torstai 3. lokakuuta 2013

Purjeilla liipuen!

Viime viikko meni vilahtaen ohitse ja niin taitaa mennä tämäkin viikko samalla kaavalla.  viikonlopusta jäi sentään jotakin kivaa ja mielenkiintoista käteen, nimittäin oltiin ensimmäistä kertaa purjehtimassa merellä. 

Perjantai iltana hyvä ystäväni soitti minulle ja kyseli, että tahtoisimmeko lähteä heidän kanssaan purjehtimaan ja minuahan ei montaa minuuttia tarvinnut suostutella purjehdus retkelle lähtemään. Muutama minuutti puhuttuamme olin suostunut perheemme edestä lähtemään reissuun mukaan ja siitäkös vasta elämä tässä talossa alkoikin. Olimme ystäväni kanssa aikaisemmin puhuneet, että voisimme lähteä heidän mukaansa pienelle purjehdus reissulle jos vain ilmat olisivat suosiollisia purjehdukselle. Ystäväni ilmoittikin, että hänen miehensä oli tutkaillut lauantai päivän sääkarttoja etukäteen  ja sanonut, että ilma näyttäisi olevan hyvinkin suosiollinen pienelle purjehdusreissulle. Keskustelumme päätyttyä päätin keskustella muun perheen kanssa ja imoittaa vielä illalla myöhemmin päätöksestämme. 

Siippani ei oikein innostunut koko ajatuksesta ja siitäkös vasta meteli syntyi, minä aloin melkein itkemään krokotiilin kokoisia kyyneleitä ja ulvomaan kuin susi suuresta surusta.  Olin niin odottanut tätä päivää, että päästäisiin naapureiden kanssa purjehtimaan ja viettämään sellainen kiva päivä porukalla. Olin alkukesästä ystäväni kanssa pesemässä heidän purjevenettää tulevaa kesää varten ja silloinkin ystäväni sanoi, että lähdetään joskus porukalla pienelle retkelle niin pääsette kokeilemaan millaista se purjehdus todellisuudessa on. Tälläkertaa reissu meinasi kokonaan kaatua yhden miehen ei  kiinnostukseen purjehduksesta. 
Myönnän minulla meni siinä vaiheessa hermot ja pahemman kerran, päätin ottaa aika lisän ja läheä koirien kanssa oikein kunnon lenkille. Lenkillä ollessani teki mieli alkaa kiljumaan ja polkemaan jalkaa pikitietä pitkin ja huutaa kaikki ärtyneisyys ja kiukku ulos suusta. Olin ajatellut, että tämä purjehdus reissu tulisi niin hyvään aikaan, kun on ollut uusista elämänmuutoksista johtuvaa stressiä koko perheellä ja muutto hommat vielä edessä maalle. Saisimme viettää päivän rentoutumassa jossakin muualla ja unohtaa hetkeksi arjen murheet. Lenkiltä tullessani oli olotila rauhoittunut ja ilmoitin kylmästi siipalleni, että huomen aamuun klo. 10. reikä reikä mennessä pitäisi sitten olla päätettynä lähdemmekö vai jäämmekö? Nimittäin sen jälkeen kaveriperhe kyselee  joitakin muita mukaan retkelleen. 
Odotettu lauantai aamu saapui ja isäntä lähti Miinan kanssa metsäharjoituksiin ja minä jäin vielä sänkyyn makailemaan. Mies lähti metsäreissulleen sen verran ajoissa, että en nyt sentään lauantai aamuna viitsinnyt herätä ennen kuutta. Heräilin kahdeksan maissa ja ajattelin soittaa miehelleni, että onko hän ajatellut asiaa ja lähdemmekö  mukaan purjehdusretkelle? Eipä hän ollut sitä oikein vielä ajatellut eikä hän nyt jaksaisikaan. No ajattelin antaa olla mieheni koiran kanssa rauhassa metsässä ja soittaa myöhemmin vielä uudelleen. Kello ei ollut vielä yhdeksää aamulla joten ajattelin siivoilla ja tehdä ruokaa muksuille. Siinä siivoillessani aloin katselemaan kelloa ja toteamaa, että olisi uusi aika häiritä miehen metsäreissua ja soitella mitä hän nyt oikein ajattelisi asiasta. Minut tunnetaan hyvänä puhelinhäirikkönä siinä vaiheessa, kun haluan saada tahtoni läpi. Tosin tälläkertaa tarkoituksenani oli todellakin saada tahtoni läpi ja saada myös mieheni pää kääntymään purjehduksen suuntaan, kävimme siis suoranaista emäntä vastaan isäntä taistelua. Ajattelin, että jos nyt ei mennä niin sitten ei mennä ikinä. Isäntä on tottunut siihen, että tälläisiä yht´äkkisiä lähtöjä ei oikein ole mukava tehdä vaan reissuja olisi mukavempi suunnitella vähän etukäteen. Itse kuulun taas ystäväni kanssa näihin extreme ihmisiin jotka saattavat saada hetkellisenä päähänpistoksena, että lähdetäämpäs sinne ja hetken päästä huomaamme olevamme jo tien päällä lujaa menossa. Joskus on vain mukavempi lähteä nopeasti ja äkkiä kuten tässäkin tapauksessa, koska silloin ei kerkiä pahemmin miettimään eikä jännittämään liikoja etukäteen. 

