tiistai 9. huhtikuuta 2013

Pyöräilykausi avattu!

Heipsan ja täällä mennään taas!!
Minä ja koira kahden pienellä pyöräily retkellä ja hyvin menee..Vielä oli koissulla muistissa hyvin miten pitää pyörän vierellä kauniisti mennä. Paitsi silloin, kun tulee muita koria vastaan niin alkaa rähinä ja mamman pitää hypätä pyörän kyydistä pois ja alkaa taluttamaan pyörää, sekä koiraa.
Puolet matkasta oli sivuteitä joten ne jouduttiin muutoinkin kävelemään, koska emmehän halua katkenneita tai murtuneita luita näin kauniilla säällä!


Tiedä sitten kummanko kunto nousee ja paino laskee tämän kevään aikana, mutta meikäläisen polvet ei oikein tykännyt kevään ensimmäisestä pyöräily kierroksesta!
(pyörä ja koira, joo mun pyörä on tuollainen retro mallin sarjaan kuuluva vanha tuunattu tunturi)

Tästä se kaikki alkoi...

Nyt on virallisesti testattu ja todistettu se, että juoksuhousut eivät ole tarkoitettu pelkästään juoksemiseen. Aina, kun kuulen sanan juoksuhousut niin päässäni alkaa soimaan sanatulva joka menee näin: minäkin tahdon sellaiset juoksuhousut, kai niillä nyt jotain muutakin voi tehdä kuin vain juosta. Onko ne juoksuhousut tarkoitettu vain ja ainoastaan juoksemiseen mitä järkeä siinä on? Kaikki ostaa viimesen päälle hienoja juoksuhousuja, ja vieläpä kalliita sellaisia. Sitten niillä kalliilla housuilla vaan juostaan...kyllä minä nyt ne himo juoksijat ymmärrän jotka juoksee päivittäin ympäri vuotta, mutta voisinko minä ostaa sellaiset juoksuhousut itselleni?

Päätinpä mennä ja ostaa sellaiset juoksuhousut ihan oikeasti ja vieläpä oikein urheiluliikkeestä! Mistä moinen idea yht´äkiä päähäni iskikään? Minähän siis en harrasta juoksemista, mutta haluan aloittaa juoksemisen harrastuksen, koska se näyttää niin mukavalta ja kevyeltä liikunnalta. Kuulemma juokseminen kuluttaa hyvin energiaa, rentouttaa, siitä tulee hyvä fiilis, ja vielä kaiken kukkuraksi se auttaa laihtumisessakin. niin no..joo..okei okei....mä ymmärrän täysin mitä päässäni liikkuu juuri nyt!

Käväsin lenkillä tässä pari viikkoa takaperin ja päätin oikein yrittää sitä juoksemista, hyvinhän se menikin, mutta parin metrin päässä melkein loppui happi, ja tuskanhikeä pukkas otsasta oikein urakalla. Mikäs ihme se sitten oli! Meikäläinen juoksi toppatakki, ja toppahousut jalassa.. ei ihan tainnut tuntua mukavalta kokemukselta. Kotiin tultuani sanoin miehelleni, että juoksut loppu kuule nyt!! mä menen ja ostan ne juoksuhousut.fi Mä oikeesti myös tahdon ne! Seuraavan kerran, kun lähdettiin kaupunkiin niin kävelin suoraan intersportin ovista sisään ja sellainen hyvin ystävällinen myyjä neiti käveli edelläni ja huikkasin hänelle, että tarvitsisin sellaiset juoksuhousut. Tää neiti katto mua ja sano, että mennääs sitten tuohon suuntaan ja ohjas mut kauheen housu kasan luokse ja kyseli kaiken moisia hassuja kysymyksiä. Mää siinä sitten pyörittelin silmiäni ja sanoin, että niin no, kun, mää nyt en oikein tiedä. Myyjä nappas parit housut käteeni ja sanoi, että mees kuule sovittaan tonne kopperoon! Okei ne musta-pinkit näytti niin ihanilta, että kiskasin ne jalkaani ja ajattelin, että ei jumalaade tällässet mun kinttuihin mahdu. Ahteri on kuin viiden leivän uuni, reidet kuin pullataikinat pohkeista puhumattakaan. Jumankekka ne housut meni kuin käskystä päälleni ja hetken tuijotin itseäni peilistä ja totesin, että en mää sitten olekkaan niin lihava kuin oikeesti kuvittelin. Päätin heti, että juu nämä otan ja en edes niitä toisia kokeilekkaan. Sen verran hyviltä tuntuivat jalkaan ja hyviltä, että ei tarvinnut hetkeäkään miettiä valintaansa. Menin kassalle ja likka sano, että non niin nyt sulla on sitten housut. Minä siinä hymisin jotain epämääräistä, että niin on juu ja mää taida pystyä edes juokseenkaan. Kassaneiti sanoi, että kuule mä annan sulle hyvän vinkin: aloitat katsos silleen, että juokset ensin yhden katulampun välin kävelet toisen ja juokset taas kolmannen siitä se alkaa ura urkeneen. Aijaa totesin..pitää vissiin testata. Sit se neiti totes, että kun sä alat juokseen sit tulet ostaan sellassen tosi raikkaan nätin värisen kevyen juoksutakin itselles! Jaaha..sanoin, selvä se. 

