maanantai 30. heinäkuuta 2012

Onnistunut kalareissu!

Kävästiin eilen hakemassa mein lapset mökiltä kotiin. Pojat olivat viikonlopun äitini hoiteissa ja oli eilen vienyt ne mökille jossa pääsivät kalastamaan. Tänä kesänä ollaan kaiken kaikkiaan nostettu 5 haukea mein järveltä ja onhan se lukuna hyvä saalis ottaen huomioon, että siellä ei aina tärppää vaikka kuinka yrittäisi heitellä uistinta. Mies lähti poikien kanssa kalastelemaan järvelle päästyämme mökille. Esikoinen sai virvelillään napattua viime reissulla kaksi kahden kilon haukea ja sitä edellisellä kerralla kaksi kilon haukea. Tällä kertaa jäikin nähtäväksi kuka nostelee virvelillä järvestä kaloja vai nosteleeko kukaan. Miesväen ollessa järvellä kalastelemassa päätin ottaa rennosti ja menin mökkitupaan leputtelemaan ajomatkan jälkeistä jalkojen puutumista ja selän kipua. Siinä jonkin aikaa levätessäni totesin, että kylläpä miehet nyt viihtyy järvellä veneellä harvinaisenkin pitkään. Aloin jo huolestumaan, että onkohan siellä kaikki hyvin. Päätin mennä rannalle katselemaan näkyykö mein mies porukkaa ja venettä enää lainkaan järvellä. Kauhukseni huomasin, että venettä ei näkynyt missään ja ajattelin, että ovat tainneet lähteä vähän pidemmälle soutelemaan. Aloin pikkusen olemaan huolissani, koska järvellä kävi melko kova tuuli ja oli luvattu ukkoskuuroja joten vähän tuli sellainen kauhuleffamainen olo yllättäen. Pitäähän sitä äidin olla lapsistaan ja miehestään huolissaan. Kysäsin siinä isältäni, että mihin asti ne oikein lähti kalastelemaan sillä veneellä, kun venettä ei näy missään. Kyllä ne on siellä niemen kärjen takana tästä näkee, kun oikein tarkkaan katsoo. Minä en kyllä nähnyt mitään, mutta jos kerran näin on niin kai niillä siellä kaikki sitten on hyvin. Minä edelleen huolissani ja päätin mennä vielä tähystelemään rannan suuntaan. Huokaisin helpotuksesta, kun vene alkoi näkymään tosin sillä kohtaa jossa yleensä kalastelevat. Kaikkea sitä pistää mielikuvitus päässä liikkumaan, mutta veneilykään ei välttämättä ole aina niin turvallista kuin kuvitellaan. Onneksi pojilla on turvaliivit, mutta varmasti olisi suotavaa hankkia sellaiset myös mihelleni ja minulle. Miehet palasivat kalareissulta ehjin nahoin ja kysäsin, että onnasko reissu? Pojat tietenkin hehkuttivat, että kyllä onnas ja iskä sai ensimmäisen haukensa. Tosin mies on saanut yhdessäolomme aikana vain yhden aikaisemmin ja nyt tuli toinen. Kalaonni ei siis suosinut tälläkertaa esikoistamme joka vetelee kaksin kappalein kaloja järvestä mökkireissuillamme, mutta miehen kalaonni kääntyi tälläkertaa paremmaksi. Vielä puuttuu minun ja kuopuksen kalaonni, ehkäpä se onni meitäkin jossakin vaiheessa suosii. Toivossa on hyvä elää. Hauki tuli jälleen ja kala perattiin, iskettiin pussiin ja pussi kylmälaukkuun. Pääsihän mein karvainen kaverimmekin osingolle tästäkin hauesta. Pää annettiin koiralle ja mitäs teki koira päälle? Otti suuhunsa ja kiirehti peittämään maahan maatumaan. Minä ajattelin kyllä, että se sen söisi niinkuin ennenkin, mutta tämä oli jo toinen kalanpää jonka koira menee ja piilottaa maihin. Mahtaako Elmo löytää seuraavalla kerralla tätä piilopaikkaansa. Mielenkiintoiseksi jää nähdä. Seurasin tietenkin kamera kädessä heti perässä, että minne mahtaa poju viedä kalanpään ja on se mielenkiintoista seurata, kun koira peittää herkkunsa. Niin tarkkaa työtä ei taida ihminenkään tehdä. Tassut käyvät lujaa kuoppaa kaivaessa ja kauniisti laskee kalanpään suullaan kuoppaan, peittää kuonollaan tarkasti joka suunnalta ja tasoittaa hienosti kuonolla painellen.



Komea saalis.


Tarkkaa työtä hauen pään piilottaminen!


sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Räiskettä ja pauketta!

On koittanut jälleen se aika vuodesta tai oikeastaan kesästä, kun on aika laittaa hirvenammunta oikeudet kuntoon. Mieheni osti viime talven aikana ensimmäisen hirvikiväärinsä. Mieheni on lapsuutensa ja nuoruutensa aikana varmasti monesti nähnyt aseita kotioloissaan. Mieheni isä on aktiivinen metsästyksen harrastaja, varsinkin hirvenmetsästys aikaan. Joten tottuneita aseen käyttäjiähän nämä ovat. Miehelläni on ollut aina haaveena ostaa ja saada hirvikivääri, koska veri vetää metsään. Aseenkantolupa hänellä on ollut jo vuosia, mutta hirvikiväärin sai nyt aikuisiällä vasta hankittua. Nuoresta pojanklopista asti siitä haaveillut. Aseiden hinnat, kun eivät ole mistään halvemmasta päästä joten tämäkin on pitkittänyt sitä ensimmäistä kiväärin hankintaa. Mieheni ilmoitti minulle, että hän aikoo nyt sitten ostaa sen kiväärin. Siinä sitten katsoin ja sanoin, että sä ostat sen sitten jos siltä tuntuu, mutta meillä sitä ei täällä kotona säilytetä. Miehällä on kyllä kivääärille olemassa kunnon säilytyspaikka, mutta täällä kotona sitä ei voi toistaiseksi säilyttää, kun ei ole sille soveltuvaa paikkaa. Pitäähän ottaa huomioon, että kyseessä on kuitenkin ase ja ei ihan mikä vaan ase. Itse olen aina vähän suhtautunut aseisiin negatiivisesti, mutta miehen kautta sekin suhtautuminen on muuttunut. Olenhan hänen perässään kulkenut syksyisin lintumetsällä ja sorsastamassa ollaan oltu jo moneen kertaan ja todennut vain, että ihan rauhallinen aseen käyttäjähän hän on. Totuttava kai tähän asemaailmaan on, koska lapsemmekin ovat poikapuoleisia niin melko todennäköistä on, että hekin innostuvat metsästyksestä. Taitavat ollakin jo, koska keväällä hankittiin ensimmäiset kunnon airsoft aseet ja niillä onkin sitten meidän pojat ja poikien kaveriporukka paukutelleet pitkin kevättä ja kesää. Siitäkään en silloin pitänyt, mutta pitkän ja vakavan keskustelun jälkeen suostuttiin ostamaan kyseiset aseet. pitihän sitä poikia valistaa asiasta, että ymmärrätte kai myös airsoft aseidenkin vaaran? Hyvin ovat niiden kanssa pelanneet ja ollaan ihmeen ja kumman kaupalla säilytty isommilta loukkaantumisilta. Palatakseni Miehen tulevaan metsästyskauteen. Mieheni ja appiukkoni olivat ampuma harjoituksissa tässä lähistöllä olevalla ampumaradalla. Yritin kovin selvittää heille, että kuinka hienoa olisi päästä ottamaan valokuvaa harjoituksista ja saisin koottua hyvän tekstin taas blogiini, mutta ei se vain mene niin. Kummatkin kielsivät tulemasta ja sanoivat, että sinä siellä mitään pysty kuvaamaan, kun on niin paljon porukkaa harjoittelemassa ja kova pauke ympärillä. Minä tietenkin ikävystyin, kun kerrankin mies alkaa harrastamaan ja nyt olisi ollut oiva tilaisuus päästä jutun kimppuun niin ei taaskaan. Kuvaamatta ja näkemättä jäi. Kuvaaminen ampumaharjoituksista siis siirtynee tovin tulevaisuuteen. Mieheni oli eilen suorittamassa virallisesti hirvenammunta merkkiä ja taas kyselin päivää kahta aikaisemmin, että pääsenkö nyt mukaan? Sama vastaus kuin aikaisemminkin paitsi, että lisäsi vielä perään jännittävänsä sen verran, että paikalle ei kaivattu yhtään enempää ulkopuolisia silmäpareja. Minä sitten jouduin jälleen nielemään tappioni ja toteamaan, että ei sitten! Mieheni oli siis kirjaimellisesti tulittamassa hirvitaulua ja hyvinhän se tauluun ampuminen oli mennytkin kerta läpäisi testin. Kertoi kylläkin auringon paistanee niin kirkkaasti, että meinasi haitata ampumista. Mieheni kivääristä onneksi löytyy kiikari joten se oli pelastanut tilanteen. Hyvin tyytyväisen näköinen mies saapui kokeesta kotiin ja ihmekös tuo sillä nyt hän pääsee virallisesti ensimmäisen kerran mukaan syksyn alkavaan hirvijahtiin! Kauan sitä tilaisuutta odotettiinkin.


valitettavasti tällä kertaa blogiteksti jää ilman kuvaa joka tietenkään ei ole hyvä juttu, mutta toivottavasti teksti on hyvä juttu!

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Parhaat otokset part one!

Ajattelin koota tänne blogiini parhaat valokuva otokset vuosien varrelta.
Kuvauksissa käytetty: Canon PowerShot A580 ja Canon eos 1100d.


SYKSY 2011



Anoppini on innokas kasvattamaan kukkasia ja piha onkin hyvin hoidetun näköinen valtavineen kukkapenkkeineen. Eri lajikkeita löytyy monia, mutta kaikista hienoin rykelmä löytyy pihapiirissä olevalta pellolta eli auringonkukat jotka olivat viime syksynä todella näyttävän komeita. Lisäksi pihapiiristä löytyy kehäkukka rykelmä.






Tässä kasvaa asteri.



Anoppini on innostunnut kurpitsoidenkin kasvatuksesta kasvimaasta löytyy sekä kesäkurpitsaa, että tavallista. Mukavan kokoinenhan tuo näyttää olevankin! Omenapuita löytyy muutamat pihasta ja uusimmassa puussa kasvoi viime syksynä ainakin alakuvassa oleva jättiomena!



KEVÄT - KESÄ 2012
Tämä näyttäisi ihan vedenpisara kukalta, mutta onko se? Anoppilla on taito hallussa ja kukat kukkivat kauniisti hänen hoidossaan. Toisin kuin minulla, kaikki kuolevat meille saapuessaan tai ainakin kahden viikon sisällä.



Valkovuokkoja ja vaaleanpunaisia krysanteemeja. Kumman syystä krysamteenit vierailevat meidän taloudessa melko toistuvasti joten taitaa olla yksi suosikeistani tällähetkellä ja ovathan ne myös kauniin värisiäkin!


Kasveista ja kukista voimmekin siirtyä lintujen maailmaan. Kesäsillä reissuilla tulee napsittua kuvia linnuista jos vain kohdalle osuu. Enkä kuulu niihin ihmisiin jotka valitsevat tarkkaan mitä lintuja kuvaavat. Minusta kaikki luonnon linnut ovat omalla tavallaan kauniita.


En osaa niin täydellisen hyvin kertoa mikä tässä kuvassa on niin kiehtovaa ja mikä siitä tekee niin omasta mielestä kauniin?

Lokit vain jostakin kumman syystä päätyvät aina kamerani kuvattavaksi. Mikä tässä linnussa sitten kiehtookin? Kuitenkin omasta mielestäni, kun lokkia alkaa kuvaamaan totean, että lokki on hyvinkin kaunis lintu ja mielenkiintoinen yksilö!


Sokerina pohjalla pari onnistunutta varjokuvausta.




















perjantai 20. heinäkuuta 2012

Noita pata!

