maanantai 19. marraskuuta 2012

Rasvassa paistettua!

Pakastin rupeaa pikkuhiljalleen täyttymään metsästyretkiltä saaduista hirvenlihoista. Aktiiviseen tahtiin olen laittanut hirvenlihasta oikein sitä perinteistä kastiketta, anopin oppien mukaisesti. Laitanpa nyt sitten sen oikein rasvaisen kastikkeen ohjeen tännekin muistiin itselleni. Omassa blogissa on hyvä pitää kaikki parhaat reseptit tallessa, jos alkaa muisti pätkimään niin täältä sen saa aina uusiksi ja uusiksi haettua. Tokihan se on myös tarjolla lukijoille ja kaikille jotka tänne eskyvät ja löytävät sen! Tosin olen niin huono kirjoittamaan näitä resepti ohjeita, että toivottavasti joku näistä saa jotain tolkkua.

 Hirvipata vanhana ajan malliin..


 Ohje:

Hirvenlihaa 500 g (tai ruokailijoiden määrästä riippuen)
Voita (paistamiseen)
Vehnäjauhoja 1 rkl
Vettä 
Porkkanaa 4-5
Sipulia 2
Suolaa ta (lihaliemi kuutio)
Mustaapippuria
(Persiljaa)

Paloittele hirvenliha pieniksi paloiksi (pienemmät palat kypsyvät paremmin ja ovat mureampia). Paista pannulla voin kera ja ruskista lihat kevyesti, mikäli kastike näyttää kuivahkolta lisää voita joukkoon. Lisää vehnäjauho ja sekoita tasaiseksi kastikkeeksi. Lisää vesi ja sekoita hyvin.  Kuori porkkanat ja sipulit ja paloittele suoraan kastikkeen joukkoon, lisää myös mustapippuri ja suola. Anna hetken hautua pienellä lämmöllä, kaada uunipataan ja laita folio suojaksi padan päälle.( Lisää lihaliemikuutio ennen uuniin laittoa) Anna hautua uunin lämmössä 2-3 tuntia, mitä pidempi hautumisaika sen maukkaampaa ja pehmeämpää liha on. Tarkkaile, että liha ei pääse kuivumaan ja sekoita välillä. Tarkasta lopuksi maku ja lisää pinnalle persilja silppua.

Tarjoilu ehdotus:

Tarjoile hirvenliha kastike perunamuusin ja puolukka soseen kera. Lisukkeeksi voit keittää pari pussia sekavihanneksi.

Itseltäni jäi kuvasta uupumaan persilja!



Rasvaisen nautinnollista makuhetkeä....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Elma tapahtuma!

Helsingin messukeskus täyttyi ihmisistä ja elämästä viime viikonlopulla huippuunsa. Messukeskuksessa järjestetty Elma-taphtuma toi yhteen ...