Otin luurin kauniiseen käteeni ja soitin miehelleni vielä kerran kysyäkseni, että "no mennäänkö vai eikö mennä"? Mies tuumaili, että kai se on sitten mentävä, ettei tarvi sitten kiukutella ja mesoa koko viikkoa. Hetken oli hiljaista meikäläisen sanavarastossa ja sanoin, että lupasitko juuri lähteä. Juu mennään nyt sitten! 
Sanoin, että ei meidän ole pakko jos todellakaan et halua? Mutta tiedän, että meitä ja ainakin sua kaduttaa jälkeen päin, kun ei tullut mentyä!
Näitä keskusteluja kesti muutama minuutti, mutta mies suostui lähtemään retkelle ja siinä vaiheessa meikäläisellä oli tuli pepun alla ja kova vauhti alkaa pakkaamaan laukkuun lämmintä varavaatetta mukaan. Tiesin nimittäin, että osasta matkaa saataisiin kylmää menoa. Huomasin kellonkin tikittävän lähemmäs kymmentä ja otin hätäisen puhelun kaverilleni ja melkein huusin sen korvaan, etä ME TULLAAN, ME TULLAAN!! MÄ SAIN HOUKUTELTUA SEN MUKAANI!! Ainoat jotka meillä otti tilanteen rauhallisesti ja rennosti olivat mein pojat ja tietenkin mieheni, mutta minä en enää meinannut pysyä housuissani. Olin vaan niin intoa täynnä koko ajatuksesta, minkäs sille voi kun olen luonteeltaan niin vauhdikas tapaus. 
Ei elämässä kovin montaa kertaa tälläistä retkeä tarjota tai ole mahdollisuus kokea, mikäli ei tahdo ottaa hartioilleen valtavaa velka taakkaa ja ostaa omaa purjevenettä. 

Tasan 10 lauantai aamuna oltiin naapurin ulko-ovella koputtelemassa ja huutelemassa, että ollaankos valmiita? Valmiina näytti muukin poppoo olevan ja 9 henkee lähti kohti Luviaa ajelemaan kahdella autolla. Meidän perhe lähti kokonaan, mutta ystäväni perheestä kaksi vanhinta lasta jäi kotivahdeiksi. 

Kello 11.00 päästiin lähtemään veneellä liikenteeseen..

Joel ja Olli valmistautumassa retkeen ja Joelille kaikki on uutta ja jännittävää, mutta Olli n ystäväni lapsi ja vanha konkari purjehduksessa.


Jussikin valmistautumassa retkeen... ei se niin kamalaa ollukaan lähteä mukaan!!


Maria meinaa, että ilman kaffeeta retki ei lähde käyntiin ja mikäs sen parempaa olisikaan kuin aito oikea pannukaffee! 
Kaffee mukeja täyttäessä joku huutaa kannelta, että pitäkää mukeista kiinni nyt alkaa kohta keikuttamaan ja samasessa meikäläisellä meinaa tasapaino petää alta ja muki lentää kädestä. Merellä joku vauhtipää ohitti meidät isolla moottoriveneellä ja siitä seurasi "pienet" aallot ja saatiin tuntea se keinutuksen viehätys ensimmäistä kertaa elämässämme.


Ilmekin kertoo, että akkaa taitaa jännittää tuleva retki ja tasapaino heittää mennen tullen, meren käynnistä tässä vaiheessa ei vielä ole tietoakaan, mutta hyvin näyttää tässä pystyssä pysyvän. Lähinnä keskityn vetämään keuhkot täyteen raitista meri-ilmaa ja nauttimaan lämpimistä syyspäivän aurinsäteistä.


