sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Mitä tänään syötäisiin?

Kirjoitin tiistaina facebookin pienemmän postauksen jossa pähkäilin, mitä tänään syötäisiin? Jokapäiväinen ongelma, aina saa miettiä mitä tänään syötäisiin ja mikä olisi sellaista ruokaa mikä kelpaisi koko perheelle! Tiistaina olin varannut aineet valmiiksi tehdäkseni makaroonilaatikkoa, mutta jostain kummasta makaroonilaatikko muuttuikin yllättäin risotoksi!
 
Risottoa..risottoa..
En ole pitkään aikaan tehnytkään risottoa joten nyt oli hyvä aika sitä tehdä. Makaroonilaatikkoahan tulee tehtyä säännöllisesti melkein kerran viikossa joten nyt kokeiltiin makaroonilaatikon tilalle jotain muuta vaihtoehtoa. Olin kuopukseni kanssa kyläilemässä tätini luona muutama viikko takaperin ja siellä meille tarjoiltiin risottoa ruuaksi. Päätin silloin jo, että tätä pitää kotonakin kokeilla.
 
 
 
Ohje:
 
Puuroriisiä 4-5 dl
Jauhelihaa 400-500 g
Herne-maissi-paprika sekoitusta 1 pss
Suolla
Lihaliemikuutio
Sipulia 1-2
 
Lisukkeeksi:
Tuoresalaatti (esim: porkkana-ananas raaste)
Sekavihanneksia keitettynä 1 pss
makea chilikastike (pirkan)
 
 
Ruskista jauheliha ja sipuli keskenään, keitä riisi paketin ohjeen mukaan (lisukeriisi) lisää jauhelihan joukkoon. Keitä herne-maissi-paprikat ja lisää jauhelihan joukkoon tai suoraan kylmänä pussista. Lisää keitetty riisi joukkoon, muista huuhtoa riisit ennen joukkoon lisäämistä. Keitä sekavihanneksi muutama n.5 minuuttia, tarjoile lisukkeena. Kuori, raasta porkkanat, lisää raasteen joukkoon ananspurkki ja tarjoile risoton ja kasvisten kanssa. Kasvisten pälle voit kataa makeaa tai tulista chilikastiketta oman makusi mukaan!
 
Helppo ja nopea valmistaa joten tässä hyvä ruokailu ehdotus kiireisille päiville!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti