maanantai 30. heinäkuuta 2012

Onnistunut kalareissu!

Kävästiin eilen hakemassa mein lapset mökiltä kotiin. Pojat olivat viikonlopun äitini hoiteissa ja oli eilen vienyt ne mökille jossa pääsivät kalastamaan. Tänä kesänä ollaan kaiken kaikkiaan nostettu 5 haukea mein järveltä ja onhan se lukuna hyvä saalis ottaen huomioon, että siellä ei aina tärppää vaikka kuinka yrittäisi heitellä uistinta. Mies lähti poikien kanssa kalastelemaan järvelle päästyämme mökille. Esikoinen sai virvelillään napattua viime reissulla kaksi kahden kilon haukea ja sitä edellisellä kerralla kaksi kilon haukea. Tällä kertaa jäikin nähtäväksi kuka nostelee virvelillä järvestä kaloja vai nosteleeko kukaan. Miesväen ollessa järvellä kalastelemassa päätin ottaa rennosti ja menin mökkitupaan leputtelemaan ajomatkan jälkeistä jalkojen puutumista ja selän kipua. Siinä jonkin aikaa levätessäni totesin, että kylläpä miehet nyt viihtyy järvellä veneellä harvinaisenkin pitkään. Aloin jo huolestumaan, että onkohan siellä kaikki hyvin. Päätin mennä rannalle katselemaan näkyykö mein mies porukkaa ja venettä enää lainkaan järvellä. Kauhukseni huomasin, että venettä ei näkynyt missään ja ajattelin, että ovat tainneet lähteä vähän pidemmälle soutelemaan. Aloin pikkusen olemaan huolissani, koska järvellä kävi melko kova tuuli ja oli luvattu ukkoskuuroja joten vähän tuli sellainen kauhuleffamainen olo yllättäen. Pitäähän sitä äidin olla lapsistaan ja miehestään huolissaan. Kysäsin siinä isältäni, että mihin asti ne oikein lähti kalastelemaan sillä veneellä, kun venettä ei näy missään. Kyllä ne on siellä niemen kärjen takana tästä näkee, kun oikein tarkkaan katsoo. Minä en kyllä nähnyt mitään, mutta jos kerran näin on niin kai niillä siellä kaikki sitten on hyvin. Minä edelleen huolissani ja päätin mennä vielä tähystelemään rannan suuntaan. Huokaisin helpotuksesta, kun vene alkoi näkymään tosin sillä kohtaa jossa yleensä kalastelevat. Kaikkea sitä pistää mielikuvitus päässä liikkumaan, mutta veneilykään ei välttämättä ole aina niin turvallista kuin kuvitellaan. Onneksi pojilla on turvaliivit, mutta varmasti olisi suotavaa hankkia sellaiset myös mihelleni ja minulle. Miehet palasivat kalareissulta ehjin nahoin ja kysäsin, että onnasko reissu? Pojat tietenkin hehkuttivat, että kyllä onnas ja iskä sai ensimmäisen haukensa. Tosin mies on saanut yhdessäolomme aikana vain yhden aikaisemmin ja nyt tuli toinen. Kalaonni ei siis suosinut tälläkertaa esikoistamme joka vetelee kaksin kappalein kaloja järvestä mökkireissuillamme, mutta miehen kalaonni kääntyi tälläkertaa paremmaksi. Vielä puuttuu minun ja kuopuksen kalaonni, ehkäpä se onni meitäkin jossakin vaiheessa suosii. Toivossa on hyvä elää. Hauki tuli jälleen ja kala perattiin, iskettiin pussiin ja pussi kylmälaukkuun. Pääsihän mein karvainen kaverimmekin osingolle tästäkin hauesta. Pää annettiin koiralle ja mitäs teki koira päälle? Otti suuhunsa ja kiirehti peittämään maahan maatumaan. Minä ajattelin kyllä, että se sen söisi niinkuin ennenkin, mutta tämä oli jo toinen kalanpää jonka koira menee ja piilottaa maihin. Mahtaako Elmo löytää seuraavalla kerralla tätä piilopaikkaansa. Mielenkiintoiseksi jää nähdä. Seurasin tietenkin kamera kädessä heti perässä, että minne mahtaa poju viedä kalanpään ja on se mielenkiintoista seurata, kun koira peittää herkkunsa. Niin tarkkaa työtä ei taida ihminenkään tehdä. Tassut käyvät lujaa kuoppaa kaivaessa ja kauniisti laskee kalanpään suullaan kuoppaan, peittää kuonollaan tarkasti joka suunnalta ja tasoittaa hienosti kuonolla painellen.



Komea saalis.


Tarkkaa työtä hauen pään piilottaminen!


1 kommentti:

  1. Hienosti Elmo odotti ennenkuin sai jotain itselleen.
    Eipä miesväen kalareissusta kannata ikinä odottaa että olisivat aina samassa paikassa, kyllä ne kalatkin liikkuu.

    VastaaPoista