keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Muutosten edessä!!


Nyt tarvitsen teidän lukijoiden apua ongelmassa joka on minulle suuri, mutta monelle muulle voi olla hyvin pieni ja mitätön.

Olen pitänyt kahta blogia ja huomannut, että se on haastavaa ja aikaa vievää puuhaa. Käy melkein kokopäiväisestä työstä blogien pitäminen. blogin yllä pitämiseen kuuluu muutakin kuin kirjoittaminen ja valokuvaaminen.

Puhdas koti sana alkaa tosissaan patittamaan, ottamaan päähän ja ketuttamaan. Miksi? Puhdas Koti sana on niin yleinen sana ja se toistuu niin useasti muissakin blogeissa ja nettisivustoilla jotka käsittelevät sanaa puhtaus. Alunperin blogini piti sisältää asiaa siivousalasta, mutta jäädessäni siivousalalta pois muuttui blogin sisältö aivan kokonaan. 

LUKIJAT!!
Te lukijat voitte nyt olla mukana päättämässä mikä on bloggaukseni tuleva suunta ja auttaa minua tässä blogini nimi ongelmassa. Puhdas Kodin sivustolla on nyt käynnistetty äänestys siitä, että pitääkö minun luopua toisesta blogista ja keskittää bloggaaminen yhdeksi blogiksi. Kumpi blogin nimi siis vie voiton Puhdas Koti vai Taloni Maalla?
Äänestys aikaa on kesäkuun 30 päivään asti joten olkaa niin ihania ja käykää nyt äänestämässä. 

Valintaanne helpottaakseni voin kertoa, että itse pidän taloni maalla nimestä paljon enemmän ja se tulee ajanohtaiseksi asiaksi muutenkin perheemme elämässä, joten taloni maalla sopisi paremmin. Kummassakin blogissani on paljon samoja piirteitä eli nyt on tunne, että haluaisin yhdistää nämä kaksi yhdeksi kokonaiseksi ja pääsisin paljon helpommalla.

Pidetään kyselyn aikana myös ARVONTA!!
Arvonta lahjaa en vielä ole päässyt katsomaan, mutta ryntään sitä etsimään heti, kun alkaa nimiä yhteystietojen kera pöllähtämään tämän postauksen kommentti osioon.
Lupaan, että arvonta lahja tulee sisältämään sisustus jutun joten suosittelen, että osallistut!!

Kyselyyn voit osallistua ihan missä ja koska vain.
Arvontaan osallistuessasi voisit tykätä facebook sivustostani, vilkaista blogejani. 
Saatte liittyä lukijaksi, mutta tehkää se vasta sitten, kun olemme päättäneet kumpi blogi jää vai tuleeko täysin uusi nimi blogille. (vanhat blogini lukijat) pysykää kiitos lukijoina vaikka nimikin muuttuisi. Lukijaksi liittyminen, kun on niin älyttömän helppoa ja kätevää.

Hei..ooks te ny hokanneet mistä on kyse?

Äänestämään ja antakaa myös se oma ehdotuksenne blogin nimeksi?

KIITOS!!

6 kommenttia:

  1. Molemmat nimet ovat kauniita, mutta Taloni Maalla voisi olla hyvä nimi blogille, jos nimi sopii passelisti elämäntilanteeseen.:-)

    Osallistun arvontaan.:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa olen tässä ajatellut, mutta katsotaan tämä kysely loppuun ja niitä muita mahdollisia nimi ehdotuksia. :)

      Poista
  2. Mää kerkesin jo äänestää Puhdasta kotia, mutta sitten huomasin oman mielipiteesi kallistuvan Taloni Maalla suuntaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taloni Maalla sopii hyvin muuttuvaan elämäntyyliini ja puhdas kotikin on ihan hyvä, mutta jotenkin niin yleinen. Yleisellä ja helpolla nimellä saisi varmaan enemmän lukijoita, mutta taloni maalla sopii ehkä paremmin blogin nimeksi. Olisi hyvä saada sovitettua kaikki tekstit yhteen blogiin. Kuitenkin minulla on niin laaja blogi aihepiiri ja kerron monista eri asioista blogissani niin siksi olisi hyvä pitää yhtä blogia. Olisi siis kiva saada kaikki yksiin kansiin. Lukijatkin saisivat pysyä yhdessä blogissa ja päivitykset tulisivat suoraan myös naamakirjan puolelle. Jotenkin kahden blogin pitäminen on niin sekamelskaa, että menee itsekin vähän sekaisin ja mikä kuuluu mihinkin... :)

      Poista
  3. Kyllä minustakin Taloni maalla on parempi. Aikanaan kun eksyin blogiisi, luulin että kirjoittelet vain pesuaineista ja siivouksesta, mutta onneksi erehdyin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi pitikin kirjoittaa siivousalasta, kun sillä työskentelin. Mutta pesuaineista ja siivouksista puhuminen alkoi tympimään enemmän kuin vähemmän. Lopettaessani työt siivousalalta ajattelin, että nyt blogi saa kyllä uuden ilmeen ja uuden käänteen. Tämä toimii nykyään päiväkirjatyyppisenä itselleni enemmän ja täältä on itsekin mukava katsella jälkeenpäin tekemisiä ja naureskella omille mokilleen.

      Poista

Elma tapahtuma!

Helsingin messukeskus täyttyi ihmisistä ja elämästä viime viikonlopulla huippuunsa. Messukeskuksessa järjestetty Elma-taphtuma toi yhteen ...