tiistai 29. tammikuuta 2013

Perjantaista sunnuntaihin tiivistettynä!

Pientä hiljaiseloa sanavarastossani, kun ei ole kerinnyt kirjoittamaan muutakuin tuonne facebookin puolelle. Nyt tuli sopiva hetki laittaa meidän viikonlopun touhuilut tiivistettynä tännekin.
 
Lauantai aamuna tietenkin kipakasti ylös sängystä ja aamupalaa kurkusta tehovauhdilla alas. Meillä mies aina on niin kiireinen ja kauheella vauhdilla lähdössä joka paikkaan, että ihan itseäkin kauhistuttaa sen reippaus. Minä sen sijaan tarvitsen hieman enemmän aikaa lähtöön ja eihän sitä nyt voi silmät ristissä mihinkään lähteä? Koko päivä, elämä aikaa joten miksi pitää rynniä joka paikkaan kauhealla kiireellä. Kiireeseen oli kyllä ihan syykin, oltiin lähdössä puumetsälle ja kukapa sinne lähtisi puolen päivän aikaan tai illalla? Ammusta sinne oli mentävä jos meinasi rankoja saada tehtyä! Meillä lauantaina jatkui edelleen puuhommat ja taitaa jatkua vielä monena muunakin viikonloppuna. Siinä se lauantai mukavasti siellä metsällä rämpiessä kului ja mukavasti niitä puita saatiin tälläkin kertaa kasalle. Jälkipolvi keskittyi enemmänkin puissa kiipeilemiseen ja esikoinen oli niin hyvä kiipeämään, että ei meinannut enään päästä koko puusta alas. Oltiin pois lähdössä puumetsältä, kun poika vielä yritti änkeä itseään pois puusta. Pääsihän se junnu sieltä itsekseen pois, mutta kesti tovin alas tuleminen. Pakko puuhommat oli keskeyttää, kun saatiin lumi myrsky päällemme ja siinä mitään rankoja voinut enään tehdä.  Puuhommia on siis vielä tiedossa jatkossakin! Pojat vaan onnistuvat sapotoimaan töitämme omalla typerillä touhuillaan. Kivaahan se on kun muksut kiipeilevät ja touhuavat, mutta kun siinä meidän lähellä on vielä todella voimakkaasti virtaava koski ja koko ajan saadaan vahtia etteivät nää kaksi näppäräkinttuista mene sen lähelle. Siitä meidän puu kaatopaikalata on vain vajaat 50 metriä suoraan koskelle matkaa. Ajattelinkin, että seuraavalla kerralla saavat jäädä mummin hoiteisiin meidän puukaato touhun ajaksi. Sellasta se sitten on yhden alkavan murkkuiän kanssa toinen tulee perässä hyvään tahtiin.



Ensin työ ja sitten huvi! Esikoinen puiden haku hommissa ja hyvinhän se näyttää sujuvan.
Kivointa siellä puumetsällä taitaa olla tämä nuotiopaikan rakentaminen ja makkaran paisto homma. Tällä kertaa oli jälleen näitä määrämittaisia puuklapeja, mutta nää haisi aivan jäätävälle. Haettiin siitä lähistöltä puuvajasta vanhoja klapeja jotka ovat varmaan olleet siellä sen yhden 100 vuotta. Olihan meillä tuoreempiakin mukana, kun kotoa tuotiin eipä vain riittäneetkään. Siksi piti turvautua näihin vanhoihin jälleen kerran..
 





Sunnuntai olikin sitten taas yhden sun toisen sortin menoa ja touhua. Anoppilaan mentiin aamusta ja siellä sain viimein valmiiksi miehen villasukkaparin, kolmikertainen jee hurraa huuto sille! Nyt ovat siis valmiina miehen sukkapari ja kuopuksen sukkapari. Valmistuksen alla ovat siis esikoisen ja minun! Pitäskö vielä koirallekin kutoa jotkut jarrusukat? Vauhti on meidän karvakasalla välillä niin hurjaa, että hyvä olisi olla jotkut jarrut jarruttamassa aina silloin tällöin!

Nämä sukat valmistuivat 7 veljeksen nostalgiasta ja täytyy myöntää, että en pitänyt tästä langasta. Tweed ja polkka vievät ehottomasti voiton 7 veljes sarjasta. Polkka ja tweed siksi, että värikuviot ja raita ovat parempi omalle silmälleni. No miehellä on nyt nostalgia sukat!
 


Anoppilasta kotiin saavuttuamme lähdimme viemään kuopusta luistelemaan ja isäntä itsekin meni lätkimään lätkää pojan kanssa. Minä hyödynsin tämän ajan valokuvaamalla misten touhuja jäällä. Juu..myönnän mullakin oli luistimet varalla mukana jos vaikka olisin innostunut kiinnittämään ne jalkaani ja luistelemaan. Kuitenkaan en kaatumisen ja tasapaino ongelmien pelossa uskaltautunuktaan laittamaan luistimia jalkaani. Mutta sen sijaan kokeilin kenkäluistelua ja se toimi kaukalossa paremmin, eikä ollut kaatumisen pelkoa. Paitsi jos junnu ja mies olisivat tulleet täydellä vauhdilla päälle niin sitten oltaisiin kaikki mukellettu sinne kaukalon pohjalle. Viime talvena taisin kerran olla jopa luistelemassa, mutta se jäi siihen kertaan. Nyt oli kivempaa kävellä siellä kaukalossa, mutta kyllä siellä mihen mailalla läiskin menemään kiekkoakin.
 
 
Pojan piti aloittaa virallisesti jääkiekon pelaaminen seurapelinä, mutta koko homma kaatui kuljetus ongelmiin. Eipä poika ole kovin enää innostunutkaan seurassa pelaamisesta joten hälle näyttää nykyään riittävän koulussa pelaaminen liikuntatunneilla, sekä iltaisin kaveriporukalla tai perheen kesken lätkiminen. Hyviä luistelijoita ja pelaajia nämä mein miehet silti ovat. Tappio siis suomelle, kun poikaa ei vietykään virallisesti harrastamaan jääkiekon pelaamista.
 

Näinkin voi käydä, hyvällekin pelaajalle!
 

 
Väsähti vai mikä lie laiskuu iski, kun ei jaksa enää ylös asti nousta? Taisi jäädä seuraamaan iskän läiskintää..
 

Isä ja poika ottamassa mitaa ja kuinkas kävikään. Iskä taisi viedä kiekon tällä kertaa! Poika kyllä antoi kunnon vastuksen...
 


Pieni luistelu pyrähdys välillä, pitäähän sitä testata luistinten terävyyttä!
 

 
 
 Kiekkoilun jälkeen vielä poikettiin sukulaisen luona kylässä katsomassa miten niiden remppa edistyy talossa. Vesivahinko oli iskeytynyt taloon ja se tietää nyt sitten remonttia ja ehkäpä se siitä sitten jossakin vaiheessa valmistuu omaan tahtiinsa. Inohottavia nuo ovat ja mekin olemme sen kerran elämässämme käyneet lävitse ja silloin oli kyllä nauru kaukana. Esikoinen kärsi eniten siitä kosteus vahingosta ja jouduttiin silloisesta talosta lähtemään oikein evakkoon muutamaksi kuukaudeksi. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja mitäpä sitä vanhoja asioista märehtimään!

Kuvia remontista en tietenkään ottanut enkä laita tänne, kun kyseessä ei ollut oma remppa.

Loppuhuipennukseksi viikonlopulle pari luonto kuvaa. Jos jälleen kiinnostaa tsiikailla näitä meikäläisen oksa kuvia!







 

lauantai 19. tammikuuta 2013

Erätaidot koetuksella!

