vain sainko sitä tänne ladattua no en tietenkään. Olisin saanut laitettua edes pienen videopätkän niiden puuhastelusta!

Jotenkin tuli tunne, että olisiko siellä sitten ollut ne linnut liikenteessä jotka lensivät ylitsemme...? 
Kysymykseksi jäi mitä lie siellä olleen..



Päätimme pikkuhiljalleen palailla takaisin kotiinpäin ja koko lenkki saikin uuden kääteen matkaansa..

Puolenvälin jälkeen Miina ja Elmo päättivät yhdessä ottaa vauhdit täysille ja syöksyä metsätieltä suoraan metsikköön. 
Ajattelin jälleen, että koirat menevät ja tulevat samaan tahtiin kuin koko matkan olivat kulkeneetkin yhdessä..
MUTTA SE EI MEE NIIN..kuin ihminen kuvittelee..
Rupesin laskemaan pääsäni minuutteja siitä hetkestä, kun koirat olivat painuneet metsän uumeniin. Oli kulunut melkein 20 minuuttia ja koria ei näkynyt saatika kuulunut palaavaan huudoistani ja kutsuistani huolimatta. Tuli vähän sellainen tunne, että jaahas nyt sitä sitten mentiin ja Miinalla ei tutkapantaa kaulassa ole. Pieni paniiki iski pintaan ja soitin mihelleni, että apua nyt sä huudat mulle ainakin viikon, kun sun koiras lähti pinkomaan ilman pantaa. Mies vain sanoi, että hän mitään huuda minähn annoin sun luvan päästää se vapaaksi kulkemaan, kyllä se jälkiä myöden takasin tulee!

No käski mun odotella 15 minuuttia siellä lähtöpaikan päällä ja sitten mun mennä kotiin jos koiraa ei ala kuulumaan. 
Aikani siellä värjöttelin ja huutelin niin Elmo tuli takaisin, mutta Miinaa ei näkynyt missään.
Otin hatkat ja palasin takaisin kotiin!

Kello löi puoli kahta ja mies tuli töistä kotiin. Meille tuli vähän aikataulu kiire, kun piti lähteä keskustaan kuopuksen vanhempainvarttiin ja viedä pojalle vaihtovaatteet miehen tädin luokse. Vahempainyhdistys oli järjestänyt ala-asteelle iltamat ja meidän poitsu jäi koulun jälkeen miehen tädin luokse odottelemaan iltamien alkamista. Miehen täti, kun on opettajan ala-asteelta niin sai hänen mukana mennä koulun jälkeen heille kyläilemään ja odottelemaan juhlien alkua.

Sitä ennen kuitenkin tehtiin pieni ajelukierros maalaismaisemissa ja etsiskellä josko Miinaa näkysi jossakin kulkemassa. Kuitenkaan emme tyttöä nähneet ja mies sanoikin, että pistät sitten vain seuraavalla kerralla tutkapannan kaulaan niin saadaan jäljitettyä minne se meni!

Olessamme miehen tädin luona appiukko soitti ja ilmoitti miehelleni, että Miina oli tullut kotiin seikkailuiltaan ja he olivat ottaneet sen pannarin voimin kiinni naapurin jämti pojan häkin edestä.
Arvasin kyllä, että Miina tulee varmasti naapurin kautta kotiin, koska naapurilla on häkissään puhdas jämtlantilais kolli! Eli veri on vettä sakeampaa ja samaa rotua, kun ovat niin kyllä ne toisensa tunnistaa. 

Saimme ladattua tutkapannan ohjelman myös omaan puhelimeeni joten seuraavan kerran, kun lenkille lähden niin pystyn heti seuraamaan missä Miina kulkee ja mitä reittiä etenee.

Hienosti siis päättyi meidän metsäretki tälläkin kertaa, mutta voin kertoa Elmon olleen väsähtänyt kaveri juostessaan Miinan perässä. 

8 kommenttia:

  1. Kiva kuvakertomus!:-) Hyvä, että koirat palasivat takaisin!:-)

    Metsässä liikkuessa alkaa helposti miettimään, että tarkkaileekohan mua joku metsäneläin esim. karhu.;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä sitä kummasti vain omien karvaisten lastensa katoamisesta on huolissaan ja hämmästys oli itsellekin suuri kuinka sydän alkoi takoa, kun minuutteja kului eikä koiria tai miinaa näkynyt.
      Kyllä sielä tänäänkin kävelin koirien kanssa samaa reittiä ja jälleen alkoi mielikuvitus laukkamaan aika vauhdilla. Sille ei voi mitään,kun on tälläinen aikaansava tapaus niin mielikuvituskin laukkaa samaan tahtiin. :)

      Poista
  2. Ei ole ihme, että Elmo on väsähtänyt noin pitkän lenkin jälkeen ja Miinahan vasta lenkkeilikin :) Kuvassa on aivan selvästi se Star Wars - hahmo minkä nimeä en muista, mutta näyttää kasalle kerityltä etanalta ja toinen kivi muistuttaa kovasti Moby Dickiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimeomaan "miina" lenkkeili! :)
      Kiki mä ihan kyllä ajattelin, että sä viimeistään muistaisit tuon löllövän otuksen nimen, mutta tämä meidän kuvajuttu sai taas sinun myöstäsi täysin uuden käänteen. "kasalle kääritty etana" näin ne kuvat muuttuja aina eri ihmisen silmissä mitä ihmeellisimmiksi muodoiksi. Tämä Moby Dic olikin hyvä vertauskuva kivelle :)

      Mitähän siitä tulisi, jos meidät kaksi laittaisi metsälenkille.. millaisen blogipostauksen saisimme aikaiseksi? :)

      Poista
    2. Minä olisin kuin pikkulapsi ja kyselisin minuutin jälkeen ollaanko kohta perillä ja kolmen minuutin jälkeen eväitä :D Sää otat niin nättejä luontokuvia, että kuvat siihen postaukseen täytyisi ottaa ehdottomasti sun kamerasta :) Selvitin etanan jälkikasvulta ja se on Jabba The Hut :)

      Poista
    3. nyt on sekin tarkastettu ja sille nimettömälle mötikälle saatu virallinen nimi. ;)
      No kuule sää saisit olla ihan rauhassa pikkulapsi ja kysellä, että ollaanko perillä ja mää nyökyttelisin ja sanoisi kohta, kohta, koita kestää vielä tovi. Perille päästyä huutaisin lujaa, että no nyt ollaan! Sit me otettas reppu täyteen makkarapaketteja, sinappia ja lämmintä mehua. Kannettas se selässämme laavulle ja paistettas siellä kunnon hiillosmakkarat! Lopuksi tulta meille ja nauttittas meikäläisen väsäämää suklaakakkua ja ahdettas sitä mahamme täyteen ja ähkittäs soffan pohjalla ja todettas, että onpas tää bloggaaminen, liikkuminen ja syöminen kovaa hommaa! :)
      Me saatas varmasti hyvä postus, sekä hyviä kuvia... ;)

      Poista
  3. Melkoisen pitkän kierroksenhan tuo Miina teki, mutta semmoistahan se on metsästyskoiran elämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain ja hyvä, että menee yksikseen hajujen perässä ja liikkuu pitkin metsää. Toiveissa saada siitä koulutettua hyvä metsästyskoira aikanaan! :)

      Poista