sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Erilainen illallinen!

Tässä viikko sitten oli pakko saada jotain perinteistä poikkeavaa iltapalaa saunan päälle. yleensä tehdään ranskiksia ja nakkeja, pizaa, tortilloja tai tacoja. Tällä kertaa löysin pirkan sivustolta sellaisen kivan näpsäkän ohjeistuksen ja ajattelin, että näitä voitaisiin testata ja maistella.

PITAA sen olla pitää!!



Niin törppö tumppu käsi olin, että unohdin ottaa ihan itsetehdyistä kuvan joten päätimpä nyt sitten laittaa sen pirkkalehden pitaleipäkuvan ja ohjeen tännekin. Mielestäni nuo ostetut pitaleivät on ihan jees jos tykkää, mutta pirkan oli mielestäni aika jauhomaisia. Tavallaan kuin pelkkää taikinaa olisi mussuttanut kurkusta alas. Mutta täytteen tein ohjeen mukaan ja HEI! löysin uuden makuelämyksen "juustokuminan" tajusin juuri, että sitähän käytetään myös valmiissa tacokastikkeissa. Sekö se mauste ja haju olikin mikä niissä niin voimakkaalle maistui? Tulen siis varmasti käyttämään sitä uudelleen kastikkeissa ym..ihan missä vaan.

Avocaadoa laitoin ohjeen mukaan ja jukupätkä sanon minä, miksen mää sitäkään ole aikaisemmin käyttänyt ruuan laitossa. Siis hullaannuin siihen ihan täydellisesti, miten voikin yksi kasvi tehdä tälläisen vaikutuksen. Okei mä tiedän, että olen käynyt hotelli- ja ravitsemuspalveluiden 2 vuotisen ammattitutkinnon aikanaan, mutta silloin ei taidettu tuntea sanaa avocado tai mitään muitakaan oudompia vihanneksia, kasviksia, hedelmiä. Oikeastaan japanilaista/kiinalaisia ruokia ei tehty, mutta sen sijaan välimeden salaattia tehtiin jota inhosin silloin yli kaiken. Tosin en ole sitä sen jälkeen koskaan tehnytkään! "se salaatti sisälsi simpukoita sun muita outoja aineksia joista en niin kauheasti innostu ajatuksena"! 


Huomatkaa kuvista puuttuu puhdas koti merkintä! Ihan vain siksi, että kone on edelleen huollossa ja vanhassa koneessa ei ole kuvankäsittely ohjelmaa jolla voisin käsitellä kuvia. Sainpas sentään tehtyä yhden päivityksen ja lisää on tulossa jos tämä kone suostuu yhteistyöhön mitä toivon todella paljon!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Vauvan elmää osa 2

Vauvan elämää kuvasarjassa ollaan nyt ristiäistunnelmissa.
(Kastemekko kuvat on otettu pari päivää ristiäisten jälkeen.)

Vauvan virallista kastejuhlaa vietettiin sunnuntaina 3.3.2013 ja kasteessa tyttö sai nimekseen 

Veera Hannele.












Hänet
 Veera Hanneleksi
 ristittiin, mutta perheen ja ystävien kesken vekkuliksi häntä kutsutaan.

"pitäähän rakkaalla lapsella olla monta lempinimeä"!

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Marimekon Unikko!

Lampun muutos idea!
Löysin vinttivarastostamme marimekon unikko kankaalla vuoratun lampun varjostimen. Tämä varjostin oli josku käytössä makuuhuoneen yölampussa ja yö-lamppu hajosi ajan saatossa ja nyt muistin, että kätköistäni saattaisi löytyä vaihtoehto lukunurkkauksen lampulleni. Ostin siis uuden lampun (prismasta) lukunurkkaustani varten, mutta en oikein ollut tyytyväinen tähän valkoiseen versioon, se on jotenkin liian kirkas. Tämä marimekko varjostin taas on paljon lämpöisemmän oloinen ja antaa valo ihan riittävästi lukemiseenkin. Ostin aikanaan tämän varjostimen paikallisesta sähköliikkeestä ja värivaihtoehtoina olivat tämä punainen ja sininen.
Unikko ei ole koskaan ollut oikein kirkkaiden, raikkaiden väriensä vuoksi suosikkini, mutta tästä pidän ja tykkään kovastikin. Ainoa varjostimen ongelmana on vain se, että lamppua jalkoineen ei saa ihan varjostimen keskelle sjoitettua. Toiselle puolelle jää ilmarakoa enemmän kuin toiselle puolelle varjostinta.

Taitaa olla makuasia kummasta enemmän pitää, mutta marimekko sopii varmastikin ajanhenkeen jolloin tämä pöytä ja nojatuoli ovat olleet käytössä. Kyllästyessäni unikon punaiseen voin vaihtaa vaalean varjostimen takaisin käyttöön. Voin myös hyödyntää vaaleaa varjostinta jossakin toisessa lampussa, nimittäin pöytälamppuja pitänee ostaa vielä meille pari lisää. Pöytälampuista on is pula, mutta pitää nyt vain antaa taas hetken kulua ja etsiä sitä omaansa.


Kuvat vaaleasta ja unikosta!



Unikko vai vaalea?


Läheltä ja kaukaa...



Varjostin hiemen vinossa, mutta pysyy hyvin paikallaan. Hieman jää oikealta puolelta enemmän tilaa, mutta....



Pystykuvaakin vielä niin näkee paremmin..








Rajojen rikkomista!!

Pieni katsaus menneeseen lauantaipäivään.
Harrastettiin miehen kanssa lievästi sanottuna rajojen rikkomista. Me suomalaisethan ollaan totuttu keleihin kuin keleihin, mutta me tehtiin oikein kunnon reissu ja todella upeassa kelissä. Keskiviikkona suksittiin suolle kaverini kanssa ja saatiin sellainen kaunis auringonlasku ja plus 4 astetta lämmintä hiihtokeliä. Lauantaina päätettiin sitten miehen kanssa suksia yhdessä kahdestaan sinne suolle uudelleen ja ilma oli -7 astetta pakkasen puolella. Minulla oli tälläkertaa samainen hiihtoasu päälläni kuin keskiviikkonakin ainoa poikkeavuus keksiviikkoiseen pukeutumiseen verrattuna oli se, että laitoin pipon päähäni.
 
Mies läks aamusta lasten kanssa käymään kaupungissa, joo.. hakemaan mulle sitä aamunkoi 2 osaa ja minä jäin kotiin jälleen tekemään mitäs muutakuin siivoilemaan ... joo siis tää siivoaminen toistuu joka tekstissäni, mutta en ole mikään siivousintoilija vaikka sitä työkseni 7-vuotta teinkin. Mutta oli pakko ala-kertaa hieman siistiä, kun näytti paikat olevan sen verran sekaisin ja pölyssä. Siivouksen yhteydessä tein ruokaa ja isäntä oli kerinnyt jo lasten kanssa kotiin siihen mennessä joten alkoi auttelemaan siinäkin hommassa sujuvasti. Siinä sitä sitten kysäsin mieheltäni, että josko mentäs hiihtämään se suolenkki 12 km? Mies halusi myös päästä hiihtämään samaisen lenkin jonka minä hiihdin kaverini kanssa niissä kauniissa maisemissa kauniilla ilmalla keskiviikkona. Non niin... mies suostui, mutta sanoi "laitetaan sitten vauhtia suksiin, koska ilta-päivästä oli luvattu lumimyrskyä"! No ei se meitä häiritse siellä...
 
ööö..niin mitä mä sanoinkaan.. ei se häiritse?
(sitä paitsi) se ilma näytti ihan hyvältä, kun lähdettiin hiihtämään!!
Otettiin koirakin mukaan ajattelin, että saa sekin sitten lenkkeillä vapaasti meidän edellä, koska tuskin me ainakaan hiihdettäisiin koiran edellä. Matkaan siis lähdettiin ja ei muutakuin reppu selkään ja menox. Alkutaipaleella jo ajattelin, että ei jumalaade jos tää latu on koko 12 kilsaa näin kovaa, jäistä ja puista oli tippuillut kaiken maailman havuja pitkin latua niin hoh hoijaa..ei olla koskaan kotona takaisin. Kyllä se latu muuttui paremmaksi kunhan eteenpäin vain suksittiin. Ladulla tuli yks ukko meidän perässä ja mies sanoi, että päästetään se ohitse ja jatketaan me omaan tahtiimme! Juu..se mies ohitti meidät ja kas..kas.. meidän karvainen ystävämme sellainen nelijalkainen otus päätti ottaa kintut alleen ja sata taulussa lähti sen ukon perään sinne ladulle. Minä siinä taas örisin hetken omiani taisi tulla muutamat huudot koiran perään ja kyllä se sieltä omine aikoinensa palasi, mutta ei se mies tainnut oikein tykätä meidän kohnottajan seurasta.

