tiistai 15. tammikuuta 2013

Liikunnallista nautintoa!

Liikunnallista nautintoa totta totisesti. Tai voisiko sanoa, että lenkkeily ei ihan mennyt perinteisen kaavan mukaan. Onkin korkea aika antaa pientä postausta näiden ihaninen työttömyyspäivien iloksi. Kotona ollessani joka aamu mietin sitä samaa kysymystä, mitä sitä tänään taas tekisi? Miten sitä saisi aikansa kulumaan? Kummasti se aika vaan tuntuu kuluvan ja kello menevän eteenpäin vaikka olenkin kaiket päivät kotona. Välillä kyllä on tunne, että työttömänä kotona ollessani viikon päivistä tulee yhtä työntäyteläisiä kuin töissä olessani. Hieman on hankalaa olla vain kotona, kun 7,5 vuoden ajan totuin keikkahommiin ja menin välillä kuin päätön kana jolta puuttuiva sulat kokonaan. Kyllä se kuulkaa on hankalaa vain olla paikallaan kotona päivät pitkät, kun ei  tarvitsekaan yht´äkkiä nousta enää kello 4.00 aamuyöstä töihin ja saakin nukkua paljon pidempään. No enhän minä nyt sentäs vain istu ja ihmettele kotona, puolet päivästä menee normi kotiaskareissa, ruuanlaitossa ja siivoukseen.
 
Tässä eräänä päivänä viime viikolla päätin, että nyt en jaksa olla kotona ja touhuta, halusin päästä kirjaimellisesti ulos ja lujaa liikenteeseen. Mikäpä sen mukavempaa, kun heittää koira ja kamera auton kyytiin ja läksin ulkoilemaan ja kuvailemaan jälleen suomen kaunista talvista luontoa. Anoppilan lähistöllä on vapaata tilaa liikkua suuntaan jos toiseenkin ja päätin ottaa potku kelkan messiin mukaan. Liikunnalista nautintoa oli, kun sain potkukelkalla painella koiran perässä ja välillä laitoin koiran vetämäänkin kelkkaa. Vauhti tosin on melkoista, kun koira vetää kovalla vauhdilla ja välillä saan jaloilla jarruttaa napakasti ettei päädytä mukkelis makkelis kelkan ja koiran kera ojan puolelle. Kelkka luisti ensimmäiset metrit loistavasti ja olihan se kiva kevennys koko lenkkiin. Koira sai juosta vapaana ja minä lykin kelkalla perässä. Mikäs sen helpompaa olisikaan, mutta päätimpä oikaista erään talon pihan poikki ja toiselle tielle päästyäni jo alkoi ärrä päät pieksemään suupieliäni. Tielle oli titenkin isketty sepelimurskaa reilu kerros päälle, lumi oli hieman sateiden aikana sulanut. Lunta oli satanut lisääkin taas pakkasten aikana uusiksi ja tie näytti aivan valkoiselta ja hyvännäköiseltä kelkkailua ajatellen, mutta koko matka meni siihen, kun hiekka tökki kelkan alla mennen tullen ja vaihdoin tien puolta vähän väliä, mutta eipäs se auttanutkaan. Tuolta tieltä pois päästessäni huokaisin kyllä moneen kertaan helpotuksesta ja päätietä olikin paljon helpompi mennä ja laitoin koiran vetämään loppumatkan minua kelkalla. Päätin, että kiitos ei sivuteille jotka ovat sepeliröhnän peitossa. Uusiksi tuota lenkkeilyä ei tehdä ja voin kertoa, että oli meinaan hiki päästessäni takaisin anoppilaan!
 
Tässä muutama kuva päivän lenkkeilystä!
 

 
Tälläkertaa en päästänyt koiraa uimaan tuohon puroon, kesäsin kyllä käy siellä polskuttelemassa lenkin yhteydessä.
 






 
 
Se jokin pysäytti koiran kuin seinään. Itseäkin vähän mietitytti, että mitähän sieltä mahtaa tulla! Ei tullut mitään, mutta hirvet taisi haistaa. Muutamaa metriä aikaisemmin meinasi rynnätä hirvien jälkien perään, mutta sain koiran komennettua takaisin.
 
 
Sieltä tullaan takaisin..ihmettelemästä ja haistelemasta..


 
Korvat nousivat pystyyn ja ilme kertoo sata sanaa... jotain tuolla nyt on meneillään, mutta mitä? Pitää sinnen nyt hyökkiä ja äkkiä.
 

 
Sitä jotakin olin näkevinäni ja haistavinani...
 

 
Täällä selvästi jokin haisee, kuopsuttaakin piti ja nokka osui johonkin, mutta mihin? Olisko ollut jonkin metsäelukan pesä...
 

Ei kai siellä sitten mitään ollutkaan... kunhan nyt vain sain taas tälläisen hyökkimis-vauhti kohtauksen!








Viimein voineen keskittyä taas etenemään lenkkillä ja tämäkin vauhtihirmu rauhoittui äkillisestä vauhti pyrähdyksestään...
 




Seuraavaa lenkki kertaa taas odotellessa...
 





 
 
 


1 kommentti: