maanantai 29. lokakuuta 2012

Jos mulla siivet ois!

Nimensä veroinen otsikko, jos mulla siivet ois! Siipiä ei ole ja niistä kait on turha haaveillakaan. Uneksia voin kyllä.

Mistä moinen siipiveikko juttu? Kai sen voi jo suustaan ulos päästää ja kertoa pienen hassun tarinan. Lokakuun alkutaipaleella lentää pöllähdin meidän yläkertaan johtavista rappusista alas kolmannelta rapulta. Suoraan seinää päin pudota tömähdin ja vasenpuoli päästä paukahti suoraan seinään plus olkapää meni siinä samassa rytäkässä. Siinä lattialla maatessani huusin hetken kuin hullu ja johan mieskin pyrähti yläkerrasta lujaa luokseni alakertaan katsomaan mitä tapahtui. Miehelle tuli pieni hätä alkaa minua siitä lattialta ylös nostamaan, mutta minäpä se vain huusin en muistanut kuin sen viiltävän kivun vasemalla puolella päätä ja seuraavaksi tuntui kuin kättä ei olisi lainkaan olemassakaan. Päästiin me siitä sitten ylös viimein nousemaan huutoa, itkua, krokotiilin kokoisia kyyneleitä tulla tulvi silmistä tiuhaan tahtiin. Pääsin sohvalle istumaan ja tuskissani ujelsin olkapääni kanssa, olo oli todellakin kuin halvaantuneella joka ei tunne olkapäätään ja käsi roikkuu sillain irstaan pelottavan näköisesti alhaalla. Siitä sitten mars autoon ja suoraan keskussairaalaan ensiapuun, sinne päästyäni hoitsu luukulla kyseli "ooks ottanu mitään särkylääkettä"? no joo en ole pahemmin kerinnyt, kun heti lähdettiin kaasu pohjassa ja tänne pinkomaan. No jos mää sulle annan tästä parit kipulääkkeet niin päästään alkuun..oho..burana 600 ja panadol 500 annettiin käteen. Sanoin vanhemmalle pojalleni joka raahasi käsilaukkuani pitkin sairaalan käytäviä perässäni, että kuule kohta tämä mamma on melkoisessa pillerihumalassa. Siinä sitten istuttiin ja odotettiin seuraavaa vaihetta. Kipu oli sietämätön välillä teki mieli huutaa kuin hullu ja välillä haukoin henkeä, mutta ei siinä paljon kerinnyt miettimään seuraavaksi huudettiin jo nimeäni. Taas mentiin..

Sitten tulikin sellainen kiva setä joka kyseli mitä on tapahtunut ja minä sitten selitin siinä ihan hiljaa rauhallisesti, että mukkelis makkelis lensin pääedellä seinää päin ja taisi tää käsikin mennä siinä samassa lyttyyn. Setää alko naurattamaan ja paineli kättä ja totes, että juu mää vien sut tonne röntgenin suuntaan niin saa likat kuvata sen käden. Tää setä oli jotenkin vähän outo ja hassu, se oli ihan sekasi päivämääristä, potilaista jne..tuli vähän sellainen hullu olo itellekin. Ennen mua oli tuotu joku mies potilas joka oli tippunut sen 7 metriä puusta alas ja kuulemma oli vähän tarvittu suurmpia operaatioita. Mää siinä mitään puita kerinnyt miettimään, kun oma käsi valui ja roikkuin pitkin kylkeä..

Seuraavaks mentiikin sitten jo röntgeniin siellä kuvattiin ja ai, että kun teki kipeää...totesin vain "nyt alkaa kivulias tie pareanemiseen". Mitäs töpeksin rappusissa ja ei kai se mun syys ole jossei siipiä ole millä olisi voinut tehdä kevyemmän laskun lattialle. No ..sitten mentiin odottaan taas aulaan...

Seuraavaks tulikin sitten hoitaja hakeen huoneeseen, sellainen kiltti nainen joka oli tosi huolissaan mun tilastani ja putsas kyynärpäähän tulleen haavan ja katseli olkapäätä. sano vain, että kohta tulee lääkäri kattomaan sua. Mietin siinä hetken aijaa..koskahan se kohta mahtaa olla? Yleensä täällä saadaan istua 4-5 tuntia enneko tapahtuu mitään...

kas..ei mennyt 5 minuuttiakaan, kun lääkäri tuli ja tervehti. Sitten lääkärillä meni huulet leveään hymyyn ja alkoi nauramaan. Siinä mä sitten istun tutkimuspöydällä naama valkoisena säikähdyksestä ja muutenkin traumaattisessa tilassa niin tohtori täti tulee ja vielä nauraa. Niin sille naurulle löyty siis syy! Meikäläisen röntgen kuvat oli vissiin ollut ihan ufo-alien tavaraa, siellä oli ollut joku ihmeen pykälä josta kukaan tai tämä lääkäri ei saanut selvää. Tämä meitä sitten nauratti niin maan mahottomasi. Kipu oli jo tasaantumaan päin, ihme ja kumma olisko niillä kahdella kovalla tabulla ollut vähän osuutta asiaan. Päätä alkoi särkemään, käsi liikuntarajoitteinen, naama valkoinen ja muutoinkin koko akka säikähtäneen näköinen. Kyllä kai tuollaisen lennon jälkeen nyt kuka vaan säikähtää..vai mitä mieltä olette?