Nike Running
Juoksuhousut 
Polyester/elastan
InterSport 50,00 €
(Aivan ihanat jalassa)


Juoksuhousut laittavat kirjaimellisesti juoksemaan ,saatuani housut jalkaan ja koiran virelleni päätin, että nyt mennään eikä meinata. -9 astetta pakkasta, lenkkarit jalkaan ja menoksi. Kylmä teki oikeastaan reisille hyvää ja juokseminen juoksuhousuilla on todella kevyttä ja olo on todellakin rentouttava juoksun jälkeen. Ekan kerran jälkeen totesin, että rahat eivät todellakaan menneet hukkaan! Juoksun jälkeen lämpöiseen saunaan ja voi sitä oloa illalla! Seuraavana aamuna oli kyllä tuskaa kävellä, mutta illasta uudelleen sama rääkki ja jopa jaksoin juosta 100 metriä yhtäjaksoisesti. "mies kyllä mietti hetken, että onkohan toi nyt ihan järkevää tuollaisella pakkasella painella noin ohuilla housuilla?


Näillä housuilla olen myös viimeisen kuukauden aikana juossut, kävellyt, hiihtänyt ja tänään korkkasin pyöräily kauden auki ja sekin tuntui kivalta ja kevyeltä näillä. Ainoastaan pieni viima pyöräilyssä kävi housujen läpi!!


 InterSport
PeakPerformance kevyt pipo
25,00 €
Myyjä valitsi minulle tämän valkoisen värin, koska se sopisi minulle kuulemma paremmin. Itse tykkäsin myös valkoisesta väri valinnasta, koska yleensä valitsen mustan ensimmäisenä. Tämä pipo on joka sään pipo ja toimii kuin nakki päähän. Kerrankin paksu tukkani pysyy hyvin tiukasti pipon sisällä ja kangas on todella miellyttävä lenkille lähtiessä. Mä sain kerrankin sellaisen nuorekkaan pipon!!


HalbaHalli 
Icepeakin takki.
40,00 €
Otin alennusmyynnistä ja voin kertoa, että aivan ihanan mahtava takki lenkkeilyyn, hiihtoon siis ihan mihin vain ja varsinkin näin keväästä. Takki ei päästä kovin äkkiä tuulta läpi, en oikein osaa selittää onko soft shel vai jotain muuta, mutta pinta kuori muistuttaa neulemaista pintaa. Hiki tulee juostessa, mutta soveltuu siihen hyvin 0/ -9 asteen keliin. Suosittelen tätä jos niitä vielä on myynnissä!

Liikunnan iloa kaikille!!

2 kommenttia:

  1. Sää olet kyllä hurjasti urheillut tänä talvena/keväänä; hiihtänyt hirmuisia lenkkejä, juossut ja pyöräillyt :)

    VastaaPoista
  2. Olen tässä kovasti yrittänyt pudottaa kiloja päältäni, mutta tuntuu vain tulevan lisää liikunnan myötä. "joo kato syön kuin hevonen joten ihmekös tuo"! Liikunta kannattaa ja surkean selkäni takia yritän liikkua. Nyt on vain ongelman se, että kun selkä kestää liikkua niin sitten alkaa polvet reistaamaan. "ei ole vanhaksi tulemista"!

    VastaaPoista

Elma tapahtuma!

Helsingin messukeskus täyttyi ihmisistä ja elämästä viime viikonlopulla huippuunsa. Messukeskuksessa järjestetty Elma-taphtuma toi yhteen ...