keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Lauantai illan huumaa!

Vietiin lapset lauantai aamuna mummilaan  yö-kyläilemään ja olivat  sinne yö-kyläilemään pääsyä odottaneetkin pitkään. Minä ja mies saatiin mies-vaimo päivä itsellemme ja lapset vietyämme päätimme auton kaasu painikkeen painaa suoraan kohti kaupunkia ja shoppailu kierrokselle!

Junnut antoivat vielä säästämiään rahojaan mukaamme ja toiveena oli, että toisimme pari skylander hahmoa heille tullessamme. Siinä sitä sitten kierrettiin prisma, citymarket ja anttila läpi. Anttilasta onneksi löytyi kuopuksen toivoma hahmo ja esikoiselle pelidivarista löytyi käytettynä se sieni ukko! "joo älkää kysykö mikä sieni ukko mää itsekään niistä mitään ymmärrä"!

Meissä jokaisessa asuu pieni leipuri!! Löysinpä itselleni jotain citymarketista jota olin kaivannut todella pitkään nimittäin tämän..
Iloleipuri pursotin setin ja hintakaan ei ollut paha, vain 8,90 €
Nyt kelpaa kesällä pursotella kakkuja ja muita herkkuja mitä mieleen tulee. Pakkauksessa hyvät ohjeetkin vielä mukana ja kuvat millaista jälkeä pursottimella pitäisi saada aikaan.


matka jatkuu... citymarketissa osui kuiva-aine hylyllä sushin valmistukseen tarkoitettu aloittelijan paketti. Miehen kanssa käytiin kova keskustelu siitä, että ostetaanko vai eikö osteta. Mies sanoi, että niitä löytyy omastakin k-kaupasta ainakin kolme pakettia oli hyllyllä joten haetaan sieltä kotiin mennessä. Mää sanoin, että se on muuten sitten varma, että niitä on siellä oltava jos sieltä meinataan ostaa. Ihmettelin miksei sitä voi sitten täältä ottaa, kun tässä kerran nyt ollaan. Mies ei oikein innostunut asiasta. Mutta matka jatkui pakasteiden suunnalle ja sieltä mukaan löytyi nämä tai kuvassa ne ovat jo herkuttelu valmiita.. ostin siis pussin valmiiksi leivottuja croisanteja ja kotona ei sitten tarvinnutkaan kuin paistaa ja lisätä kermavaahto ja mantsikkahillo väliin.
(näitä olisi voinut ahtaa kurkusta alas vaikka kuinka monta, sen verran hyviä olivat)


Mainitsin myös alussa, että anttilassakin poikettiin! Siellä seistiin elokuvahyllyjen edessä ja etsin edästä elokuvaa, mutta ei löytynyt vaikka kuinka yritin tähyillä. Tuli lopulta sellainen tunne, että ei se ole tullut vielä myyntiinkään. Mutta huomasin erään toisen jutun oikeastaan boxin, sanoin miehelleni, että tuossa on ainakin tuo tarjolla ja ei ole enää montaa kappaletta jäljellä! Mies katsoi ja sanoi mitäh!! tällästä ole vielä nähnytkään..taas katsoin miestä ja sanoin, että olen kuule sen sulle näyttänyt täällä monta kertaa, mutta et ole pitänyt vain silmiäsi auki tai kuunnellut mun juttujani!

Stargatea sen olla pitää...
Stargate SG1 löytyy meiltä vhs tallennuksina, kun se sarja tuli aikanaan televiissiosta, Stargate Atlantis löytyy kaikki 5 tuotantokautta olohuoneen dvd hyllystä ja kaikki katseltuina. Mutta tämä SG universe on uusi tulokas ja nyt ostettiin ensimmäinen tuotantokausi. Katseltiin muutama jakso ja totesin, että samaa toistoa kuin aikaisemmin, mutta tässä seilaillaan edestakaisin universumia. Enempää en paljasta, koska kuitenkin joukossa on niitäkin jotka eivät ole näitä nähneet lainkaan. "hyvää sarjaa ja kova keräily tulee olemaan, kun pitäisi kerätä koko SG1 sarja itselle"!


Vimein ja vihdoin kaupunki kierros saatiin päätökseen ja päätettiin lähteä kotikonnuille takaisin! Kotikonnuilla sitten päätettiin ajaa sinne k-kauppaan ja hakea ne sushi tarvikkeet lisukkeineen päivineen!!

NYT SAA LUVAN NAURAA!!
Ei ihan mennyt kuin strömsössä, mutta melkein sinne päin. Valmistin ohjeen mukaan aloittelijan paketin ja tein juuri niinkuin käskettiin. Nämä meikäläisen sushit eivät ihan ole niin pyöreitä kuin niiden pitäisi oikeasti olla, mutta HEI!! tämä olikin ensimmäinen kerta elämässäni, kun valmistin sushia. Tikuilla syönti ei onnistunut, koska olin unohtanut ihan täysin niiden toimintatavan!


Aloittelijan pakettiin kuuluu:  syömäpuikot kahdelle, sushi riisiä 2 pussia, merilevä levyjä paketti, babumatto, riisiviini etikka, wasabi, (melko tulista tavaraa), soijakastike.
Paketissa hyvät ohjeet valmistukseen joten suosittelen kokeilemaan. 
Susheihin tulevat ainekset pitää tietenkin ostaa erikseen. Minä ostin tietenkin savulaohta, ja katkarapuja, jääkaapista löytyi vielä kurkkua ja kesäkurpitsaa.
Päätin kyllä, että seuraaviin teen aivan toisenlaisen täytteen...
Minä tykkäsin, mutta isäntä ei...wasabi oli melko jytyä tavaraa ja laitoinkin kevennykseksi pirkan makeaa cilikastiketta toiseen astiaan.



Ei muutako sushit suuhun ja stargatea kattelemaan, jälkkäriksi täytettyjä croisanteja. Valko tai punaviini olisi ollut ihan hyvä juoma näiden kanssa, mutta alko oli kiinni joten se jäi saamati aterian rinnalle!


2 kommenttia:

  1. Jaahas, taas sain Taralta hyvän ruokavinkin :) Täytyy etsiä tuollaista sushipakettia. Koskaan ei olla syöty eikä tehty, mutta mies usein huokailee "Minkähänlaisia ne on?" kun niitä vilahtelee kokkausohjelmissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti saatte mielenkiintoisen makumatkan japanilaiseen ruokakulttuuriin näitä tehdessänne. Melkoista vääntöä ja kääntöä oli tehdä ensimmäistä kertaa bambumaton kera näitä. Jos innostut yhtä kivan määrän kiskasemaan wasapia soijakastikkeen joukkoon niin hola..tulee melkoinen wolaa..! Mutta minä tykkäsin!! :)

      Poista