Tämä lääkäri siinä sitten selitti, että hänen pitää pyytää kirugia katsomaan niitä kuvia kun hän ei saanut mitään tolkkua niistä. Voisin odotella siinä huoneessa tai mennä aulaan muun perheen luokse. Mää sanoin, että joo mä meen ny miehen ja poikien kanssa istumaan tonne aulaan...
Siellä sitä sitten taas istuttiin ja ihmeteltiin, mietittiin ja vatvottiin miehen kanssa, että mitähä helkkaria tästä vielä tuleman pitää!
Kunnes huudettiin takasin huoneeseen ja tällä kertaa saatiin selvyys, että mitään vakavempaa vissiin ei ollut tapahtunut. Kirurgi ja röntgenlääkäri olivat kummatkin katsoneet kuvaa ja vissiin nauraneet..sanoneet, että tälläistä tilannetta ei ole aikaisemmin tullut. Ai jaa..sanoin. Tuliko vähän nolo ja typerä olo? no ei kai! Viikko sairaslomaa ja työterveyshuoltoon sitten jatkotutkimuksiin. 

Seuraava yö tarkemmin koko viikko oli yhtä painajaista käden ja olkapään kanssa. Kipulääkettäkin meni vain 2 panadoolii 3 kertaa päivässä. Siinä alko jo oleen sellainen olo, että oksat pois. Panadoolihan on aika mieto lääke buranan rinnalla, mutta buranaa ei saanut ottaa lievän aivotärähdyksen vuoksi, koska siinä oli aivoverenvuodon vaara. Aha..sitäkään en aikaisemmin tiennyt vasta, kun lääkäri sanoi siellä päivystyksessä olessani. Oli siinä pikkumiehillä tekemistä aamuisin enen kouluun lähtemistä, kun auttoivat paitaa päälle ja kirota marisin kivusta koko ajan. Ei tässä nyt kiroamiset auta, mutta kyllä se on ollut melkosta haloota 4 vkoa. 
Esinaiselle oli kiva soittaa silloin sunnuntaina, kun tapaturma sattui. Oli juuri sairasloma selästä loppunut ja piti maanantaina palata töihin niin kuka meni ja teki kuperkeikkaa rappusissa. Mitäs tästä opimme?

Viikon päästä tapahtuneesta olkapää kuvattiin uudelleen ja ultrattiin työterveyshuollossa. Voitte varmaan kuvitella kuinka kivaa oli, kun jouduin vääntämään ja kääntämään kipeätä kättä. Tuhisin ja puhisin kivusta. Pykälä näkyi edelleen, mutta tätäkin lääkäriä huvitti tämä avaruus-alien mikä lie pykälä. Päivän päätteeksi sairaslomaa vielä kaksi vkoa lisää, oijoi sanoin minä. No eipä sillä kädellä töitä olisi tehtykään. Työfysioterapeutilla kävin sitä näyttämässä ja antoi kuntoutus ohjeet miten kotona jumpata revähtänyttä kättä. Sellaisen kuminauhan jota vetelen ees taas..

Sitten loppui kahden viikon saikku ja tänään piti mennä töihin! Mutta mitäpä teki käsi? eipä toimikaan normaalisti, vääntö, kääntö tekee edelleen kipeää. Palasin takaisin lääkärin pakeille ja sehän laittaa paukautti kortisoni piikin olkapäähän ja kolme päivää lisää saikkua!! 

Loppuviikosta pitäisi palata töihin! Niin no muistan mä vielä ne sanat jotka se sano, kun olin huoneesta ulos lähdössä. Mikäli se käsi loppuviikosta ei toimi ja on vielä kipeä niin sitten se pitää mangneettikuvata! Aha..sekin vielä.

Nyt sitten odottelen pari päivää josko kortisoni piikki alkaisi tehota ja käsi liikua ja ja ja...eipä sitten muuta tälläkertaa!


Jos mulla olisi siivet lentäisin kauas ja korkealle. 
Lämpimiin maihin jossa maata saisin etelän auringon alla.
se moneen asiaan helpotusta toisi ja murheet unohtaa voisin! 


Katsotaan mitä loppuviikko tuo tullessaan. On niin monta asiaa mitkä nyt menevät päällekkäin ja tämä olkapää vielä tulli lisäksi niin ei hyvältä näytä tilanteeni. Eletäänpä siis päivä kerrallaan ja huomista en mieti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Elma tapahtuma!

Helsingin messukeskus täyttyi ihmisistä ja elämästä viime viikonlopulla huippuunsa. Messukeskuksessa järjestetty Elma-taphtuma toi yhteen ...