Jatkettiin matkaa ja totesin miehelle, että hei täällä alkaa satamaan lunta! Ai jaa  ihanks tosi.. no pitäskö alkaa palaamaan takaisin päin ja mennä kotia kohden.. ai mitä kysyin? Kuule täsä ei ole paluuta enää takaisin päin! Ollaan tultu jo melkein 6 kilsaa joten nyt kaasua suksiin ja antaa palaa vaan eteenpäin. No mies katsoi mua hetken miettien, että olenko mä nyt ihan varma asiasta ja jaksanko jatkaakkaan matkaa, koska puuskutin jo siihen tahtiin, että heikompi plikka olis antanut periksi ja palannut sukset turbovauhdilla takaisin kotiin!! niin me kaksi rakastunutta jatkoimme matkaamme, tai siis kolme jos lasketaan se kohnottaja joukkoon mukaan. Kohnottaja nimittäin seurasi kiivaasti sen edellä menneen miehen jälkiä, mutta ilmeisesti ne jäljet oli tooosii kivat, koska jaksoi juosta koko 12 km yhtä soittoa. "Koiran kestävyys on todetusti parempaa kuin meidän"! Mies aina matkalla sanoikin, että tää yks vaan jaksaa painaa kieli pitkällä meneen..meikä puuskuttaa perässä ja huokailee jälleen "eiks tää lopu ikinä" ja sitten kuitenkin vaan jatkan sisukkaasti ja sanon, kun maisemat muuttuu, että jaahas nyt ollaan jo paremmalla puolella ja enää ei olekaan kuin 5 km matkaa niin päästään takaisin radalle.

 Matka olis ollut loistava hiihtää jollei se jumalaton lumipyrymyrsky olis iskeytynyt suoraan meidän kohdalle ja tuuli kävi niin, että ei eteenpäin meinattu välillä päästä. Alkumatkassa sukset luisti hyvin, mutta pyry toi uuden lumen pintaan ja peitti vanhaa latua ja hiihto kävi vaikeammaksi suksien luiston puutteen vuoksi. Uusi lumi teki siis haastavammaksi hiihtämisen ja sukset eivät oikein tahtoneet luistaa kunnolla... sormia alko paleltamaan, jalkapohjiin sattui monoissa ja reidet huusivat tuskaa. Onneksi muutoin minulla ei ollut kylmä, koska päälläni oli softshell puku joka pitää hyvin tuulta ja on muuten todella hyvä hiihdossa. (suosittelen) Aikansa kutakin saatiin reitti päätökseen ja päästiin radalle takaisin, mutta sitäkin oli vielä hiihdettävänä 6 km..ou boy.. siinä vaiheessa tää tyttö teki stopin ja mies teki stopin. Mies otti ja kytki koiran kiinni flexiin ja minä otin flexin kauniiseen käteeni ja koira veti minua ainakin 100 metriä eteenpäin suksineen sauvoineen, helpottaa kummasti väsynyttä kroppaa. Koira otti lisää vauhtia, kun mies hiihti kuin viimeistä päivää vierellä ja pitihän koiran yrittää ottaa kisaa, mutta minä vissiin kiloineni hidastin koiran vauhtikirmaisua sen verran, että koira päätti antaa periksi. Loppujen lopuksi koira kiersi meikäläisen ympäri flexeineen päivinee ja minä siellä kiljun, että mitä sä tollo nyt teet? Vedät mut vielä hirteen tän narun kanssa vai? Isäntä sanoi, että no se teki sen ettei tarvitse vetää sua! Siinä vaiheessa annoin taas periksi ja päätin, että mies saa ottaa koiran ja minä hiihdän puolikuolleena perässä hiljaa etanan tahtiin. Kotiin päästiin onneksi 2 tunnin seikkailun jälkeen, kaikki kolme valkoisia lumisateesta kuin lumiukot ja naamat ihan tulipunaisina. Kotiinpäästyä oli vain mielessä syöminen, juominen ja saunan lämpöön pääseminen!

