perjantai 20. toukokuuta 2011

Jotain vanhaa, uutta ja mielekästä.

Hokasin tässä taannoin, että pitäähän napsia taas kuvia jostain menneisyydestä. Nykyäänhän on taas kaikki vanha kovassa huudossa ja muodissa. Kuvissa on myös muitakin sisustukuvia.

 
Olen luullut tätä viimeiset 30 vuotta öljy lampuksi, mutta väärin meni. Sehän toimiikin sähköllä. Saisin sen heti meille käyttöön jos siihen löytyisi lamppu!! "ja vissiin joku suojakin siitä puuttuu"!

 
Tätä olen miettinyt, että mistä kummasta tämä on meille tullut. Mikähän tämänkin tarina on. Kuitenkin tämä on ollut meillä jo lapsuudestani asti.
 
Sain viime keväänä äidiltäni uuteen kotiimme kiinan ruusun. Tosin tämänkin onnistuin
 "kas kas" tuhoamaan. Minulla, kun on kumma taito saada kaikki kukat kuolemaan ja lakastumaan ympäriltäni. Pitäisi opetella välillä sellainen taito, että kukat pysyisivät hengissä.

 
Siinäpä se kauneimmillaan viime keväänä. Toivoisin saavani vielä tänä keväänäkin samanlaisen jonka saisin yrittää tosissani pitää elossa ja kauniina.

 
Tällässet kivat löysin kierrellessni sisustus jutskia etsimässä kotiimme. Koristeet tosin on tehnyt äitini ja kun niille en löytänyt sopivaa paikkaa ne päätyivät kynttilöiden alle koristeiksi.


sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Muistoja menneestä!!

ELÄMÄÄ PARHAIMMILLAAN....!!

Ihan vain virkistyksesi ja näin sunnuntain ajankuluksi näpyttelen taas pieniä päivityksiä blogiini. Jotta kukaan ei saisi kuvitelmaa, että en käy päivittämässä blogiani niin laitan nyt muutamia kuvia matkan varrelta. "Lähinnä parhaita otoksia touhuiluistamme"!










 
Kalastus retkemme pari vuotta sitten. Yritin hyvin paljon tehdä työtä sen eteen, että saisin otettua pojistamme kuva sarjoja, koska paikka ja päivä oli mitä parhain kuvauksille. Vanhempi poikani ja mieheni ovat samanlaisia he eivät varmasti innostu valokuvaamisesta ja suorastaan juoksevat karkuun, kun kamera osuu lähelle. Nuorimmainen ja minä sen sijaan tykkäämme leikitellä kameralla ja kamera kulkeekin laukussani mukana melkein joka paikassa "ei nyt sentään ihan joka paikassa, mutta melkein"!




 
Kesä 2009 ja yyterissä ulkoilemassa. Ilma oli kylläkin juuri tuona päivän sen verran kylmä, että piti olla lämpimä vaatetus yllä. Poikaset innostuivat kuitenkin kastelemaan varpaansa ja totesinkin, että "talviturkki tuli varpaista kasteltua"!

 
Pyörälenkillä meidän kotikonnuilla.




 
Kalastus ja veneily kuvia meidän mökin suunnalta. Taitaa kuvat olla viime kesältä.



Photographs from Finland in winter 2010

Minä kuvasin eräänä kauniina pakkaspäivänä digikameralla kaunista luontoa ja maisemia. Kuvat siis otettu taskupokkarilla. Tässä muutama kuva aikaan saannoksistani.
Same in english: I photographed a beautiful winter days with a digital camera and the beautiful natural scenery. Here are a few picture of the time provisions



Kuva yläpuolella: Image at the top
This picture was taken on the way from the car. We are on the way home my husband.
Same in finish: Tämä kuva on otettu matkalla autosta. Olemme matkalla mieheni kotiin.



Taisi olla pari kymmentä astetta pakkasta, kun kuvasin nämä valokuvat. Hyvä muistuttaa näin toukokuussa siitä, että kylmän jälkeen seuraa lämmin kesä. Talvi 2010 ja 2011 olivat suomessa todella kylmiä. Toivomme, että kesä 2011 olisi yhtä lämmin kuin kesä 2010. Viime kesä oli parhaimmillaan yli kaksikymmentäviisi astetta lämpöä. Täksi kesäksi on ennustettu sateita ja viileämpää ilmaa. Saapa nähdä miten suomen kesä tästä etenee. Ei pidä valittaa sillä oli muutama talvi, kun satoi vain vettä eikä lunta tullut juuri ollenkaan. Ikävää tuollaiset lumettomat talvet. Olemmehan suomessa tottuneet koviin pakkasiin ja lumisiin maisemiin.

And same in english: Would be a couple of ten degrees below zero when I photographed these photos. Good points so in May that the cold followed by warm summer. Winter 2010 and 2011 in Finland were really cold. We hope that summer 2011 would be as warm as the summer of 2010. Last summer was the best for over twenty five degree heat. This summer has been predicted rain and cooler air. We’ll see how it progresses during the Finnish summer. Should not complain because there were a few winter, when it rained only water and snow come to very much. Too bad those sorts of snow free winters. In Finland, we are accustomed to hard frost and snowy landscapes.
-Valokuvaus on suuri intohimoni. Mikäli minä omistaisin järjestelmäkameran niin kuvat voisivat olla laadukkaampia ja hienompia. Mutta nämä kelpaavat itselleni toistaiseksi. -
- Same in english: Photography is great passion. If I would own an SLR so pictures could be of higher quality and finer. But these are valid for me so far.

kindly ask you to copy photos and texts without permission!!!
Thanks..! I whis you a great spring and warm summer!!

Elma tapahtuma!

Helsingin messukeskus täyttyi ihmisistä ja elämästä viime viikonlopulla huippuunsa. Messukeskuksessa järjestetty Elma-taphtuma toi yhteen ...