Tämän lauantai aamun suunnitelma oli lähteä jatkamaan toissaviikonloppuista kesken jäänyttä rankojen kaato operaatiota. Pitäähän ne talvella kataa niin saa keväällä käydä hakemassa, kesällä laittaa palasiksi koneella ja taas seuraavana talvena on uutta lämmikettä varastot täynnä. Tänään oltiin kolmisin miehen, ja kuopsuksen kanssa puuhommia tekemässä. Vanhempi poika ei innostunut lähtemään mukaan joten jäi sitten kotiin talon vahdiksi. Me nimittäin otettiin vielä meidän nelijalkainen kaverimme mukaan.
 
 
 
Viime kerralla kaadettiin vanhan heinäladon seinän vierestä pari jättikokoista kuusta jotka olivat seisseet siinä monia kymmeniä vuosia. Huomaa ladon seinämästä, että kuuset ovat olleet tiukasti kiinni ladon vierustalla.
 

Tämän kauniin rankapinon kokosimme poikien kanssa viime kertaisella puumetsä retkellämme. Ei ihan ole ammattilaisen jälkeä. Kävi vielä niin hullunkurisesti, että en tämänpäiväisestä kasasta napannut sellaista kunnon kuvaa. Uusi kasa on huomattavasti eritasoa kuin tämä, mieshän sen laittoikin alulle.
 


Meikäläisen erätaidot olivat jälleen kovalla koetuksella. Viime kerralla pojat tekivät intiaani nuotion tai ainakin ne sitä siksi kutsuivat, ja sitä ei meinattu saada syttymään ei millään, mutta mieheni tuli hätiin ja viimein se syttyi. Tänään tein maalaisjärkeä käyttämällä perinteisen nuotion ja sehän syttyi kerrasta. Kai se sitten on vähän tuurista kiinni millain syttyy! Kuopuksen hyvällä avustuksella saatiin nuotio alue kasaan ja mukavahan tuossa on istuskella, lämmitellä ja makkaraa paistella...
 




Tänään harjoiteltiin ja ensikerralla sujuu varmasti...
 


Elmo seuraa mielenkiintoisena makkaratikkujen tekoa...taitaa paremminkin hiillos makkaran kuvat loistaa silmissä..
 


Ilmekin kertoo, että kovaa hommaa tää makkaratikun tekeminen varsinkin, kun on asteen liian paksu oksanpala. Kyllä siitä silti makkaratikku syntyi, kun aikansa tahi..
 

 
Junnulta makkaranpaisto onnistuu, ja elomokin yrittää kovasti osingolle...
 
 
Puhelinlinjat laulaa ja taivaalla ei loista kuu, isäntä yrittää soitella kotio jääneelle esikoiselle. Poika päätti olla vastaamatta puheluun. Meikäläisen mielessä kävi, että voisihan tällä makkaratikulla heittää vaikka keihästäkin. Sen verran tervän pään sain vuoltua, että varmasti lentää ja pitkälle...
 

Eipä sitten heitettykään sitä keihästä, kun ei kukaan muukaan suostunut leikkiin mukaan...
 


Kyllä tuolla jossain olis varmaan sellainen suuri puu johon voisi kiivetä..
 

 
 Tää ei nyt ole ihan sitä mitä ajattelin...liian kapea, ja pieni. Sen pitäisi olla sellainen valtava kuusi johon voisin kivuta ja leikkiä apinaa...
 
 
En muista tarkalleen mitä poika huusi, kun kiipesi oksan päälle. Meni jotenkin näin...äiti mä olen lentävä apina.. tai jotain olin kuulevinani. Tämä oksa kesti seisomisen, mutta myöhemmin kun katsoin taakseni huomasin, että poika olikin kivunnut todella suureen ja oksia täynnä olevaan kuuseen. Sanoin pojalle, että kiipee sinne latvaan asti! Poika olisi varmaan kiivennytkin, mutta alkoi ottamaan niin voimien päälle, että oli pakko palata takaisin maankamaralle. Tosin junnu kiipesi todella korkealle ja katselin kauhuissani, että mitenkähän tässä mahtaa oikein loppuje lopuksi käydä? Jääkö poika kuuseen ja pittäkö vielä hälyttää palokunta avuksi saamaan poju alas sieltä. Kuitenkin kiipeily päätyi hyvin ja poika tuli itsekseen alas puusta. Hyvää ajankuluahan kiipeileminen on lapsille ja sitä annan tehdä mielelläni, koska siinä kuluu mukavasti energiatkin villeillä pojan nassikoilla!
 

 
Siellä se mieskulta pärisyttää sahaa minkä kerkiää ja minä raahaan pojan kanssa rankoja kasalle!

 
Poika huutaa, nyt kaatuu ja lujaa..siinä voinut kuin ottaa jalat alleen ja pinkoa karkuun minkä kerittiin. Tosin mun laskujen mukaani tuo valtava kuusi ei kaadu meidän päälle ja ihan rauhassa saatiin olla paikallamme ja katsella miten vain tömähdys kuului ja lumi pöllähti puun ympärillä sen kaatuessa.
 
 
Kyllä se sieltä vain kaatui ja melkonen jättiläinen se olikin vaikka vaati vähän taistelua ja tökkimistä..
 
 
 Ei muutakuin karsinta hommiin ja rankaa kantamaan kasalle..
 
 
 
 

 




Tuon mäen toisella puolella kuohuaa koski jossa paikalliset asukkaat, kalajussit käyvät lohta kalastelemassa keväästä-syksyyn asti. Viime kesänä tässä samaisessa koskessa pidettiin perhokalastuksen Sm kilpailut. Koski siis on hyvin suosittu perhokalastus paikka.  Meidän nuotiopaikan vieressä on myös meille kuuluva rantasauna jota tosin ei ole käytetty kymmeniin vuosiin. Viimekesänä piti sitä mennä lämmittämään ja testaamaan toimiiko koko höskä enään lainkaaan, mutta risuja risujen perään oli esteenä päästä sinne. Nyt Karsittiin puiden kaadon yhteydessä sitä paikkaa niin paljon, että ensi kesänä voidaan jopa mennä testaamaan sitä rantasaunaakin.
 
 
Siellä se meidän nuotio savuaa, tosin sammumaan päin jo on..

 
 Maisemakuvaa tosin tuo lato ei taidan kuulua enään meille..
 
 
 Tämä kaveri kurkistelee oksien läpi, että tehdäänkös täällä töitä vai ei? Heti, kun lopetat työnteon tämä alkaa räksyttää ja kovaa. Kun taas aloitat työnteon niin tämä hiljenee räksytykseltään... melkonen veikkonen jotten sanoisi..
 
 
Poika istuu sen paremman ja siistimmän puukasan päällä...
 


Kesken valokuvauksen päätti hyökätä pois puukasan päältä ja hauskanen kuvahan tästä tulikin..
 

 
 Sitten muistoksi tälläinen peruskuva, josko joskus teettäisin pojalle muistoksi puuhommissa mukana olemisesta. Tosin joutuu vielä moneen kertaan mukaan töihin, kunhan vain kasvaa ja vahvistuu..
 


tiistai 15. tammikuuta 2013

Liikunnallista nautintoa!

Liikunnallista nautintoa totta totisesti. Tai voisiko sanoa, että lenkkeily ei ihan mennyt perinteisen kaavan mukaan. Onkin korkea aika antaa pientä postausta näiden ihaninen työttömyyspäivien iloksi. Kotona ollessani joka aamu mietin sitä samaa kysymystä, mitä sitä tänään taas tekisi? Miten sitä saisi aikansa kulumaan? Kummasti se aika vaan tuntuu kuluvan ja kello menevän eteenpäin vaikka olenkin kaiket päivät kotona. Välillä kyllä on tunne, että työttömänä kotona ollessani viikon päivistä tulee yhtä työntäyteläisiä kuin töissä olessani. Hieman on hankalaa olla vain kotona, kun 7,5 vuoden ajan totuin keikkahommiin ja menin välillä kuin päätön kana jolta puuttuiva sulat kokonaan. Kyllä se kuulkaa on hankalaa vain olla paikallaan kotona päivät pitkät, kun ei  tarvitsekaan yht´äkkiä nousta enää kello 4.00 aamuyöstä töihin ja saakin nukkua paljon pidempään. No enhän minä nyt sentäs vain istu ja ihmettele kotona, puolet päivästä menee normi kotiaskareissa, ruuanlaitossa ja siivoukseen.
 