Kuvia en ottanut tälläkertaa, koska maisemissa ei kyllä ollut sen pyryn takia mitään hienoa. Rajoja rikottiin, mutta me suomalaisethan olemme tottuneet näihin pakkasiin, viimoihin, aurinkoon ja vaikka mihin!

Illasta innostuin vielä tekemään MUTAKAKKUA kunhan ensin olin anatanut itselleni pienen hiihdosta palautumis tuokion. Mutakakkuni ei ollut ihan niin mutaisaa kuin sen kuuluisi, mutta suihin se meni ja ehkä seuraavan kerran se on jo enemmän mutakakkua muistuttava.

 
Tomusokeria pöllyytin oikein olan takaa kakun päälle..
 

 
 
Päivän siivous, ja urheilusuoritus tuli tehtyä joten ilta oli hyvä viettää sohvan pohjalla mutakakkua syöden ja aamunkoi 2:sta katsellen!
 
Mutaisaa ohjetta en nyt laittanut, kun sen voi kuka vaan pokata netistä hakemalla. Ohjeita löytyy kyllä ihan riittävästi ja nappasin itsekin netistä ohjeeksi sellaisen mihin oli laitettu kaakaojauhetta joukkoon mukaan!
 
Seuraavaks laitan ohjeen mukaan jos saan sen onnaamaan silleen oikee oppisesti!!
 
Arvatkaas vaan hiihdänkö hetkeen aikaan 12 tai 18 km. EI KIITOS SUKSILLE!!
 



perjantai 1. maaliskuuta 2013

Suksittiin kirjaimellisesti suolle!!

Ennen kuin aloitan suksimis tarinani niin..
 
Toivotan kaikki uudet lukijat tervetulleiksi ja pakko hehkuttaa kuinka iloinen olin juuri äsken koneeni avattuani ja huomattuani, että 50 tykkääjän raja on rikkoutunut facebookin puolella. Kiitos siitä kaikille!
 
Sitten asiaan.. Keskiviikko aamuni lähti maailman hitaimmin oikeastaan etanan tahtiin liikkeelle. Istuskelin melkein koko aamupäivän koneella ja seikkailin eri blogeja tutkiskellessa ja ihaillessa. Siinä se aika sitten vierähti ja hyvin varmaan ymmärrättekin, että koukkuun, kun jää niin tämä touhu koukuttaa ihan täysillä eikä sitä enään pysty lopettamaan alkuun päästyään. 
 
Keskiviikkona oli kaunis ja aurinkoinen ilma, päätimme ystäväni kanssa lähteä hiihtelemään laduille. Meidän kotimme lähistöllä kulkee vanha rautatie joka tosin ei ole enään junien käytössä, mutta kesäisin resiinoiden käytettävissä ja talvisin siihen vedetään latukoneella pari hiihtolatua vierekkäin. Kesällä ja syksyllä kuljeskelen ja lenkkeilen koiran ja lasteni kanssa tätä rataa pitkin. Siellä on hyvä kulkea, kun saa päästää koiran vapaaksi ja antaa sen mennä omia menojaan.
 
Mitä siitä seuraakaan, kun kaksi naista lähtee hiihtelemään?
Päästiin laduille suksinemme ja oltiin hiihdetty muutama metri ja kaverini totesi "ei hitto unohdin puhelimeni kotiin"! jaa no ei se mitään mulla on puhelin hyvässä tallessa taskussa joten et sää sitä tartte. Mikäli teidän muksuille tulee kotona hätä niin kyllä ne mun puhelimeen osaa soittaa. No..tuli kuitenkin itsellenikin sellainen olo, että mitenkähän niillä oikeesti siellä menee? Minä päätin soittaa kaverini puhelimeen ja pian sieltä toisesta päästä vastasikin reipas pojan ääni ja sanoi .. joo mä huomasin, että äiten puhelin jäi ei meillä täällä ole mitään hätää.. sanoin lopuksi, että soittakaa sitten mun puhelimeen jos tulee äidillenne asiaa, puhelu ei silti vielä katkennut ..
Mitens kävikään?
hupsis..plumpsis ja pompsis... tara veti mukkelis makkelis naamalleen puhelimen ja suksien kera. Puhelu ei ollut vielä päättynyt ja meikäläisen suusta alkoi taas tulemaan omistuistakin omituisempaa örinää ja mörinää! Kun joskus tasapaino pysyisi suksilla niin se olisi hyvin suotavaa minun tilantessani! Puhelimen toisessa päässä varmasti ihmeteltiin, että mikä ihmeen töminä ja ähinä toisesta päästä linjaa kuului. Katkaisin puhelun ja päästin niin rajun naurun pyräyksen, että kaverinikin joka on puolet rauhallisempi nauramisessa alkoi kerrankin nauramaan oikein kunnolla! oi voi..kaikkee sitä sattuukin! Matka jatkui onneksi tasapainollisemmissa merkeissä, eteenpäin siis mentiin ja 5-6 km saatiin hiihdettyä pidettiin juomatauko tai siis minä pidin juoma tauon!
 
