lauantai 24. elokuuta 2013

Piikkiä, kipua, piikkiä!

Nyt saatte välillä kärsiä meikäläisen tekstisuonesta ja ahdata päänne täyteen pelkkää tekstiä. No voin mää heti alkajaisiksi laittaa tähän yhden komeen syksy kuvan teidän iloksenne, mutta tällä postauksella on tälläkertaa antaa pieni tiivistelmä viimeviikkoisesta seikkailustani lääkkeiden ja piikkien maailmassa!

Tämä seuraava kuva sopii kuin nakkipäähän seuraavalle aiheelle...


Viikko sitten torstaina sain viimeinkin itsestäni irti ja ottaa puhelimen kauniiseen kouraani ja varata ajan lääkärille. Oikeanpuoleinen korvani on koko kevään ja kesän vuotanut kuin naisen ala-pää kerran kuukaudessa ja nyt sain tarpeekseni tämän korvan oikkuilusta. Keväällä siihen annettiin jotakin tippoja joiden piti auttaa, mutta eivätpä vain auttaneetkaan. Kaiken tämän korvaongelman keskellä vielä jäi oma tk-keskus kesätauolle ja tuli yli kuukauden sulku. Naapuri pitäjään en jaksanut yhden korvan takia lähteä istumaan päivystykseen joten päätin sinnikkäästi odottaa oman tk-keskuksen aukenemista ja mennä valittamaan omalle lääkärille tätä iän ikuista ongelmaani. 
Torstai aamuna sain soitettua ajanvaraukseen ja sanoin, että nyt riittää tarviin apua tähän korvaan hyvin pian ja piste! Mutta sanoin vielä, että mulla on nyt aamusta hammaslääkäri, että voisiko sitä lääkäri aikaa saada tungettua siihen samaan syssyyn. Meidän oma kultainen vastaanotto virkailijamme sai sovellettua päivärytmini niin hyvin, että lääkäriaika saatiin heti hammaslääkäri ajan perään.

Hammas oireili samalla puolella päätä kuin korvakin, joten otappa sitten selvää kumpi särkee oikeasti korva vai hammas ja kumpi säteilee kumpaan.
Menin hammaslääkäriin ja arvatkaa oliko tätä aikaa odotettu jo monta viikkoa ja (jännitetty)? Kyllä vain, sillä yksi hammas yli muiden oireili todella ikävästi ja ensimmäisellä käyntikerrallani aprikoitiin, että siitä tuskin saadaan enään syömä hammasta syntymään!
Minä menin hammastohtorin luokse ja tämä kysyi ensimmäisenä, kun ovesta sisään pääsin, että "no! lähteekö hammas tänään vai tehdäänkö juurihoito"? Siinä mä sitten jotain inisin taas omalla ihmeellisellä murteellani josta kukaan ei mitään tolkkua tahtonut saada saatika ymmärtänyt mun ajatuksen juoksua. Siinä jännityksessä rupeet nyt sitten selittämään, että joo ei vedetä, kun tulee niin suuria purenta ongelmia. Lääkäri totes, että voidaan siihen kuule nyt aloittaa juurihoito ja sitten katsotaan mitä tuleman pitää. Mikäli juurihoito ei onnistu niin sitten kiskotaan koko hammas hevon kuuseen!
(vattu vieköön olis pitänyt kiskoo koko pirulainen vain suoraan ulos suusta)

Taas sydän pompotti tuhatta ja sataa ja taraa vietiin isoo lujaa, lääkäri sanoi, että "aloitellaas sitten puuduttelmaan sitä hammasta ja nyt nipistää, hengittele nenän kautta rauhallisesti". Joo kyllä mää tän tien ja hengittelen, mutta silti tuli sellainen olo, että miksi se piikki pitää tunkea niin pirun syvälle. Laskin siinä, että kolme kertaa se puudutus piikki tungettiin hampaaseen ja koko leuka puutui niin, että päästiin aloittamaan juurhoidon aloitus. Lääkäri vielä totes, että jos sattuu vielä teon aikana niin hän laittaa sitten puudutetta lisää. Onneksi ei sattunut "tai en ainakaan myöntänyt, sillä meissä jokaisessa asuu pieni masokisti"! Pakko oli vain kestää ja antaa mennä homman eteenpäin.
Hammas saatiin aukaistua ja juurihoito onnistuneesti alulle...

Siitä olikin sitten turpa puuduksissa ja pää pökeryksissä kiva kävellä hammaslääkärin ovesta ulos ja luukun ohitse lääkäri päivystykseen. Siinä mä sitten istuin ja odottelin hetken lääkärille pääsyä. Viimein pääsetessäni lääkärin huoneeseen aloin kertomaan vuolaasti tätä korva ongelmaa sen mitä puutuneella suullani pystyin. Lääkäri totes, huokas ja kurkkas korvaan ja huokas uudelleen! Juu siellä on korvakäytävän tulehdus!! Mä jälleen inisin jotain omituisia sanan pätkiä ja sain lääkärinkin hermostumaan ja huutamaan, että ei hyvänen aika sinne kuulu mitään puikkoja tunkea saatika vettäkään! No vettä olin tietenkin sinne päästänyt, kun se pirun neste valui pitkin korvan lehteä ja halusin sen kuivan kökön puhdistaa pois sieltä korvasta. 
No seuraavaks se lääkäri tunki sellassen tosiiiii pitkän tops puikon mun korvaan ja pyöräytti silleen keveesti korvassa ja tunki sen puikon putkiloon ja korkin kiinni. Totes vain, että tää lähtee nyt viljelyyn, että josko sieltä löytys jonkin sortin pakteeri jotta saatas selville tämä sun korva ongelmasi. Sain uudet lääketipat joita sitten pari kertaa päivässä tiputtelin.

