lauantai 1. syyskuuta 2012

Pauhaava koski ja kuhiseva keko!

Pitänyt monena viikonloppuna käydä poimimassa punaherukat pois puskista tässä lähistölämme olevalta tilalta. Joka kerta tämä on vain unohtunut kunnes torstaina sain hakea työpäivän päätteeksi naapuriltani joka oli ahkeraan poiminut karviaisi. Sain häneltä muutaman litran jotta saan talveksi muutaman purkin hilloa. Miksi karviaiset ovatkin niin kiven ja kannon alla. Tällä kertaa lupasin istuttaa ensikeväänä pihaamme karviaispuskia, koska ne ovat syksyisin suurta herkkuani. Aikanaan isoisällänikin oli näitä herkkupuskia talonsa pihamaalla ja sieltä sain käydä niitä pomimassa ja yleensä ne kerkisivät heti kypsyttyään parempiin suihin ennenkuin niitä kunnolla keritiin edes poimimaan talvenvaralle talteen. Siinä ytävältäni maistelin näitä saatuja karviaisia ja muistin, että punaherukat oli vielä keräämättä kyseisen paikan puskista! Siinä sitten sain ajatuksen, että jospa menisin ne poimimaan. Voisin ottaa naapurin pikkutytönkin mukaani katselemaan paikkaa ja voisi hänkin innostua puskia tyhjentämään. Ei tarvinnut montaa kertaa Annia käkeä mukaan lähteä, kun tyttö jo seisoi kumisaappaat jalassa ja ämpäri kädessä ulko-ovella. Sittenn vain menoksi. Mieheni ja kuopus lähti mukaamme, mutta esikoinen päätti jäädä kotiin täksi ajaksi. Esikoinen vain huuteli perääni, että katsokin, että et taas loukkaa kinttujasi. Niin tosiaankin, blogissa on teksti viimesyksyisestä marjojen poiminta retkestä jolloin astuin vanhan mädän laudan päälle ja sieltä mukaani osui jalkapohjaan naula. kirjaimellisesti siis naula läpäisi kumisaappaan pohjan ja meni jalkapohjan läpi. Tämä kauhunhetki on vieläkin poikien muistissa ja joka kerta, kun tuonne samaiselle paikalle menevät niin aina muistuttavat kyseisesstä asiasta. Marjoja ei tälläkertaa poimittukaan, sillä puskille oli käynyt juuri niin kuin saatatte kuvitella. Marjat olivat olleet liian kauan puskissa ja suurin osa oli kuivunut, rypistynyt ja nahistunut eivätkä ne suuhunkaan oikein maistuneet hyviltä. Anni sai kyllä sen verran omaan sankoonsa, että sai viedä kotiin syötäväksi hyvempiä marjoja. Kaikkea muuta kyllä kerkisimme tekmään jälleen tällä retkellä jossei itse keksi mitään tekemistä niin kylä lapset hoitavat senkin puolen ettei tarvitse mietiskellä mitä tekisi!

Tälläisiä kekoja löytyi peräti kolme metsätieltä. Tehtiin tietellinen testi lapsukaisten kanssa.

Mitä tapahtuu, kun laittaa pari heinänkortta elävään kekoon? Selvästi alkaa valtava kuhina ja elämä!
 

Pikkuisen rikottiin pesän pintaa ja siitäkös murkut vasta innostuivat ja teimme mielenkiintoisen löydön. murkut siis rakentavat pesää kerroksittain ja sieltä löytyi rakennusaineiden seasta myö suuri määrä murkun munia. Pesä pintaa kun rikoimme niin murkut säntäsivät heti piilottamaan esiin tulleita munia syvemmälle kekoon. Tulipa sekin koettua ja nähtyä. Nytpä tiedetään murkkujen elämästä paljon asioita.

Pikku tutkimusmatkailija testaamassa yhtä pesää mitä taphtuu, kun pintaa pikkaisen raapaisee? Ilme muuttui heti ja silmät suurenivat. Minäkin sain osakseni yhden murkun takin hihalle ja kiljaisin kovaan ääneen lapset tosin alkoivat nauramaan ja sanoivat, että et kai sää nyt murkkuja pelkää?
 
Seuraavaksi siirryttiin joen rantaa. Siellä sitten vähän heiteltiin kiviä jokeen ja sehän on lasten suosikki leikki. Mein poika se heitti pari kertaa niin kovaa, että roiskui vesi päällemme. Kivaa oli jokatapuksessa.

Tälläisen mielenkiintoisen väritelmän päälleen saanut kivikin löytyi rannasta.

Tätä pikkuneiti sanoi kultakiveksi ja sen päätimme antaa sille nimeksikin.

Sitten tuli lopuksi iso karhu metsästä esiin ja otti pikkuneidin kyytiin. Pikkuneidillä oli hauskaa, mutta niin taisi olla karhullakin!
 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Elma tapahtuma!

Helsingin messukeskus täyttyi ihmisistä ja elämästä viime viikonlopulla huippuunsa. Messukeskuksessa järjestetty Elma-taphtuma toi yhteen ...