 
Juomatauko kannattaa.. "jos janottaa"!
Oli se hankalaa päästä istumaan tuolle penkille, ennen sitäkin piti tehdä yksi mukkelis makkelis lumeen pöllähdys ja polveni osui rautien rauta palkki reunaan. Itse mietin nyt samaa, että miten se oikein on mahdollista, kun luntakin on niin paljon? Mutta tuon penkin kohdalla nyt sattui jotenkin vain olemaan rautatie niin pinnassa.
 
Hyvin menee, mutta menkään matka jatkuu..
 
"mies aina sanoo, että jätä se myssykypärä pois päästäs ja laita pipo tilalle, mutta myssyn alla hiukset pysyy paremmin kasassa ja itselläni on niin vahva tukka, että pipo on joko silmillä tai jossain aivan muualla. Tätä kuvaa katsoessani totean, että ehkä tuo myssykypärä ei välttämättä oikein sovikaan meikäläiselle, tulee kyllä kananmunamainen olotila"! ei ainakaan punaisen värisenä!
 
Fiilis hyvä, vaikka polveenkin vähän sattuu! Matka saa siis jatkua. Päätettiin poiketa radalta pois ja suksia suolle. Rautatie kulkee isosuon soidensuojelu alueen läpi ja toiselle puolelle rattaa on vedetty n.12 km latureitti suolle kulkemaan. Päätettiin kiertää sitä kautta takaisin kotiin, voisi olla miellekkämpää hiihdellä mutkaisia latuja suolla kuin pelkkää suoraa latua radalla.
 
 
Tässä sitä nyt on taas miettimistä! Mikä pilaa kauniin suomaiseman ja varsinkin auringon laskun aikaan? Valtavat sähkölinjat, kuka nekin on keksinyt tunkea kulkemaan suoalueen läpi? Ei mikään kaunis näkymä ja vähän tuli sellainen olo, että jospa nuo tuosta päälle romahtaa niin morjens.. 
 
 
Tuli vain ajatus siinä hiihdellessä, että napsitaan sitten kuvia hiihtoreitin varrelta ja tulipahan tälläinen mikälie kuva otettua!
 

 
Maisemien tähyily jatkuu..välissä pysähdyttiin ja taas kuvattiin. Latu mutkitteli sinne ja tänne välillä oli melko jyrkkiä käännöksiä eivätkä suksetkaan meinanneet kääntyä tahtomallamme tavalla. Vettä oli paikoin ollut ladun pinnassa, mutta onneksi latu ei ollut sentäs märkää sohjoa. Ladun tekijä tuli koneella meitä radalla vastaan ja sanoi, että menkää tuo suo reitti, koska se voi olla kovempaa pohjaa hiihtää kuin radalla oleva. Sitä siis kokeilemaan ja kokeilun tulos oli miellyttävä kokemus..
 
 
Täällä on selvästi kulkenut jokin muukin kuin latukone.. kyllä! siinä sitä taas ihmeteltiin ja mietittiin, mitä täällä tapahtuu. Vastaus kuului aika nopeasti..vähän matkan päästä meistä kuului kovaa raudan pauketta, kilinää ja kolinaa..okei tuli vähän sellainen oudon scifimäinen tunnelma. Työmiehiä näkyi oranssineen takkineen työskentelemässä meistä n. 100 metrin päässä. Sähkölinjaa olivat korjaamassa! Telaketju koneiden kanssa siellä kulkivat ja kuljettivat osia!
Kuvassa näkyy taas ne ärsyttävät voimalinjat!
 