Ai niin... 
Niinhän se menikin mulla oli seuraavana päivänä synttärit, olipa hienoa saada syntymäpäivälahjaksi tulehtunut hammas ja korva!
Kotiin tullessani ja pyöräilessäni kirosin ääneen muutaman kovan ison Rrrä pään ja kummasti helpotti oloa vielä siinä vaiheessa, kun suukin oli puuduksissa hyvin tehokkaasti hammashoidon jäljiltä. Sen verran kuitenkin alkoi potuttamaan, että päätin pistää itseni ja kuopuksen päiväunille. Minulla oli vielä kuopus kotona kipeenä joten tässä vaiheessa oli pareas ottaa kuopus viereen maate ja ottaa kunnon päiväunet.

Auts..auts. burana 600 on mun voimakkain ja ihanin ystäväni!
Voi hyvänen aika sitä särkyä ja voivotusta, kun sain silmäni auki päiväunien jälkeen. Puudutus oli sopivasti kadonnut leponi aikana ja ajattelin, että onko tätä oikeasti pakko vielä kestää montaa päivää, kun sitä jo ihan tarpeeksi monta viikkoa on kestetty! Burana kaapille juoksin ja lujaa onneksi se auttoi melko nopeasti ja tehokkaasti korva/hammaskipuun. Tässä kivussa kaikkein ikävintä oli tämä hammas joka käsittelyn jälkeen oli todella arka. Sitä kipua kestikin sitten koko viikonlopun ja buranan voimilla mentiin. Siinä kivun ja pillerihuurun seassa päätin vielä vääntää itselleni täytekakun synttäreiden kunniaksi. 

mutta siitä sitten lisää seuraavassa postauksessa....

(Mehiläinen  valokuvassa sopii siis hyvin tähän tekstiin mukaan, koska ei se mehiläisen piikkikään sen ihanemmalta tunnu kuin puudutuspiikkikään hampaassa)!

p.s. siellä korvassa oli joku pakteeri tulehdus jota hoidetaan nyt niillä tipoilla ja jos vielä ensi viikollakin vuotaa niin sitten pirtulla huuhdellaan jälleen kerran..
joo tää alkaa olemaan mulle jo tuttua juttua, sitä tehtiin pari vuotta sitten ihan säännöllisesti, kun oli samaa vikaa että korva vain valskasi ja nesteet pursusi ulos asti!
Lapsuuden aikoihin se samainen kirottu korva puhkastiin joten tämä riesa on kulkenut meikäläisen rinnalla koko elämäni matkan ja taitaa riennata vielä jatkossakin!


5 kommenttia:

  1. Sulla on ollut huonoa tuuria, kun sekä hammas että korva ovat oireilleet samaan aikaan. :( Toivottavasti paranevat pian! Tsemppiä! Onneksi sait ajat peräkkäin.

    Minulta pari hammasta on juurihoidettu ja yksi otettiin pois juurihoidotta. ;)

    Myöhästyneet synttärionnittelut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin tottunut siihe, että meikäläisellä huono tuuri jatkuu ja jatkuu. Mutta että pitikin iskeä samaan aikaan niin se osaa olla todella ärsyttävää. Saa nähdä sitten saadaanko juurihoidolla kuntoon, mutta ei ainakaan ongelma ole vielä kokonaan hävinnyt jote varmaan päädytään poistoon. "poisto tulee halvemmaksi sen rinnalla, että jatkuvasti juurihoidetaan ja lasku nousee korkeammaksi"!

      Mullakin on juurihoidon jälkeen poistettu parikin hammasta ja ueampaan tehty joten sinänsä tuttua juttua meikäläisen kalustolle,mutta tämä on nyt vain päättää olla ilkeämpi hammas.

      Kiitos! Laitan synttäri postausta vähän myöhemmin, kun on viimeiset pari viikkoa ollut melko kovaa tohinaa niin on postauksetkin jääneet vähän vähemmälle. :)

      Poista
  2. Toivonpa totisesti, että saat pian korvasi kuntoon! Ei ole kiva kärsiä tuommoisista "ikuisista" vaivoista, tilapäiset aina kestää paremmin! Toivottavasti kipu jo helpottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä puoli on tässä ollut se, että korva ei ole onneksi ollut ihan järjettömän kipeä. Yleensä korvasärky on kovaa ja kamalaa, mutta tämä hammas on kyllä oikkuillut siihen malliin, että teki tässä yksi päivä mieleni ottaa tongit kouraan ja kouria se ulos suusta riennaamasta suutani.

      Kyllä se tästä päivä kerrallaan ja seuraava hoito on syyskuun puolella saa kattoman mitä tuleman pitää. :)

      Poista
  3. Voi sua TaRa raukkaa; korvalääkäri ja hammaslääkäri samana päivänä. Sain sydämen tykytystä jo pelkästä ajatuksesta. Myöhästyneet synttärionnittelut!

    VastaaPoista

Elma tapahtuma!

Helsingin messukeskus täyttyi ihmisistä ja elämästä viime viikonlopulla huippuunsa. Messukeskuksessa järjestetty Elma-taphtuma toi yhteen ...