Jussi seurailee milenkiinnolla miten maisemat muuttuvat ja Janne tutkailee jotakin mistä meikäläisellä ei ole hajuakaan, ilmeisesti säätietoja, harkitsee automaattiohjauksen laittoa. Toisin sanoen kaikkea sitä mitä purjehdukseen vaaritaan ja mikä on meikäläiselle täysin vieras kieli ja mitä tälläinen tavallinen maalikko ei voi ymmärtää. 


Siitä se matka alkaa taittumaan ja avomerellähän me emme seilailleet vaan ihan luvian rannikkoa, pitkin seilattiin...




Juholla ja Annilla näyttää olevan kannen nokalla hauskaa. Ainakin Annia naurattaa kovasti Juhon jutut.
Purjeen takana on aukko ja aukon takana on ankan nokkaa muistuttava tasanne josta noustaan veneen kyytiin. Aukko on pieni, mutta siitä pääsee ihan helposti hyppäämään veneeseen. Itse pelkäsin siitä kyllä astua ja meinasin heti reunaverkkojen virestä horjataa mereen. "onneksi en sentään pudonnut, olisi ollut hyvä aloitus retkelle"!


Anni vauhdissa ja tätä neitiä ei vauhti pelota saatika merikään. Kysyin, että tykkäätkö purjetimisesta niin vastaukseksi sain ison kyllä sanan! Tyttö viihtyy merellä samalla tavalla kuin äitinsäkin.


Oikein tarkkaan, kun katsot kuvaa saatat nähdä olkiluodon ydinvoimalan rannalla. Jep..jep..sen ohitse purjehdimme...


Menomatkalla aurinko paistoi kirkkaasti ja lämpimästi suoraan kasvoille. Kannella oli mukavan lämmin istuskella ja katsella merellisiä maisemia!


Ja nyt pidän kintusta kiinni, että et karkaa mihinkään.. esikoisella vauhti päällä muiden junnujen kanssa joten oli pakko napata kintusta kiinni!!
"ilmekin sen kertoo ja marian oli pakko napata huvittavasta ilmeestä kunnon kuva"!


 Laiva on lastattu ...
makkaralla, hyvällä mielellä, ja purjeilla. Nyt purjeet on laskettu ja tavarat lastattu laiturille ja on aika hetkeksi pysähtyä ja syömään ryhtyä...
RYÖVÄSKERIN SAARI ODOTTAA
Vene laituri näytti tälläkertaa hyvin tyhjältä ja tähän aikaan vuodesta ei varmaan kovin paljoa enää olekaan liikennettä merellä, mutta ensi kevättä ja kesää odotellen jolloin satamat ja laiturit täyttyvät jälleen erikokoisista ja näköisistä veneistä.


Mieheni toimi hyvänä tulen tekijänä ja valkeet saatiin syttymään, makkaran paisto voi siis alkaa...


Ryöväskerin saarella toimii purjehdusseuran tilat, siellä poikettiin makkaran paistohommissa ja maisemia katselemassa.
Tilat ja rakennukset kuuluvat ssp:lle ja allaolevasta linkistä voit katsoa tietoa enemmän niiden toiminnasta.
SSP Säpin Seudun Purjehtijat, www.säpinseudunpurjehtijat.fi



Ollilla kova homma edessä ja vähän tarvitsisi opastusta kirveen käytössä... mutta hyvin halko halkeaa ja saadaan puita grilliä lämmittämään...


Taitaa pienellä väellä olla jo kova nälkä..ainakin makkarat maistuivat..


Meidän poijat seuraa silmä tarkkana mitenkäs se veneen irrotus mahtaa marialta sujua. Paluumatka saa siis alkaa...


 Isäntä vs emäntä taistelu on päättynyt ja kyselen isännän tunnelmia retkestä. Kovin kultaani väsyttää, kun on aamu viidestä asti ollut hereillä ja aamun viettänyt metsällä koiran kanssa kulkemassa. Hyvin mieheni jaksoi kuitenkin reissuun lähteä ja kovin piti retkeä mukavana ja mielenkiintoisena. 


Aurinko laskee selkäsi taa ja värjää sun hiuksesi punaisella ja ...
paluumatka tultiinkin melkein koko matka purjeiden avulla, koska allokkoa alkoi olemaan vähän eri tahtiin kuin menomatkalla.


Meidän pojat haaveilemassa veneen nokassa...


Sen verran merenkäyntiä ja allokkoa  oli, että kymppiin heilahti. Mutta kuulemma on helahdellut paljon paljon korkeammalle marian ja jannen meriseikkailuilla. Minulle riitti ihan tämä kymppiikin heilahtaminen!