 
Jälleen suoraa, mutkaa, suoraa, mutkaa.. mitäh!! eiks tää lopu koskaan. Mihin me oikein päädytään. Kyllä mää ny luulisin, että ton metsän takana olis jo jonkin sortin loppu häämöttämässä... Siinä meidän keskutelua ja voin kertoa, että jos olisi ollut videokamera mukana niin kyllä teillä olisi nyt hauskaa lukea ja katsella tätä tekstiä!
 
montako km me ollaan jo tultu? Sattuipa eräs tuttavamme suksimaan meitä vastaa samalla ladulla ja totesi, että hän oli tullut 6,5 km alkupäästä lenkkiä ja ajatteli, että ei täällä tule ketään vastaan. Siitä sitten pääteltiin että meillä on vielä toiset 6 km jatkettavana. Me nimittäin aloitettiin reitin teko loppu päästä! Sama kait se sitten on kummasta päästä alkaa reitin, kunhan vain perille pääsee ja junaradalle päätyy takaisin!
 

 
Aurinko laskee mukavasti suon taakse ja meitä mietityttää? tuleeko tytöille vielä kiire hiihdossa, kerkiämmekö ennen pimeäntuloa takaisin kotiin?
 
Mutta välillä teille maiseman tarjontaa isosuolta!
 



 
 
Matka jatkuu ja kuvia katseltavaksennee ihanasta auringon paisteesta ja sen lumoavasta laskusta. Mittari näytti 4 astetta lähtiessämme hiihtoretkelle joten ilma oli mitä parhain hiihdettäväksi. Mikäli aloittaa matkan kiertämisen alkupäästä niin sieltä löytyy myös laavu ja puu wecee jota en sitten kuvannut, kun alkoi olemaan sen verran pimeää. Tälle reitille voi siis ottaa eväät mukaan ja istahtaa vaikka sinne laavulle paistamaan makkarat ja juomaan lämmikettä kurkusta alas.
 




 


 
Niin mieletön fiilis oli hiihdon aikana, että ei sanoin voi kuvailla. Kaunis ilma ja auringon lasku oli kyllä mitä muikein kokemus tällä hiihtoretkellä. Sopivaan aikaan osuttiin hiihtämään. Lähdettiin klo: 16. reikä reikä ja palattiin takaisin 19 reikä reikä. Nämä tytöt siis "laskekaa" kolmessa tunnissa hiihti 18 km. Pääteltiin itse kilometrit siitä mitä se kelkalla meitä vastaan ajanut mies siellä radalla arveli meidän kokonaismatkaksi. Kertoa voin, että olin todella maitohapoilla päästessäni takaisin kotiin ja totesin vain miehelle, että en mää ihan huonoimmasta päästä olekaan kuntoilijana.. "varsinkaan, kun ylipainoakin päällä on melkoisestikin"! Tosin selkä takkuili pari kertaa matkan varrella ja sitä ehkä eniten pelkäsinkin kuinka se kestää. Selkä kesti, mutta kyllä on ollut lihakset tuon reissun jälkeen äärettömän kipeät! Muutama inohottava lasku oli joissakin kohdissa tosin ei mitään isoja, mutta mutkikkaita ja ne piti tulla tosi varovasti alas. Mielekäs kokemus ja ne jotka paikan tietävät niin suosittelen kiertämään reitin jos tahtoo luonnon rauhaa ja stressipiikkiä alemmas.
 
 
Aloittaessamme hiihtoretken otin matkan alkupäästä muutaman tälläisen mielenkiintoisen kuvan. Talven keskelllä nämäkin näyttävät ihan kauniilta ja mielenkiintoisilta kuvattavilta!
 



 
 
 
 
 
Hiihtoretkemme saatiin päätökseen ja me naiset selvittiin retkestä hengissä ja onneksi ehjinä. Mustelma tuli polveen muistoksi pienestä lennosta radalla, mutta hei ei ilman kommelluksia voi selvitäkkään.
 
"mukaan kannattaa ottaa hyvä mieli, huumorintaju, kamera, vettä janoon ja tietenkin ne miehen sukset ja sauvat"! Otin siis mieheni sukset, koska oma painoraja on ylittynyt omissa suksissani ja niillä kulkeminen on vähän hankalaa ja takkuilevaa, mutta seuraavan kerran kun aion suolle suksia niin otan kyllä ne omani!!
 
EI MUUTAKUIN SUOLLE SUKSIMAAN!!





Jätäppä oma suksen jälkesi tähän postaukseen!