torstai 8. elokuuta 2013

Joutsenen ylilento!!

Vain kerran elämässä voi tapahtu jotain näin ainutlaatuista, mitä meille eilen sattui uimarannalla ollessamme. Siis pitänee sanoa, että todella harvinainen juttu. Mitä minä nyt tässä yritän sanoa niin olen vähän itsekin ihmeissäni tapahtuneesta. 

Kuljetin eilen illasta poikiani ja poikieni serkkuja uimaan pikkuvalkille ja vain kerran elmässä voi harrastaja valokuvaaja saada jotain tälläistä aikaiseksi. Päästyäni autolla parkkipaikalle ja tullessani ulos autosta kuuntelin, että jostakin kauempaa kuuluu ihan kuin  vasaanit ääntelisivät keskenään.  Annoin lintujen äännellä rauhassa sen koomin välittämättä niiden ääntelystä. Menin laiturilla olevalle penkille istuskelemaan ja katselemaan lasten touhuilua järvessä. Hetken päästä olin kuulevinani kuin jostakin meidän lähistöltä olisi kuulunut räpytyksen ääniä..

"fasaanipa hyvinkin"!

Lapset alkoivat huutamaan, että joutsen lentää ihan meitä kohden ja taitaa tulla pian päin ja lujaa...
minä vain omilta ajatuksiltani en meinannut ensin tajuta mistä oikein on kyse, mutta katsoin hetken päästä taivaalle ja jäin seisomaan paikalleni suu auki ja silmät mollollaan  tuijottamaan taivaalle. Totta totisesti joutsen lensi suoraan nokkani edestä  laiturin ylitse melkeinpä päänkorkeudelta ja laskeutui toiselle puolen järveä. 
Siinä minä sitten manasin sille linnulle, että jäitpä sitten kuvaamatta ja nyt olisin kerrankin saanut oikein kunnollisen joutsenen kuvan! Kauhistelinkin samalla, että kuinka valtavan iso lintu joutsen oikeesti voi olla. Tällä joutsenella todellakin oli kokoa ja voimaa siivissään..
Hetken päästä alkoi kuulumaan jälleen siipien huminaa ja jo seuraava joutsen lensi suoraan yläpuoleltamme ja lapset huusivat, että sieltä tulee toinen joutsen ja lujaa perässä. Siinä vaiheessa tämä rouva nappas kameran ja syöksyi suorastaan laiturille räpsyttämään sen minkä napeista kerkisin painamaan. Tämä joutsen laskeutui täysin eripuolelle järveä kuin ensimmäinen ja piti melkoista meteliä ollessaan järvessä.

Hetken ajattelin, että jospa vaikka ne nyt lähtisivät yhdessä lentoon ja saisin kunnon lentokuvan näistä suomen kauneimmista linnuuista!!!!

Pari vanhempaa naishenkilö tulivat istuskelemaan rannalle penkille ja katselemaan järvimaisemia. Kata (poikien serkkutyttö) uisketeli laiturin läheisyydessä ja jutteli minulle samalla uiressaan. 
Kuuntelin jälleen, että jostakin kuuluu ihan selvästi siipien suhinaa ja samassa kata alkoi kirkumaan, että "nyt se lähtee lentoon ja apua se lentää suoraan meitä päin". Tosin joutsen ei lentänyt päin, enkä minä sitä pelännytkään. Onneksi minulla oli juuri tuolla hetkellä kamera valmiudessa ja aloin saman tien räpsyttämään kameraa sen minkä kerkisin. Kuulin selkäni takaa, kun nämä naiset rannalla sanoivat toisilleen, että oho tämä onkin todella harvinaista!

Harvinaista siis todella harvinaista! Kyllä!! En ole koskaan elämäni aikana nähnyt, että joutsen lentäisi näin matalalla ja näin läheltä ihmistä. Lisäksi nämä joutsenet eivät olleet mitään pieniä lintuja. 

Tähän voin vain todeta, että tällä parilla saattoi olla pesä jossakin lähellä tai syntynyt pentue jossain lähistöllä. Mutta eivät ne siellä olleet edellisinä kolmena iltana jolloin kävimme uimassa.

Kuvat eivät tosiaankaan ole mitään hyvä laatuisia, koska tuli todella kiire kuvata tätä lentävää lintua. Pitäisi olla sellainen toisenlainen objektiivi jotta saisi onnistumaan kunnolla ja nopeat liikkeet, että pysyy kamera linnun lennon perässä.

Olen yrittänyt vuoden jahdata joutsenia ja saada sellaista kunnollista kuvaa läheltä joko niiden kelluskellessa järvenpinnalla tai lentäessä ylilentoa. Nyt minua tärppäsi ja olen tyytyväinen edes tähän aikaansaannokseen.
Harvoin sitä harrastaja kuvaajalle osuu tälläinen sauma kohdalle!











Nyt olen blogiini saanut ikuistettua sen puuttuvan palasen. Toivottavasti minä vielä osun joutsenen kohdalle sillain, että saan veden pinnan päällä kelluvasta kunnollisen kuvan.


5 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! :) Sä olit nopea, kun kerkesit nappaamaan tilannekuvat joutsenesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kyllä siinä tulikin kameran kanssa kova kiire, kun ovat pirulaiset vielä niin nopeita liikkeissään, että kamerakaan ei meinannut pysyä tahdissa mukana. :)

      Poista
  2. Onneksi olkoon hienoista joutsenkuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti saan vielä joskus sen "täydellisen joutsenkuvan napatuksi". Näillä pääsee jo hyvin alkuun, tosin pelkäsin kyllä oikeasti, että tulevatko päälle. Onneksi eivät tulleet!:)

      Poista
  3. On se varmasti ollut vaikuttava näky kun näin valkokuvan välitykselläkin on niin uljas eläin :) Ja siellä paikanpäällä on tajunnut miten pitkä tuo siipien väli on :)

    VastaaPoista