perjantai 8. helmikuuta 2013

Vauvan elämää!

Kolmisen viikkoa sitten ystäväni perheeseen syntyi uusi perheen jäsen. Haikara pudotti pienen pienen tyttö vauvan vaalenapunaisineen nuttuineen ystäväni syliin. Oliko tyttö sitten syntyessään niin pieni kuin tekstistä annan ymmärtää? Tämä pienoinen tytöntyllerö painoi 3680 kg ja pituutta oli kertynyt 48,5 cm, tähän voineen todeta, että eipä tämä tyttö ihan pienimmästä päästä ollutkaan. Kävimme perheeni kanssa katsomassa tyttöä tämän ollessa vajaan viikon ikäinen ja voin kertoa, että kyllä hän oli pieni ja suloinen.
 
Eilen kävin häntä jälleen katsomassa ja nyt on ikää kertynyt 3 viikkoa, sain myös samalla kuvailla tätä ihanaa prinsessaa. Kehitystä on tapahtunut muutamassa viikossa, päätä kannatellaan jo kovaan tahtiin, päivät ja yöt kuluvat syömisen ja nukkumisen välimaastossa, mutta sitähän se vauvan elämä onkin. Mielenkiinnolla sivullisena saan seurailla tämän tytön kasvua ja kehitystä. Miten ihanaa onkin saada pitää pientä tuhisevaa vauvaa sylissä joka tuoksuu niin suloiselle ja viattomalle tuoksulle. Vauva kuumetta siis pukkaa päälle, mutta en tiedä olisinkokaan enää valmis aloittamaan alusta yö-valvomisia, vaipan vaihto rumpaa ym..? Kuuluhan siihen vauvan elämään muutakin kuin vaipat ja valvomiset, mutta ensin pitäisi selviytyä siitä raskausajasta ja synnytyksestä.
 
Mutta pitemmittä puheitta asiaan:
Tässä tulevat kuvat pikkuneidistä ja nimeähän tällä ihanuudella vielä ei ole.
 
 
Ympärilläni tapahtuu paljon asioita joista minulla ei ole vielä tietoakaan. Nyt minua jälleen kuvataan ja minä mietin mikä ihme se on, joka välähtelee silmissäni ja sokaisee minut hetkellisesti?
 
 
Liikkeeni ovat niin nopeat ja hallitsemattomat vielä tässä vaiheessa, että se teettää kuvaajallekin ongelmia. Kuvaajalla hikeä pukkaa otsaan, kun ei tiedä miten minua kuvaisi.
 

 
Ruoka-aika! En tiedä miten minun onkin niin kova nälkä jatkuvasti. Mutta on tämä rankkaa ja raskasta puuhaa, koska uni tulee väkisinkin silmään ."aikuiset aina sanoo, että kasvavassa iässä pitää syödä terveellisesti".
 

 
Välillä muuttuu olo ankeaksi, kun mahassa ilma kiertää ja vääntää, väsyttää ja nälättää. Lopuksi menee hermot ja itku tulee väkisinkin, kun ei enää mikään ole hyvin. Loppujen lopuksi päädyn kuvaajan syliin rauhoittumaan ja taas jatketaan hommia..
 

 
Rauha maassa ja olo helpotti jälleen hetkellisesti. Tässä minä nyt sitten mietin mitä ne aikuiset seuraavaksi keksivätkään? Minulle vaihdettiin ihan mekko päälle jotta saataisiin nätimpiä kuvia. "kaikkea ne aikuiset keksivätkin"!
 

 
Olen vähän ihmeissäni? Mikä se oli? Oliko se taas se valo mikä räpsyy ja välähtelee silmissäni koko ajan!
 

 
Nukkumatti taitaa viedä voiton! Väsyttää niin paljon, että olisikohan aika ottaa pienet torkut?
 
 
Minulla olisi teille vielä paljon asiaa, mutta ...zzzz..zz... uni..zzz..tuli ja vei voiton!
 

 
Tässä ovat minun pikkuruiset jalkani. Kuvaaja sanoi, että niistä on pakko saada otettua muutama kuva, koska minä kasvan niin nopeasti isoksi. Äiti ja iskä tuskin muistaa ottaa jaloistani vauva aikana kuvia joten nyt sekin tuli tehtyä.
 

 
 
 
Tässä on minun pienen pieni käteni ja siitäkin napsastiin valokuva minulle muistoksi.
 
 
Tässä minun jalkani ovat äidin käsissä, äidin kädet ovat lämpimät ja pehmeät. Äidin sylissä tunnen olevani turvassa ja vain äiti tietää mitä tarvitsen. Äidin rakkaus on suurin maailmassa joka turvan ja suojan minulle antaa!
 
 
Tämä on minun ja äidin hetki. Nyt on vatsa täynnä ruokaa ja voin jälleen torkahtaa!
 

 
Tässä minä olen äidin ja isosiskon kanssa yhteiskuvassa, tosin minä nukahdin kesken kuvauksen. Isosiskoni ja äitini ovat vierailleet täällä blogissa aikaisemminkin äidin minua odottaessa.
 
 
Taasko mä nukahdin??? Mistä mää jäin paitsi?? Tämä on kuulkaa kovaa hommaa, tämä vauvan elämä. Naapurin täti on ihan maharaton tapaus, se vasta mua kantaa ja hyysää ja niin lujaa keikuttaa, että maha menee vähemmästäkin sekaisin. Sillä ei katsokaas ole ihan samoja taitoja hoitaa minua kuin äidilläni. Tietteks mitä mun 3 vuotias isosiskoni on oppinut sanomaan? "Se naapurin täti tulee ja pesee teidän kaikkien HAMPAAT"!! Sitä se nyt hokee kaikille niin hoidossa kuin kaupassa käydessään ja äiti on ihan nolona ja naapurin akka muutakuin nauraa tälle jutulle!!
 

 
Kertoisin teille vielä yhden iloisen ja miellyttävän asian! Kuulin äidiltäni, että olen vuoden 2013 ensimmäinen vauva joka syntyi meidän kotipaikkakunnallemme. Äiti sano myös sen, että olen sitten tulevaisuudessa luokkani vanhin, kun aloitan koulun eli 7-vuoden kuluttua! (mikäli paikkakunnallemme ei muuta uusia asukkaita jotka ovat minua muutaman sekunnin vanhempia) 
 
 
 

Tuli lapsi tuulen kainalossa,
tähtisateen takaa,
pian pieniä hymyjä herttaisia
hän ympärilleen jakaa.


4 kommenttia:

  1. Kaikki oli valtavan ihania kuvia suloistakin suloisemmasta vauvasta, mutta nuo varvaskuvat... Oi, miten söötit :) Sun olisi pitänyt laittaa alkuun varoitus; sisältää vauvakuumetta nopeasti nostattavaa materiaalia :)

    VastaaPoista
  2. Varvaskuvat ovat aina niin ihania ja nyt on hienoa, kun saa kuvata juuri vastasyntyneen jalkoja. Harmittaa itseä, kun ei aikanaan tullut omien lasten varpaita kuvattua. "tosin kamerat olivat vähän erilaisia siihen aikaan"! Olisi varmaan kannattanut laittaa juurikin tämä sisältää vauvakuumetta nostattavaa materiaalia! :)

    VastaaPoista