Sairaslomalla sitä on aikaa olla ja touhuta. Lähinnä enimmäkseen olen viettänyt sairaslomaani istumalla, hiljakseen kävelemällä, makailemalla, lepäilemällä ja normit kotityöt hoitamalla. Käytännössä siis aika alkaa käymään todella pitkäksi, mutta tässä sitä nyt sitten ollaan ja ihmetellään. Selän kanssa, kun ei paljon viitsi leikkiä. Eilen piti jälleen miettiä mitä sitä tekisi ruuaksi? Olin ajatellut laittaa kanakastiketta ja riisiä. Pojat jälleen totesivat, että taas! justiinhan me sitä eilen syötiin. No siinä sitten yrität selvittää ja kertoa, että ei tää nyt ole samaa kastiketta vaan nyt teen sen ihan peruskastikkeen jota täsä talossa ei ole varmaan vuoteen syötykään. Ai sitä! no joo tee sitten. Aloitin taas etsiskelemällä aineksia ja muistelemaan, että mitä siihen tulisi. Kauppalappua aloin kirjoittelemaan ja sitten hokasin, että enhän minä voi pyöräillä, enkä mielellään autoakaan ajaa joten mitens sitä nyt kaupassa käynti hoidettaisiin. Tuumasin vain kuopukselle, että lähtisitkö käväsemään kaupassa kaverisi kanssa? Naapurin poika oli meillä leikkimässä joten sain hyödynnettyä hänetkin avukseni. Kauppalappu ja rahat kouraan ja pojat matkaan. Suunnitelmat muuttuivat jälleen poikien kaupassa käydessä ja totesin, että ei siitä nyt tule kanakastiketta vaan jotain aivan muuta. Pojat tulivat kaupasta ja pistin heidät samantien palaamaan sinne takaisin ja innokkaasti lähtivätkin. Oli kauppalapusta unohtunut se tärkein asia. Raaka-aineista jäi uupumaan pari pientä juttua ja pojat kävivät senkin kiltisti noutamassa!


Kanakeitto siis muuttui kana-valkosipuli wok.padaksi. Poikien tuodessa ainekset kaupasta aloin heti valmistamaan ruokaa ja valokuvastakin on havaittavissa jonkinasteinen sekamelska. Tätä sitä sitten yritin tarjota kovasti meidän miesväelle. Kaikille muille tuntuikin maistuvan, mutta esikoiselle ei maistunut. Pyysin lasten kaveriakin maistamaan tätä minun mielestäni hyvää mössöä, mutta hän ei oikein heti innostunut. Sanoin, että se on nyt pakko maistaa, koska olet hakenut osan aineksista itse kaupasta. Poika siinä virkkoi ja kysyi, että mitä tää oikein on? Totesin, että se taitaa olla jonkin asteista noita pataa! se on selvästi kyöpelivuorella valmistettua ja enään valmistajalta vain puuttui noita hattu! Sellainen sekamelska se on, että voisi kuvitella olevan täyttä myrkkyä. Siitä se idea sitten syntyi ja padalle annettiin nimeksi kana-valkosipuli noita pata.
Tälle ruualle ei siis ole minkäänlaista reseptiä, ohjetta tai raaka-aine määriäkään. Siitä vain mielikuvitusta käyttämään ja reseptiä muokkaamaan. Olen jo suunnittelut tehdä samaa pataa jossainvaiheessa uudelleen, mutta muuttamalla sitä seuraavaksi taas erilaiseksi. Minkähänlainen noita pata seuraavaksi syntyy?
Mikäli joku ohjeen haluaa itselleen niin voi sen minulta pyytää, mutta tätä ohjetta ei jaellakaan julkisesti. Eipä se niin ihmeellinen ohje olen, mutta joskus on vain hyvä säilyttää jotain itselläänkin ja eihän kaikkea tarvitse aina jakaa. Syödessäni tätä mössöä totesin, että suolaa tarvitsee vähän enemmän tehdäkseen kunnon vaikutuksen syöjiin.
Bon aptetit!

Elma tapahtuma!

Helsingin messukeskus täyttyi ihmisistä ja elämästä viime viikonlopulla huippuunsa. Messukeskuksessa järjestetty Elma-taphtuma toi yhteen ...