sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Peltipurkkeja!!

Nimenomaan nyt se peltipurnukka tauti iski minuunkin, voisiko nyt sitten ajatella, että keräileminen on aloitettu. Kävin maanantaina ystäväni kanssa kaupungissa sellaisella pikaisella kauppareissulla. Päädyimme halbahalliin ja kiertelin hyllyjen välissä etsiskellen tarvitsemiani ruokatavaroita. Ystäväni hihkaisi, että "hei noita täytyy ostaa, kun muutenkin tarvitaan ja on aina loppu". Mää taas kysyin, että niin mitä? Sitten seurasin kiltisti perässä ja silmät laajenivat suuriksi palloiksi ja totesin, että no niinpä tietysti...

Teetähän tarvitaan aina! ja peltipurnukan mukana tuli teet mukana, kuten purkissa selvästi lukeekin!


Mikäli kaverini ei olisi näitä huomannut niin olisin ihan satavarmasti kävellyt koko kasan ohitse ja sinne olisi purnukat jääneet kauppaan. Myynnissä oli myös vihreän värisenä toinen sarja ja titenkin ostin vain tämän yhden. Kotona vasta aloin miettimään, että miksi en sitten voinut ostaa sitä toisenkin väristä niin olisi tälle yhdelle purnukalle saatu se toinen kaveriksi. "nyt on taas teetä kaapit pullollaan"!


Jäinkö nyt sitten koukkuun näiden purkkien keräilemisessä? Kyllä pahasti epäilen jääneeni joten mielenkiinnolla jään nyt seurailmemaan osaanko etsiä lisää kivoja purnukoita. Mutta sieltä kaupasta pitää käydä vielä metsästämässä tälle se toinen pari. Jatkossa, kun tulee vieraita kylään niin meillä onkin sitten pelkkää tee tarjoilua joten kaffee hampaat saa kovaa kolotusta, kun kahvia ei tipu!! "vitsi, vitsi,"!


BLOGIN MUUTOSTÖIDEN VUOKSI KUVAT PUUTTUVAT!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Elma tapahtuma!

Helsingin messukeskus täyttyi ihmisistä ja elämästä viime viikonlopulla huippuunsa. Messukeskuksessa järjestetty Elma-taphtuma toi yhteen ...