Tässä eräänä päivänä viime viikolla päätin, että nyt en jaksa olla kotona ja touhuta, halusin päästä kirjaimellisesti ulos ja lujaa liikenteeseen. Mikäpä sen mukavempaa, kun heittää koira ja kamera auton kyytiin ja läksin ulkoilemaan ja kuvailemaan jälleen suomen kaunista talvista luontoa. Anoppilan lähistöllä on vapaata tilaa liikkua suuntaan jos toiseenkin ja päätin ottaa potku kelkan messiin mukaan. Liikunnalista nautintoa oli, kun sain potkukelkalla painella koiran perässä ja välillä laitoin koiran vetämäänkin kelkkaa. Vauhti tosin on melkoista, kun koira vetää kovalla vauhdilla ja välillä saan jaloilla jarruttaa napakasti ettei päädytä mukkelis makkelis kelkan ja koiran kera ojan puolelle. Kelkka luisti ensimmäiset metrit loistavasti ja olihan se kiva kevennys koko lenkkiin. Koira sai juosta vapaana ja minä lykin kelkalla perässä. Mikäs sen helpompaa olisikaan, mutta päätimpä oikaista erään talon pihan poikki ja toiselle tielle päästyäni jo alkoi ärrä päät pieksemään suupieliäni. Tielle oli titenkin isketty sepelimurskaa reilu kerros päälle, lumi oli hieman sateiden aikana sulanut. Lunta oli satanut lisääkin taas pakkasten aikana uusiksi ja tie näytti aivan valkoiselta ja hyvännäköiseltä kelkkailua ajatellen, mutta koko matka meni siihen, kun hiekka tökki kelkan alla mennen tullen ja vaihdoin tien puolta vähän väliä, mutta eipäs se auttanutkaan. Tuolta tieltä pois päästessäni huokaisin kyllä moneen kertaan helpotuksesta ja päätietä olikin paljon helpompi mennä ja laitoin koiran vetämään loppumatkan minua kelkalla. Päätin, että kiitos ei sivuteille jotka ovat sepeliröhnän peitossa. Uusiksi tuota lenkkeilyä ei tehdä ja voin kertoa, että oli meinaan hiki päästessäni takaisin anoppilaan!
 
Tässä muutama kuva päivän lenkkeilystä!
 

 
Tälläkertaa en päästänyt koiraa uimaan tuohon puroon, kesäsin kyllä käy siellä polskuttelemassa lenkin yhteydessä.
 






 
 
Se jokin pysäytti koiran kuin seinään. Itseäkin vähän mietitytti, että mitähän sieltä mahtaa tulla! Ei tullut mitään, mutta hirvet taisi haistaa. Muutamaa metriä aikaisemmin meinasi rynnätä hirvien jälkien perään, mutta sain koiran komennettua takaisin.
 
 
Sieltä tullaan takaisin..ihmettelemästä ja haistelemasta..


 
Korvat nousivat pystyyn ja ilme kertoo sata sanaa... jotain tuolla nyt on meneillään, mutta mitä? Pitää sinnen nyt hyökkiä ja äkkiä.
 

 
Sitä jotakin olin näkevinäni ja haistavinani...
 

 
Täällä selvästi jokin haisee, kuopsuttaakin piti ja nokka osui johonkin, mutta mihin? Olisko ollut jonkin metsäelukan pesä...
 

Ei kai siellä sitten mitään ollutkaan... kunhan nyt vain sain taas tälläisen hyökkimis-vauhti kohtauksen!








Viimein voineen keskittyä taas etenemään lenkkillä ja tämäkin vauhtihirmu rauhoittui äkillisestä vauhti pyrähdyksestään...
 




Seuraavaa lenkki kertaa taas odotellessa...