Tätäkään rouvaa ei merenkäynti haittaa. Mikäs siinä,kun on tottunut ja vuosia purjehdusta harrastanut niin ei ole enää moksiskaan. Meille ensikertalaisille ensimmäinenkin aallokko tuntui hurjalta kokemukselta. "Janne aina heitteli, että kuule ei tämä ole vielä mitään olisit nähnyt silloin, kun vesi lensi veneen nokan yli aallokossa"!


Meidän pojat tutkailevat solmuja, reittiä, tarkkaan tabletilta. Minulta meni ohitse moneen kertaan solmut, paarpuurit, tyyrpuurit ym.. mutta paljon pitää olla viisautta tässäkin harrastuksessa, että saa päntättyä kaiken tärkeän tiedon päähänsä asti!


 Merikapteeni Anni aina valmiina matkaan!!


Kyllä siellä taitaa vähän allokot liplattaa ja venettä keinuttaa...


Sitä mukaan, kun aurinko alkoi laskeutua taivaanrannan taakse ja ilma viilenemään merellä piti ängetä miehen syliin lämpimään..


Taisi miesparan reidet puutua, kun meikäläinen tulee koko ruhollaan ja painollaan raukkaparan syliin istumaan. "itseppä pyysi minua siihen istumaan ja lämmittelemään".


Kerrankin meistä saatiin yhteiskuvaa ja nämä kuvat kruunavat tämän reissun täydellisesti. Ikimuistoinen piknik reissu purjehtien hyvien ystävien seurassa!


Mitähän miehellä on mielessä?


Piti vähän isäntä väkeäkin kuvata...
Seikkailu alkaa olemaan tältä kertaa ohitse ja satama häämöttää melkein edessä..





Tässä ollaan jo lähestymässä satamaa ja viimeisiä maisemia katsellen totean, että väsymys alkaa painamaan päälle. Lapset alkoivat ainakin olemaan väsyksissä ja sen näki niiden silmistäkin. "raitis meri ilma väsyttää"!



Tässä pojat valmistautumassa hyppäämään veneen kyydistä pois ja Jussi valmistautumassa sitomaan venettä kiinni satamaan. Matka saatiin onnistuneesti päätökseen ja perille saavuttiin ilta yhdeksän aikaan eli juuri sopivasti ennen täyden pimeyden tuloa. 


Iso kiitos Marialle, Jannelle, Olille, Pekalle ja Annille, sekä meidän miesväelle tämän syksyisestä piknikistä merellä. Makkarat ja pannu kaffee maistuivat hyvältä ja tämän flunssaisen bloggaajan oli hyvä saada raikasta ja puhdasta meri ilmaa hengitelläkseen. Meren käynti vähän jännitti, mutta sekään ei pelottanut reippaiden merenkävijöiden asiosta. Hienointa oli se, että sain viimeinkin kokea tämän kauan toiveenamme olleen retken ja ottaa samalla kuvaa auringon laskusta mereltä käsin! 

Kyllä kannatti ja Jee... me vielä selvittiinkin siitä!! 


Kiitos!

4 kommenttia:

  1. Ihania maisemia ja kivoja meriretkikuvia! :)

    Mä en ole tainnut koskaan olla purjeveneessä.

    Hyvä ettei meri kovasti keinuttanut. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja maisemat olivat kyllä aivan ihania ja rentouttavaa katseltavaa. Raikas meri ilma tekee tukkoiselle nuhanenälle hyvää.
      Jos joskus sinulla tarjoutuu tilaisuus päästä purjehtimaan niin suosittelen kokeilemaan, oli todella antoisa retki vaikka aluksi jännitin todella paljon.
      Tälläkertaa ilma suosi retkeilijöitä ja kivointa oli se, että päästiin todellakin kulkemaan purjeilla eikä tarvinnut koko aikaa käyttää moottoreita! :)

      Poista
  2. Emäntä vastaan isäntä taistelu :D Nauran täällä ihan kippurassa, mahtava ilmaisu. Miten ihania kuvia ja niin söötti yhteiskuva teistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tälle meidän isäntä vs emäntä taistelulle tuli kuule itsekin lopuksi jo naurettua. Joskus vaan pitää vikistä niin kauan, että saa tahtonsa läpi. Kyllä isäntä taipui suosiolla tälläkertaa ja tuntui jopa viihtyvänkin tällä purjehdus reissulla!
      OI kiitos Kiki! Kerrankin meistä saatiin yhteiskuvia, olis vaan isännän pitänyt laittaa lasit pois päästä kuvauksen ajaksi.
      Olen itsekin hyvin tyytyväinen näihin kuviin!! :)

      Poista